Viihde

Kokemattomasta nuoresta tuli Ylen tähtijuontaja – Alma Hätönen kertoo, miten ponnisti tyhjästä alan huipulle: Sitten tuli romahdus pohjalle

Julkaistu:

radiotähteys
Radion suosikkijuontaja Alma Hätönen koki masennuksen ja uuden nousun. Ensi vuonna hänen elämässään alkaa aivan uudenlainen ajanjakso ensimmäistä kertaa vuosiin.
28-vuotias Alma Hätönen on juontanut kuusi vuotta nuorten keskuudessa todella suosittua YleX Iltapäivä -ohjelmaa.

Upeaan glittermekkoon pukeutunut nuori nainen istuu studiossa innostuneena, mutta silmin nähden jännittyneenä. 21. joulukuuta on viimeinen päivä, kun Hätönen juontaa iltapäivälähetyksen yhdessä Jenni Poikeluksen kanssa.

– En ole koskaan osannut pidättää itkua, enkä opi sitä tänäänkään, rakastettu juontaja sanoo heti YleX Iltapäivä -lähetyksen käynnistyttyä.

Hätösen vuodet radiossa ovat olleet menestyksennälkäisiä ja onnellisia, mutta myös odottamattoman rankkoja.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hätönen istuu ikkunan viereen raahatulla nahkasohvalla Ylen uutuudenkiiltävässä Fomo-studiossa, joka on rakennettu Helsingin ydinkeskustaan.

Hän on juuri äsken kertonut Instagramin välityksellä faneilleen, että jatkossa hänen asioitaan hoitavat managerit Carla Ahonius ja Nea Ritala. Ahonius on Suomen mediakartan luultavasti tunnetuin manageri, joka on tasoittanut tiet tähtiin Cheekille ja Jenni Vartiaiselle.

– Ensi vuosi on itsellenikin vielä ihan mysteeri. Katsotaan, mitä elämä tuo mukanaan, Hätönen hymyilee salaperäisesti.

Sen hän suostuu kertomaan, että tv-työ on aina ollut hänen suuri haaveensa. Se oli sitä jo nuorena opiskelijana, kun koko media-ala vasta siinsi silmissä.

Kun Hätönen oli 21-vuotias, hän haki opiskelemaan radio- ja tv-työtä Metropolia-ammattikorkeakouluun ja pääsi sisään. Mielessä käväisi myös hakeminen Teatterikorkeakouluun, mutta se tuntui aivan liian kaukaiselta haaveelta. Ujo nuori nainen ei ollut koskaan näytellyt missään, vaikka sisällä paloikin halu esiintyä.

– Silloin ajatuksenani oli ohjata tai kuvata, eli olla jollain tavalla siellä kameran toisella puolella sitten työelämässä. Se tuntui turvallisemmalta, Hätönen muistelee.

Ennen opintojaan Hätönen oli tehnyt kaikenlaisia eteen osuneita hommia kuin kuka tahansa nuori. Hän siivosi, ohjasi lasten iltapäiväkerhoa ja teki töitä vaatekaupassa.

Ujoudestaan ja kokemattomuudestaan huolimatta Hätösen uralla kävi jo varhaisessa vaiheessa melkoisia onnenpotkuja. Hän pääsi ensin Bassoradioon työharjoitteluun kirjoittavaksi toimittajaksi. Sen jälkeen hän sai suureksi yllätyksekseen radiojuontajan työn YleX:ltä.

– Ajattelin, että en tietenkään saa sitä paikkaa, kun radiotyön kurssi ei ole vielä edes alkanut koulussa. Menin sinne aika rotsi auki. Varmaan sen hällä väliä -asenteen takia sainkin paikan.

Kansallisen radiotutkimuksen mukaan YleX tavoittaa joka viikko 11 prosenttia suomalaisista. YleX Iltapäivä on kanavan kuunnelluin ja suosituin ohjelma. Se teki Alma Hätösestä vuosien mittaan tunnetun radiotähden.

Sosiaalinen media on yksi mittari hänen suosionsa kasvamiseen. Some on media-alalla nykyään tärkeä työväline monille.

– Olen ollut kuusi vuotta YleX:ssä ja sinä aikana olen saanut Instagramissa melkein 40 000 seuraajaa lisää. Kävijämäärä on koko ajan tasaisesti noussut, Hätönen kertoo.
Vaikka valtaosa somepalautteesta on positiivista, mukaan mahtuu myös soraääniä. Vuosi sitten helmikuussa Hätönen julkaisi Instagramissa aivan tavallisen lomakuvan Malagasta, jossa hän seisoo bikineissä uima-altaalla selin kameraan. Kuvan alle kertyi nopeasti ilkeitä kommentteja.

Jostain syystä aina, ku postaan kuvan, jossa mun vartalo näkyy tai erityisesti mun iho näkyy, se aiheuttaa kiivasta keskustelua kuvan kommenteissa. Muhun on muun muassa oltu pettyneitä, että julkaisen sellaisen kuvan, jossa mun (peppu) näkyy ja välillä mun vartaloa on arvosteltu aika kovin sanankääntein, Hätönen kirjoitti sen jälkeen Instagramissa.

– Kritiikki on aina hyvästä, mutta kun painoa tai vaikka jotain kasvojen mallia tai hampaita kommentoidaan, se menee kyllä ohi siitä rakentavasta kritiikistä, juontaja sanoo nyt.

Hätönen korostaa, että some ei ole hänelle päätyö, vaikka seuraajia onkin jo melkoisesti. Hän ei esimerkiksi käy kuvauttamassa itseään erikseen somea varten tai suunnittele sisältöjä etukäteen.

– Päivitän Instagramia pitkälti samalla tavalla kuin miten päivittäisin sitä, vaikka siellä olisi vain 50 omaa kaveriani seuraamassa minua.
Elämä ei aina ole vain bikinejä ja uima-altaita Espanjan auringon alla, vaikka olisi suosittu radiojuontaja. Hätönen on kertonut rehellisesti siitä, miten viime vuosi oli hänen elämänsä vaikein.

– Olen kertonut avoimesti siitä, että minulla on ollut masennusta. Lähipiirissäni on tapahtunut surullisia asioita, jotka ovat vaikuttaneet siihen.

– Se ei ole huomion hakemista, vaan on tärkeää kertoa, että ne vaikeatkin asiat kuuluvat elämään.

Käännekohta tapahtui, kun sekä töissä että yksityiselämässä oli ollut pidempään rankempi ajanjakso. Hän istui ruuhkabussissa, kun yhtäkkiä kyyneleet alkoivat virrata hallitsemattomasti. Silloin hän tajusi, että tarvitsee oikeasti apua tilanteeseensa.

– Lääkäri sanoi heti, että minun täytyy ottaa kahden viikon sairausloma. Kärsin silloin posttraumaattisesta stressihäiriöstä lähipiirissäni tapahtuneen vaikean asian takia.


Romahtaminen oli jonkinlainen käännekohta hänen elämässään.

– Se oli herätys, että omaa mieltä ja kehon reaktioita pitää kuunnella paremmin. Sen jälkeen aloitin säännöllisen terapian ja se oli paras päätös elämässäni, hän sanoo nyt.

Hätönen kritisoi sitä, miten vaikeaa avun saaminen on, kun kyseessä ovat mielenterveyteen liittyvät ongelmat. Hän sai apua yksityiseltä lääkäriltä, koska oli niin onnekkaassa asemassa, että pystyi maksamaan lääkärilaskut itse.

– Minulle ajatuksen tasolla se tuntui liian raskaalta mennä terveyskeskukseen ja todistella siellä, että tarvitsen aidosti apua juuri nyt. Se oli ajatuksena yksinkertaisesti liian vaikea.


Radiotyö muutti Hätösen elämän kuusi vuotta sitten kertaheitolla. Hän heittäytyi työhön täydestä sydämestään, eikä esimerkiksi ole valmistunut koulusta lainkaan sen takia.

Mitä hän odottaa eniten tulevaisuudeltaan?

– Sitä, että minulla on enemmän aikaa perheelleni. Haluan päästä käymään äitini luona Espanjassa ja viettää enemmän aikaa jo vanhojen koirieni kanssa, Hätönen vastaa heti.

– Tämä ei ole mikään pikainen päätös, että lopetan kuuden vuoden jälkeen radiossa. Nyt on oikea aika tehdä loikka tuntemattomaan, ja toivoa, että asiat järjestyvät ja pystyn maksamaan asuntolainani jatkossakin.

Viimeinen lähetys radiossa päättyi Alman valitsemaan Spice Girlsin Goodbye-kappaleeseen ja vuolaisiin kyyneliin.

– Olen saanut sydänystäviä, jotka tulevat ikuisesti olemaan minulle rakkaita. Kokemuksia, matkoja ja riitoja. Minulla tulee hirveä ikävä kaikkia kuulijoita ja tätä yhteisöä, Alma sai sanotuksi liikutukseltaan.

Korjattu juttua kello 9.40: Viimeinen kappale oli Spice Girlsin kappale, ei Backstreet Boysin.

Mistä kyse?

Juontaja Alma Hätönen juonsi Yle X Iltapäivä -lähetystä vuosina 2015–2018. Ohjelma teki hänestä tunnetun radiotähden.

Hätönen julkaisi helmikuussa 2018 Instagramissa tavallisen lomakuvan, jossa hän poseeraa bikineissä uima-altaalla. Kuva aiheutti todellisen mylläkän kommenttipalstalla.

Osa seuraajista haukkui Almaa kovin sanakääntein, koska tämä poseerasi pelkässä uimapuvussa somessa.

Radiojuontaja julkaisi Instagramissa oman vastineensa somekohulle. Vastauskirjoituksessaan hän huomautti, että on lopettanut vaa'alla käymisen jo aikoja sitten. Hän lisäsi, että kenelläkään muulla ei ole oikeutta olla pettynyt häneen sen perusteella, mitä hän tekee vartalollaan tai mitä osia siitä hän esittelee somessa.

Alma on kertonut somessa avoimesti myös masennuksestaan ja uupumuksestaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt