Viihde

Jay Lewis tuli tunnetuksi Yö-yhtyeestä ja nousi otsikoihin saadessaan siitä potkut – nyt hän kertoo tarinansa, joka on täynnä erikoisia käännekohtia

Julkaistu:

Jay Lewis nousi otsikoihin saatuaan potkut Yö-yhtyeestä. IS tapasi muusikon, joka ilmoitti yhden luvun loppuneen elämässään ja uuden alkaneen.
Jay Lewis istuu kotinsa yläkerrassa. Pieneen huoneeseen on tungettu valtavasti tavaraa: kaiuttimia, soittimia, tietokoneita. Tältä näyttää nykyaikainen kotistudio.

Rauhallinen bassolinja valuu kuulokkeista. Syntetisaattori humisee taustalla.

– We saw a passing dragonfly, Lewis laulaa.

Tunnelma on unenomainen. Voisi nukahtaa ja nähdä kaunista unta. Sitä on kuitenkaan turha tavoitella, sillä Jay on niin innoissaan, että pitäisi hereillä naapurikaupungin väenkin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Tämä on mun suurin uutinen. Olen tehnyt The Rasmuksen kitaristin kanssa ambient-poppia.

– Olin lomalla Thaimaassa ja tapasin Rasmuksen Pauli Rantasalmen. Reissun jälkeen jutustellessa kysyin, että pitäisikö tehdä joskus jotain yhdessä? Pauli oli, että ei hän enää jaksa noita rokkihommia kuin The Rasmuksen kanssa. Mutta tee mulle musaa tähän pohjaan, Pauli sanoi ja esitteli projektinsa.


Kyseessä on Prometheus Vault -niminen pohja, jonka päälle kuka tahansa voi soittaa ja laulaa, vaikka räpätä.

– Kaikki muusikot maailmassa voivat tehdä version valmiiseen pohjaan. Jos Pauli pitää siitä, hän julkaisee sen.

Nyt Dragonfly (Once Upon a Time) on julkaistu muun muassa Spotifyssä ja se on saanut kuuntelijoita ympäri maailmaa.

– Argentiinasta tuli jo fanipostia, Jay hymyilee.

– Vaikka mä olen analogisen ajan mies, niin onhan tämä aikansa kuva. Paulikin sanoi, että älä missään nimessä soita siihen mitään kitaraa.

Jay ei istu studiossaan sattumalta. Hänet muistetaan Yö-yhtyeen pitkäaikaisena basistina, mutta harvempi tietää miehen tehneen pitkän uran Yhdysvalloissa ja Ruotsissa.

Annetaan hänen itsensä kertoa.

– Dex-viihteen perustaja Seppo Kahilainen sanoi aikoinaan, että mun pitäisi mennä Oz-yhtyeen basistiksi. Minähän menin ja aloimme tehdä uusia biisejä. Tehtiin aika modernia heviä ja muutettiin Ruotsiin. Oltiin vähän kuin Hanoi Rocks, mutta me tehtiin siinä sivussa ihan oikeita töitä.


Fire In The Brain -albumi keräsikin suosiota ja se julkaistiin niin Japanissa kuin Yhdysvalloissakin.

– Tehtiin kaksi levyä, mutta eihän se bändi meitä elättänyt. Mä olin töissä levy-yhtiön varastossa ja vähän aikaa siivosin rappuja laulajan kanssa. Mehän lusmuiltiin niin paljon kuin pystyttiin. Haettiin aina ruokaa ja ajettiin firman autolla nukkumaan. Sitten kun joku valitti, tehtiin taas pari päivää hulluna töitä.

Sitten potkaisi onni. New Yorkista tuli viesti, että Princess Pang -bändin kitaristi oli lähtenyt lätkimään. Jay saisi paikan, kunhan matkustaisi ison veden yli.

– Siinä mä sitten lopulta seisoin, Manhattanilla. Mukana oli vain 300 dollaria, kitara ja matkalaukku.

Jay asettui New Yorkiin. Hän työskenteli lounasravintolassa, asusteli missä asusteli ja soitti katurokkia. Eli unelmaansa.

– Rundattiin sellaiset kuusi kuukautta New Yorkin alueella ja toivottiin, että levy-yhtiöt huomaisivat. Ja huomasihan ne. Saatiin kaksi tarjousta.

Princess Pang teki levyn ja videon. Siitä alkoi pyöritys. Trouble In Paradise -biisi pyöri taivaskanavilla, myös Suomessa. Levyn myötä bändi pääsi isommalle kiertueelle, jonka headlinerina matkusti itse Mr. Big, basistisuuruus Billy Sheehanin ja tiluttajalegenda Paul Gilbertin yhtye.

– Ne oli aika rauhallisia kavereita. Katsoivat vain leffoja bussissa. Me oltiin nuoria ja innoissamme. Koko ajan oli bileet. Mr. Bigin roudarit tulivat meidän bussiin kyselemään, että missäs sitä Jack Danielsia on? Meidän bändissä oli naislaulaja, jota me rääkättiin välillä aika säälimättömästi. Se sanoikin jossain haastattelussa, että hommien tekeminen on vaikeaa, kun bändissä on nuoria miehiä, joilla on raivokas libido, Jay naurahtaa.

Princess Pang lensi lopulta aina Los Angelesiin asti lämmittelemään Guns’n Rosesia.

– Oli siellä Alice Cooperkin. Se laittoi Axl Rosen sähkötuoliin ja siinä se sitten värisi. Muuta en oikein muista koko keikasta, Jay nauraa.

Bändin taru oli kuitenkin lopussa. Viimeinen naula yhtyeen arkkuun lyötiin Englannissa, kun Jay ja kumppanit lähtivät lämmittelemään entisen Iron Maiden -vokalisti Blaze Bayleyn Wolfsbanea.

– Kuusi vetoa meni hyvin, mutta sitten laulajatar lähti menemään kesken keikan.

Pojilla oli suunnitelma. He päättivät pitää kunnollisen intervention ja uhkasivat laulajaa erottamisella.

– Marssittiin sen huoneeseen, että ”you are fired”. Siinä oli se huono puoli, ettei hän tullutkaan takaisin vaikka kuinka pyydettiin.


Bändi yritti löytää uuden solistin. Kahdeksan kuukautta kului. Kello tikitti, mutta laulajaa ei löytynyt – ei miestä, eikä naista.

– Tavallaan annettiin periksi ja perustettiin basistin kanssa Chiefs. Se oli oikeastaan Johnny Thundersin entinen bändi, paitsi minä. Me jopa lämpättiin Thundersia, mutta ei se ottanut tulta alleen. Sitten kun Thunders kuoli vuonna 1991, toinen kitaristi meni ihan sekaisin. Mäkin olin, että huh, huh, tämä oli varmaan tässä.

Uusi työ monta vuotta bändeissä soittamisen jälkeen olikin sitten oikea huippupesti: mies kuvasi turisteja Empire State Buildingin 86. kerroksessa.

– Olihan se. Lopetin lopulta niiden turistien takia. Olin koko ajan kipeänä, kun aina tuli uusi virus.

Sitkeä mies jatkoi yrittämistä. Jay otti vastaan pestin vaatekaupassa. Sitten sarjakuvakaupassa. Vuonna 1997 mitta täyttyi.

– Päätin palata Suomeen. New York oli liian hektinen kaupunki. Se söi enemmän energiaa kuin antoi. Muutin mutsin pihamökkiin Lempäälään. Olin vähän, että mitäs nyt?

Se mitä Jay ei vielä tiennyt, oli, että Yö-yhtyeellä oli ongelmia silloisen basistinsa kanssa.


Jay oli New Yorkissa jouluna 1998 hakemassa viimeisiä tavaroitaan pois, kun puhelin pirahti. Siitä alkoi 18 vuoden ura Yössä.

– Vaikka se päättyi ikävästi, siinä oli hyviäkin hetkiä, eikä niitä pyyhi mikään pois.

Jay ei mielellään puhu enää Yöstä. Sen kirjan kannet sulkeutuivat, kun oikeusjuttu Olli Lindholmin kanssa ratkaistiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa.

– Huomasin Yön jälkeen, että ihmiset alkoivat karsastamaan minua. Ne ajattelivat, että hyvä, ettei tuolla mene enää niin hyvin. Miksi he niin tekivät? En tiedä. Se tuntui aika pahalta. Onko se joku ihmisluonto, että kun joku putoaa alaspäin, muut aplodeeraa? Mutta mä olen käsitellyt sen trauman, nyt se on ohi, mies sanoo hiljaisella äänellä.

Elo Yön jälkeen on tuonut eteen monenlaista: uuden oppimista, vanhojen hyvien asioiden esiin kaivamista. Tärkein asia oli, että muusikon luovuus alkoi kukkia uudelleen.

– Luomisvimma on suorastaan tärähtänyt päälle. Voisiko olla, että kriisit ja elämänmuutos ovat laukaisseet jonkinlaisen eloonjäämisvietin? Ainakin ne ovat antaneet uutta kulmaa. Yön aikana oli vähän, että mä menen raksalle hakkaamaan nauloja. Nyt mä suunnittelen koko talon.

 

Mä taidan olla myös aika old school -jätkä, mutta on niilläkin kuulijansa. Silti tänä päivänä pitää tehdä melkoisia hattutemppuja, että saa yleisöä.

Jay istuu jälleen studionsa hämärässä. Sen hän osaa vähän liiankin hyvin. Tehdessään ensimmäistä soololevyään mies saattoi miksata yhtä biisiä kuukauden ajan.

– Tykkään siitä metodista, mutta menihän se vähän turhan pitkälle, soittaja hymähtää.

Ajat ovat kuitenkin kovat. Studioon ei voi hautautua lopullisesti, vaikka suurimmat intohimot löytyisivätkin gainin ja ekvalisaattorin välistä.

– Tästä eteenpäin keskityn varmaan trubaduuri- ja duo-keikkoihin. Jay Lewis Gang on niin iso porukka, ettei sen kanssa ole helppo keikkailla. Emme voi lähteä pistokeikalle Joensuuhun monen teknikon ja muusikon voimin. Ei me voida itse maksaa siitä, että pääsemme soittamaan.

Jay Lewis Gang sai paljon huomiota, kun se perustettiin kaksi vuotta sitten.

– Äkkiä se kiinnostus hälvenee, jos ei tule radiohittiä. Mä taidan olla myös aika old school -jätkä, mutta on niilläkin kuulijansa. Silti tänä päivänä pitää tehdä melkoisia hattutemppuja, että saa yleisöä. Joku sanoi, että järjestäkää joku skandaali. No en järjestä!

Jayn arvoasteikossa musiikki tulee ensimmäisenä. Hän ei ole valmis myymään nahkaansa vain näkyvyyden takia.

– Joku sanoo, että pitää mennä telkkariin. Mun mielestä se ei ole enää mitään artistitouhua, että siirryt tv-julkkikseksi. Mä en mene Kokkisotaan ikinä.

Kello tikittää keittiönpöydän yläpuolella. Istumme hiljaa. Mietimme mitä on sanottu, ja millaisia jälkiä se on jättänyt sanojaan ja kuulijaan. Jay tarjoaa teetä.

– Tiedätkö, mä olen aina uskonut jonkinlaiseen johdatukseen, hän sanoo lopulta, suorastaan kuiskaa.

Taas kannattaa antaa miehen itsensä kertoa.

– Mä olin Thaimaassa, kun se tsunami tuli. Olin menossa snorklaamaan. Mulla oli jo räpylät kädessä. Olin ostanut edellisenä päivänä Playstationin ja päätinkin jäädä pelaamaan sitä. Mikä vaisto mulla oli? Muuten olisin ollut samalla rannalla. Sitten tuli paniikki ja hyppäsin skootterin selkään. Mulla oli reppu, johon hätäpäissäni pakkasin vain yhden paidan ja votkapullon puolikkaan. Mitään muuta ei tullut mieleen.

Sama Playstation on edelleen Jayn hyllyssä.

– Sen voisi melkein laittaa jollekin alttarille. Se pelasti todennäköisesti mun henkeni. Silloin mulla oli joku johdatus, että huomenna pitää olla jotain tekemistä, etten joudu sinne rannalle.

Johdatusta tai ei, huomennakin Jaylla on tärkeää tekemistä. Uusi biisi tarvitsee lisää lauluja ja kitararaitoja. Minne se johtaa, sitä emme vielä tiedä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt