Teemu ja Sirpa Selänteen 300 joulukortin perinne katkeaa tänä vuonna – katso perheen ainutlaatuiset joulukuvat vuosien varrelta! - Viihde - Ilta-Sanomat

Teemu ja Sirpa Selänteen 300 joulukortin perinne katkeaa tänä vuonna – katso perheen ainutlaatuiset joulukuvat vuosien varrelta!

Tällä kertaa kortit postitetaan vasta tammikuussa.

25.12.2018 9:53

Ensimmäistä kertaa yli vuosikymmeneen Sirpa ja Teemu Selänteen perhe saapuu jouluaaton kynnyksellä Suomeen. Vuodesta 1992 lähtien joulu on lähes poikkeuksetta vietetty jossain päin Amerikan mannerta. Vuosikymmenten varrella tänne päästiin jouluna vain kahdesti, kun NHL:ssä lakkoiltiin.

Tänä vuonna lähisuku kokoontuu Selänteiden Suomen-kotiin. Sirpan vanhemmat ja hänen kaksi sisartaan perheineen sekä Teemun isä puolisoineen ja molemmat veljet perheineen saapuvat kaikki aatoksi Kirkkonummelle.

– Veera on nyt ensimmäistä kertaa jouluna Suomessa. Aiemmat kaksi joulua olivat ennen hänen syntymäänsä, Sirpa viittaa vastikään 11 vuotta täyttäneeseen kuopukseensa.

Jouluaaton lisäksi yhdessä viihdytään joulun muinakin päivinä. Kaliforniassa joulupäivää on ollut tapana viettää pelaten omalla kentällä tennistä tai pihan lyhyellä radalla golfia, mutta tällä kertaa Kirkkonummella sää tuskin sallii ulkona pelaamista.

Tänä vuonna muuttui myös Sirpan pitkä perinne lähettää perheenjäsenten kuvalla varustettuja joulukortteja. Yleensä niitä on lähtenyt jakoon noin 300 kappaletta. Tällä kertaa kortit postitetaan vasta tammikuussa toivottelemaan hyvää alkanutta vuotta.

– Joskus on hyvä vaihdella toimiviakin perinteitä vähän uusiksi, Sirpa tuumii.

Alla kuvagalleria Selänteen perheen joulutervehdyksistä vuosien varrelta. Osallistu jutun lopussa äänestykseen, mikä on kaikkein hienoin.

2006

2010

2012

2014

2015

2017

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?