Se puhelu heinäkuussa 2006 muutti koko Aki Palsanmäen elämän suunnan. ”Isäsi on aivokuollut ja hän on Kuopiossa sairaalassa”, äitipuoli kertoi tuolloin 36-vuotiaalle Akille kesken tämän työpäivän. Huutokauppias Lauri Palsanmäki oli vasta 59-vuotias, kun hän täysin yllättäen sai sairauskohtauksen.
– Isä oli kahden kaverinsa kanssa remontoimassa kesämökkiä, kun häneltä yhtäkkiä tipahti rukkanen kädestä. Hän alkoi rukkasta nostamaan, mutta siihen hän jäi.
– Sanotaan, että ihmisellä verisuoni katkeaa päästä, mutta isäukolla verisuoni räjähti päässä. Hän oli saman tien aivokuollut. Helikopteri lennätti hänet sairaalaan, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä.
Aki ja Heli kiirehtivät Keski-Suomeen jättämään hyvästejä.
– Olin viimeinen henkilö katsomassa, kun töpseli otettiin irti seinästä ja hänet vietiin kylmiöön.
Ennen isän äkillistä sairauskohtausta Akin elämässä puhalsivat pitkästä aikaa seesteiset tuulet: hän oli löytänyt salolaisesta Helistä elämänsä naisen. Kihlautunut pari suunnitteli häitä seuraavalle vuodelle ja molemmilla oli vakituiset työpaikat Salossa. Heli valmisti piirilevyjä, Aki teki metallihommia.
Nyt Aki oli täysin uudessa tilanteessa. Surutyön keskellä Palsanmäen perhe pohti, mitä tehdä isän huutokaupalle. Lauri Palsanmäki oli yhdessä avovaimonsa kanssa pyörittänyt kotitalon yhteyteen rakennettua huutokauppaa vuodesta 1987.
Huutokaupalle pohdittiin jatkajaa, mutta kukaan ei osannut arvata, että Aki olisi se, joka jatkaisi isänsä yritystä. Todennäköisempi jatkaja olisi ollut Akin neljä vuotta nuorempi pikkusisko.
– Isähän sanoi joskus, kun hän katsoi poikamieselämääni, että Akista ei ainakaan ole ikänään pyörittämään huutokauppaa. Elämäni kieltämättä oli silloin vähän sellaista hurlumhei-elämää.
– Nyt jos hän tuolta pilvenreunalta katsoo, niin asenne varmasti olisi vähän erilainen, Aki sanoo ja katsoo ympärilleen Hirvaskankaan huutokaupassa.
Yhdeltä seinältä katsoo jättimäinen Suomen huutokauppakeisari -juliste, jossa poseeraavat ohjelman tähdet Aki, Heli ja apumies-Markku. Seiniä koristavat useat valotaulut ja ylähyllyillä on Helin laaja kahvipurkki kokoelma. Perjantaina on jälleen huutokauppa, siispä Aki on asetellut kauppatavarat, kuten kotimaiset lasit ja astiat, numerojärjestyksessä siisteihin riveihin pöydille ja hyllyille. Tupa taitaa tulla täyteen tänäkin perjantaina.
Aki ja Heli pohtivat huutokaupan jatkamista pitkään. Oliko mitään järkeä jättää vakituisia työpaikkoja ja muuttaa kuntaan, josta Heli ei tuntenut yhtään ketään. Myönteistä päätöstä ei Akin mukaan tukenut sekään, että osto- ja myyntiliikkeitä oli hiljattain suljettu Keski-Suomessa. Itse asiassa kaikki merkit puhuivat sen puolesta, että päätös jatkaa huutokauppaa olisi suorastaan älytön.
Vielä pähkähullummalta olisi tuntunut, jos joku tuolloin olisi kertonut, että Akista, Helistä ja Hirvaskankaan huutokaupasta tulisi vielä jonain päivänä niin kuuluisia, etteivät kaikki halukkaat joka perjantai mahtuisi huutokaupan penkkeihin istumaan.
Lopulta Palsanmäet päättivät luottaa intuitioonsa ja alkaa huutokaupan jatkajiksi. Pelkkä päätöksen tekeminen ei tosin vahvistanut vielä mitään. Palsanmäkien piti hakea lainaa, jotta he saisivat maksettua Akin siskon ja äitipuolen huutokaupasta ulos. Lainaa tarvittiin myös taloon ja sen yhteydessä olevaan huutokauppaan.
– Emme saaneet lainaa vielä ensimmäisestä pankista. Emmekä toisestakaan, eikä vielä kolmannestakaan. Neljännestä pankista sitten tärppäsi, siellä oli isä ollut asiakkaana koko elämänsä.
– Pankinjohtaja katsoi, että meissä on potentiaalia ja luotti meihin. Nyt olemme nähneet pankinjohtajan istumassa huutokaupassamme ja hän on sanonut, että olitte luottamuksen arvoisia. Kaikki lainat saimme hoidettua, vaikka oli perkeleen tiukkaa alkuvuodet.
Niin ne alkuvuodet. Pari järjesti ensimmäisen huutokauppansa 22. syyskuuta 2006. Tuolloin Aki hoiti kirjurin hommia ja vasaran varressa oli pitkän linjan meklari Martti Puomiranta. Tuli kuitenkin se päivä, että Martti ikämiehenä tahtoi siirtyä sivummalle. Aki ja Heli pohtivat kuumeisesti, mistä saisivat itselleen pätevän meklarin. Epätoivoisena Aki tarjosi paikkaa kylän miehille, jotka olivat uhonneet Akille kylänraitilla, ettei meklarin homma ollut homma eikä mikään, sen kun alkoi myydä tavaroita.
– Perjantaina oli huutokauppa. Ei näitä ukkoja sitten näkynyt paikan päällä, silloin minun piti itse tarttua vasaran varteen
– Martti oli aiemminkin patistanut minua meklariksi. Olin aina sanonut, ettei siitä mitään tule, sillä koulussakin minä olin aina se jännittäjä. Kun piti esitelmää pitää, niin hyvä, ettei paperi pudonnut kädestä, kun jännitti niin paljon ja naama oli aina aivan tulipunainen.
Kun oli oma yritys kyseessä, ei auttanut kuin astella ihmisten eteen hoitamaan homma.
– Se jännitti aivan tajuttomasti. Ääneni tärisi ja kun myin ensimmäistä maljakkoa, niin hyvä, ettei se siinä kauheassa vapinassa ja tärinässä pudonnut lattialle.
Työ kuitenkin opetti tekijäänsä ja pikkuhiljaa Aki löysi oman, nyttemmin tv:stä tutun, sutjakkaan ja supliikin tyylin toimia meklarina. Huhtikuussa juhlistettiin kymmenettä vuotta meklarina.
– Enää en jännitä lainkaan. Olen ollut aika suurissakin tapahtumissa ja isojenkin herrojen ympärillä meklaamassa, mutta eihän niitä tarvitse kumarrella. Samanlaisia ihmisiähän hekin ovat kuin me muutkin.
Se, että meklaushommat alkoivat sujua, ei kuitenkaan alkuun riittänyt. Suomessa oli surkea taloudellinen tilanne. Palsanmäillä oli suuria vaikeuksia löytää myytävää huutokauppaansa.
– Ei ollut tavaraa ja ei ollut asiakkaitakaan. Ei siinä kenenkään naama tai persoona auttanut. Ala oli melkein sukupuuttoon kuollut.
Tilannetta hankaloitti vielä se, etteivät Aki ja Heli suostuneet ottamaan mitä tahansa tavaraa myyntiin. Tuotteiden piti olla ehjiä ja hyvässä kunnossa.
– Muutama kauppias pyysi kauheita hintoja ja kun en suostunut ostamaan, he loukkaantuivat ja sanoivat: ”Akista ei ole pyörittämään huutokauppaa, se on puoli vuotta ja konkurssi”.
Juuri nuo sanat saivat Palsanmäen sisuuntumaan.
– Sanat kaikuivat takaraivossani. Mietin, että näytän kyllä näille jobbareille, että tämä kannattaa. En aio antaa periksi.
Toisinaan pelkkä sähkölasku sai Palsanmäkien talouden romahtamaan.
– Joskus tuli noin 150 euron sähkölasku ja firman tili oli tyhjä. Pohdimme Helin kanssa, miten pystymme maksamaan tämän. Mutta kyllä perseaukisuus ja nälkä pistävät kekseliääksi.
Aki muistaa edelleen kuin eilisen myös huutokaupan huonoimman tuloksen.
– Meillä jäi kaikkien kulujen jälkeen viivan alle 80 euroa. Kahden ihmisen viikon työstä. Mitä sillä maksetaan? Ei ainakaan sitä sähkölaskua. Niinä hetkinä sitä mietti, onko tässä mitään järkeä.
– Teimme joka päivä ympäripyöreitä päiviä. Ei meillä alussa ollut mitään lomaviikkoja, saati että olisi voinut jossain ulkomailla käydä tai edes elokuvissa tai ulkona syömässä. Ei missään nimessä. Aika paljon tuli silloin maksalaatikkoa lämmitettyä.
Kun Aki ja Heli olivat todella syvissä vesissä, tapahtui jotain yllättävää: tuli tarjous tehdä omaa tosi-tv-ohjelmaa. Oli tosin hilkulla, ettei Aki passittanut tuotantoyhtiön väkeä tiehensä. Elettiin kevättä 2012 ja Aki ja Heli olivat kotipihallaan täydessä työn touhussa. He olivat viettäneet pitkän päivän kuolinpesää tyhjentäen ja purkivat parhaillaan kuormalastia.
– Sitten Aito Medialta kaksi herraa marssi pihaan ja he sanoivat, että olisi aikomus tehdä teistä tv-ohjelmaa. Olin väsynyt, nälkäinen ja vähän pahalla päällä. Sanoin, ettei nyt ole huumorin ja leikin aika ja olin jo haistattamassa heille pitkät.
– He sitten kaivoivat käyntikortit taskuistaan. Katsoin sitä kaikkea hienoa tekstiä ja jouduin vähän nieleskelemään sanojani, Aki naurahtaa muistolle.
Tuotantoyhtiö oli kolunnut jo useita kymmeniä antiikkiliikkeitä ja huutokauppakamareita, mutta mikään ei oikein kolahtanut ohjelman tekijöihin samalla tavalla kuin Palsanmäet. Aki ja Heli pohtivat pitkään, onko ohjelman teko kannattavaa. Eniten heitä mietitytti, mitä mahdollinen julkisuus voisi tuoda tullessaan. Toisaalta yrityksen kanssa oli todellisia vaikeuksia ja tässä saattaisi olla vastaus taloudelliseen ahdinkoon.
– Olimme silloin puhuneet huutokaupan lopettamisesta monta kertaa. Mietimme, että myymme paikan ja muutamme vuokralle rivi- tai kerrostaloon. Ajattelimme, että menemme vaikka huoltoasemalle tiskaamaan, jos muuta työtä ei löydy.
Lopulta päätös mukaan lähtemisestä oli helppo: se tuntui ainoalta oljenkorrelta, jolla tappiollisen huutokaupan saattoi pelastaa. Kukaan ei tosin osannut villeimmissäkään unelmissaan arvata, millainen menestystarina Suomen Huutokauppakeisari -sarjasta tulisi.
– Kaikki palaset vain loksahtivat paikoilleen ja homma lähti aivan lapasesta. Kukaan ei uskonut, että ohjelmasta tulee niin suosittu. Saimme ohjelmasta sen mainosarvon, jota haimme. En tahdo leuhkia, mutta nyt meillä menee ihan hienosti.
Aki sanoo oppineensa kaiken, mitä huutokauppoihin tulee kantapään kautta. Kun Lauri-isä järjesti huutokauppoja, ne eivät teini-ikäistä Akia kiinnostaneet pätkän vertaa. Kun Aki muutti kotoa pois, ei hän ollut huutokauppojen kanssa tekemisissä lainkaan. Hän ei koskaan ollut kiinnostunut tavaroista tai niiden kauppaamisesta.
– Nyt en voisi kuvitellakaan tekeväni muuta. Olen vuosien varrella kasvanut tähän työhön mukaan ja kehittynyt koko ajan paremmaksi.
– Alussa tein tappiokauppoja ja voittoa saattoi tulla vain muutama killinki. Alkuvuosina olimme Helin kanssa niin vihreitä tällä alalla, että joskus ostimme ala-arvoista tavaraa, jota huutokauppa-asiakkaat eivät sitten ostaneetkaan. Jouduimme toisinaan viemään tuotteita jopa kaatopaikalle. Tähänkään hommaan ei ole kouluja, eikä kursseja, vaan työ tekijäänsä opettaa. Tänä päivänä emme oikeastaan koskaan tee tappiokauppoja.
Silloin kun Aki oli vasta aloitteleva huutokauppias, suureksi avuksi olivat isän tuttavat, joilta saattoi kysyä apua. Nykyäänkin hän tuntee runsaasti eri alan keräilijöitä ja asiantuntijoita, joilta voi kysyä apua.
– Jos en tiedä jostain tuotteesta, voin aina soittaa ja kysyä. Heiltä tulee vastaus kuin apteekin hyllyltä. Toki tänä päivänä netti on myös suureksi avuksi, sillä sieltä löytyy runsaasti tietoa.
Aki ja Heli ostavat tavaraa usein isoissa erissä. Hyvin harvoin he ostavat mitään yksittäistä tavaraa, ja jos ostavat, on se jotain isompaa, kuten henkilöauton peräkärry, mopo tai moottoripyörä.
– Yksittäisesineistä suurimmat voitot ovat jopa tuhat tai kaksikin tuhatta euroa.
Tavallisia työkeikkoja ovat myös kuolinpesien ostot ja tyhjennykset. Niistä voi tehdä hyvin voittoa, mutta kun tekee kaiken työn kahdestaan, myös tehtävää riittää runsaasti.
– Olemme ostaneet isojakin, kuuden huoneen, kuolinpesiä. Parhaimmillaan olemme maksaneet kuolinpesästä 6000 euroa ja saaneet voittoa parituhatta euroa.
Etenkin eräs tapaus on jäänyt Akin mieleen taloudellisena voittona. Vuosia sitten Aki ja Heli ostivat Äänekoskelta kuolinpesän irtaimistoa. Omaiset olivat tutkineet tavarat ja ottaneet sieltä mukaan, mitä tahtoivat. Aki ja Heli kävivät heidän kanssaan lopuista tavaroista kauppaa.
– Kävimme läpi kaikki huonekalut ja pikkutavarat. Omasta mielestämme todella tarkkaan. Tarjosimme tavaroista summan x. Vähän aikaa neuvottelimme ja tingimme, kunnes saimme kaupat sovittua.
Sovittuna päivänä Palsanmäet saapuivat noutamaan ostamiaan tavaroita. Pariskunta kantoi tavaroita ja huonekaluja autoon, kunnes vastaan tuli eräs lipasto.
– Ennen autoon kantamista päätimme tyhjentää lipaston tavaroista. Lipaston uumenista sitten putkahti valkoinen kirjekuori kouraani. Kirjekuori oli täynnä kultakoruja!
– Se oli todella iloinen ja positiivinen yllätys. Tavarathan oli jo ostettu ja maksettu, ja ne olivat meidän siinä vaiheessa, totta kai. Myimme kultakorut ja olimme tyytyväisiä, kun saimme vähän oletettua enemmän rahaa kuin olimme kuvitelleet. Nyt ei puhuta mistään kymmenistätuhansista, eikä ehkä tuhansistakaan, mutta noin tuhat euroa ylimääräistä tuottoa saimme arjen harmauteemme.
Mikä Suomen huutokauppakeisari -tv-sarjassa sitten ihastuttaa suomalaisia? Aki veikkaa syyksi sitä, että hän ja Heli ovat sarjassa täysin samanlaisia kuin ”oikeassakin” elämässä. Kaupan teon lisäksi tv-katsojille tutuksi on tullut Akin ja Helin parisuhde, jossa huumoria heitetään niin puolisosta kuin itsestäänkin. Tunteet saavat näkyä niin hyvässä kuin pahassa.
Akille ja Helille on muodostunut huutokaupan pyörityksessä omat roolinsa. Heli on alusta alkaen hoitanut yrityksen taloudellisen puolen. Lisäksi Helin vastuulla on sähköposteihin vastaaminen, huutokauppatavaroiden kuvaaminen ja niiden laittaminen nettisivuille.
Aki puolestaan asettelee tavarat esille huutokaupassa ja hoitaa meklaamisen. Yhdessä molemmat kiertävät ympäri Suomea solmimassa kauppoja ja pitämässä hyväntekeväisyyshuutokauppoja. Ei pidä myöskään unohtaa Helin leipurin lahjoja. Joka perjantai Heli aloittaa aamukuudelta leipomisen illalla olevaa huutokauppaa varten.
Koska pari tekee töitä yhdessä, ei Aki koe, että heidän pitäisi vielä erikseen tehdä parisuhteensa eteen töitä.
– En tiedä, teenkö huomaamatta töitä parisuhteemme eteen. Totta kai kumppania pitää arvostaa ja kehua. Hellimishetket ja yhteiset lomareissut ovat myös tärkeitä.
– Arvostan Heliä ja hänen tekemäänsä työtä. En tiedä, onko se parisuhteen työstämistä vai olenko minä vain sellainen, että osaan käsitellä naista.
– Olen toki nähnyt sellaisiakin parisuhteita, joissa isäntä tai emäntä koko ajan moittii toista ja rätkättää. Ei minun tarvitse Heliä haukkua tai moittia.
Aki ja Heli viettävät usein vuorokauden jokaisen tunnin yhdessä, siksi Aki pohtiikin, miten niin sanottua normaalia arkea elävät parit ehtivät riidellä.
– Kun miettii sellaisia pariskuntia, jotka ovat töissä tahoillaan molemmat kahdeksan tuntia. Siihen päälle vielä kaupassakäynnit ja lasten tarhasta hakemiset. Ja sitten vielä ehditään tappelemaan sillä vähällä yhteisellä ajalla. Se tuntuu hullulta. Silloin voi laittaa kantapäät vastakkain ja lähteä eri suuntiin. Miksi uhrata hyvää aikaa tappeluun?
Aki ja Heli ovat niin luotuja toisilleen, että heitä on vaikea kuvitella erillään. Pari tykkää itsekin käyttää suhteestaan suosittua sanontaa: vakka on kantensa löytänyt. Pari tapasi toisensa alun perin netin deittipalvelussa. Kun he tapasivat kasvotusten tunteet voimistuivat.
– Heli oli silloin ja on edelleen nätti nainen. Rakastuin ja arvostin Helissä tavatessamme sitä, että hänellä oli vakituinen työpaikka ja siisti koti.
Onnensa salaisuutena pari pitää intohimoa ja samankaltaista huumorintajua. Lisäksi heille on tärkeää huomioida toista arjen kiireessä pusuin ja halauksin.
Ennen Heliä Aki oli oli elänyt railakasta poikamieselämää, jolloin viikonloput kuluivat baareissa juhlien.
– Kyllä minä tänäkin päivänä alkoholia käytän ja nollaan joskus pääni ottamalla kirkasta viinaa. Mutta enää en läheskään joka viikonloppu tai edes joka kuukausi.
Aki täyttää ensi vuonna 50 vuotta, ja suunnittelee työtahdin hidastamista ja osa-aikaeläkkeelle jäämistä viiden-kuuden vuoden päästä.
– Tällaista työtahtia ei jaksa loputtomiin. Haaveilen, että talvet lököttelisin palmun alla Espanjan Aurinkorannikolla ja kesäthän pitää olla Suomessa, kun meillä on täällä niin hienot kesät.
– En missään nimessä enää tässä kotona pidä 75-vuotiaana huutokauppaa siten, että minulla on Festivo-kynttilänjalka kädessä ja kysyn, mitä tarjotaan. Tämä ei ole niin kutsumusammatti minulle.
– Onhan niitäkin kauppiaita, jotka lopettavat, kun multaa on päällä kaksi metriä. Itse tahtoisin lopettaa vähän aikaisemmin ja nauttia työni hedelmistä.
Aki ei usko, että kukaan jatkaa huutokauppaa hänen ja Helin jälkeen. Pariskunnalla ei ole lapsia ja sisarusten lapsia homma tuskin kiinnostaa. Sitten kun on aika lopettaa yksi luku elämässä ja luopua huutokaupasta ja talosta, on Akilla kuitenkin yksi esine, mistä hän ei ikinä tule mistään hinnasta luopumaan. Se on kummisedän maalama öljyväritaulu, jossa on mummula Uuraisten Haukimäellä. Se muistuttaa Akia hänen juuristaan. Mummu ja pappa ottivat Akin ja tämän siskon luokseen asumaan, kun vanhemmat erosivat Akin ollessa kolmevuotias. Isän ja äitipuolen luo sisarukset muuttivat yläasteikäisinä.
Lauri-isä tai mummu eivät koskaan päässyt näkemään huutokaupan loistoa ja menestystä, mutta äitipuoli todisti, kuinka henkitoreissaan olevasta huutokaupasta luotiin menestystarina.
– Hän on sanonut jälkeenpäin, että on ylpeä siitä, kuinka me olemme Helin kanssa pärjänneet.
– En halua kerskua, mutta hyvin olen pärjännyt koulujakin käymättä. Tämä on kuitenkin vain työtä. Tulevaisuuden suhteen minulle tärkeintä on pysyä terveenä ja että meillä Helin kanssa parisuhde toimii ja rakkautta riittää jatkossakin - ja sitähän riittää!
Palsanmäki kertoo vuosien varrella tottuneensa siihen, että häntä haukutaan mummojen huijaajaksi, joka ahneena pyrkii viemään poloisten vanhusten tavarat pilkkahinnalla.
– Kuulen näitä syytöksiä vielä tänäkin päivänä. Saan sähköpostia siitä, että mikä mummojen kusettaja minä olen, Aki kertoo. Palsanmäki sanookin, että pyrkii tuomaan huutokaupan pelisäännöt selväksi kaikille hänen kanssaan kauppaa tekeville.
– Sanon aina kaikille, jotka tuovat tavarakuorman pihaan, että tämä on meidän välinen kaupankäynti ja ettei tämän henkilön ole pakko myydä tavaroita sillä summalla, mitä Helin kanssa tarjoamme. Jos tarjoamamme summa ei miellytä, kauppa ei synny. Silloin voi pakata tavarat autoon ja lähteä. Me Helin kanssa hymyilemme edelleen ja vilkutamme hyvästiksi. Ei siinä mitään suuttumista meidän puolelta tapahdu.
Aki ei edes usko siihen, että nykypäivän mummoja on mahdollista huijata. Hänen mukaansa iäkkäämmät rouvat ovat juuri niitä kaikista hintatietoisimpia.
– Tänä päivänä kun sanotaan, etteivät mummut muka tietäisi tavaroidensa arvoa. Kyllä he tietävät aivan varmasti. Ja he tietävät paremmin kuin me nuoremmat.
– Jotain Arabian maitokannua, kun rupeaa mummulta ostamaan, he sanovat, että "minä katsoin netistä, että tämä on 120 euron kannu".
– He ovat viisaita ja heillä on elämännäkemystä enemmän kuin meillä yhteensä. Tämän päivän suomalaiset eivät ole tyhmiä.
Aki painottaa hänen ja Helin voivan seisoa puhtain sydämin tekemiensä kauppojen takana.
– Meillä ei ole koskaan Helin kanssa ollut siten, että me kaupankäynnissä kusetettaisiin ihmisiä. Kyllä me aina maksamme tavaroista järkisumman.
– Totta kai meidän täytyy kaupanteolla pärjätä ja tienata. Kyllä se yleensä on niin, että jos me satasella ostamme, niin 200 eurolla myymme. Jos viidellä sadalla ostaa tavaraa, niin tonni on suurin piirtein myyntihinta.
– Onhan poikkeuksiakin ja onhan se meille mukavaa, jos saamme tonnin tavaroista 3000 euroa. Kyllähän näinkin käy, mutta eihän huutokauppatavaroita voi hinnoitella.
Välillä huutokauppa yllättää konkarinkin. Toisinaan tuote, jonka Aki on ajatellut olevan miltei arvoton, nousee kovaan hintaan ja päinvastoin.
– Huutokauppa on ihan eri maailma kuin suora kauppa. Kaupassa laitetaan hintalappu ja se on se hinta, huutokaupasta ei voi koskaan tietää.
Juttu on julkaistu alun perin kesäkuussa 2018 IS:n erikoisjulkaisussa Kotisi aarteet.
