Saara Aallon matka Dancing on Ice -kisassa alkoi rajusti: iski luistelunopettajansa kasvot verille – ”Kukaan ei sanonut...” - Viihde - Ilta-Sanomat

Saara Aallon matka Dancing on Ice -kisassa alkoi rajusti: iski luistelunopettajansa kasvot verille – ”Kukaan ei sanonut...”

Jäällä voi sattua ja tapahtua. Tällä kertaa sattui.

Saara Aalto kisaa tällä kertaa taitoluistelussa. Tanssiparinaan hänellä on Hamish Gaman.­

21.12.2018 7:02

Suomalaiset pääsevät jännittämään Saara Aallon taivalta Brittien Dancing on Ice -kilpailussa, sillä ohjelma nähdään Suomen tv:ssä tammikuussa.

Briteissä kisa käy jo kuumana. Aalto nousi saarivaltiossa suursuosioon sijoituttuaan toiseksi X Factor -laulukilpailussa. Kummallakin ohjelmalla on Britanniassa laaja katselukanta.

Aalto kilpailee ammattilaisparinsa Hamish Gamanin kanssa yhteensä yhtätoista muuta paria vastaan. Pari on harjoitellut rankasti jo kuukausia.

Gaman jakoi Instagram-tilillään otoksen, jossa korostui jääharjoittelun raakuus.

– Hups! Kukaan ei sanonut, että taitoluistelu ei olisi vaarallista! Meillä kävi pieni onnettomuus jäällä, kun kasvoni tervehtivät Saara Aallon kyynärpäätä, Gaman selvitti kuvateksissä.

– Vielä jaksaa kuitenkin hymyillä, hän kuittasi vaurion.

Aalto ja Gaman ovat tanssineen ohjelmassa hyvin pienistä haavereista huolimatta.­

Aalto on hehkuttanut vuolaasti taitoluistelunopettajaansa.

– Hamish on todella kunnianhimoinen ja tiukka, mutta mukava ja symppis. Mähän olen ihan täynnä mustelmia. En niinkään kaatumisten takia, vaan kun olemme harjoitelleet nostoja. Hamish kun ottaa musta vahvoilla käsillään kiinni, niin mun kroppa on ihan täynnä mustia sormenjälkimustelmia ja sen jäljiltä koko kroppa on todella kipeä ja rikki, Aalto kertoi aiemmin ohjelmasta.

Hamish Gaman on 35-vuotias pariluistelija, joka aloitti uransa vuonna 1998. Juniorivuosinaan hän sijoittui pariensa kanssa ihan hyvin, mutta parhaat saavutuksensa hän saavutti parinsa Caitlin Yankowskasin kanssa hieman myöhemmin.

Saara ei suinkaan ole ainoa suomalainen, jonka puolesta jännittää Dancing on Ice -kisassa. Jäällä nähdään myös suomalainen ammattilaisluistelija Alexandra Schauman, joka luistelee yhdessä Strictly Come Dancing -ohjelmassa useana vuonna tanssinopettajana toimineen James Jordanin kanssa.

Heidän lisäkseen ohjelmassa kilpailee Westlife-poikabändistä tuttu Brian McFadden, useissa realitysarjoissa nähty Gemma Collins, Pussycat Dollsissa laulanut Melody Thornton, EastEnders-saippuasarjassa näytellyt Richard Blackwood, Grease-näyttelijä Didi Conn, Coronation Street -näyttelijä Jane Dandon, Australian Neighbours-sarjasta tuttu Mark Little, kriketin pelaaja Ryan Sidebottom, juontaja ja paneeliohjelmista tuttu Saira Khan sekä Love Island -finalisti Wes Nelson.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?