Viihde

Ensitreffit alttarilla -Heikki ja -Miina lennähtivät romanttiselle lomamatkalle – herkkiä otoksia yhteisistä hetkistä: ”Etuoikeutettu elämä”

Julkaistu:

Suosikkiohjelmassa tavanneiden Miinan ja Heikin rakkaus kukoistaa.
Ensitreffit alttarilla -ohjelman viides tuotantokausi esitettiin televisiossa syksyllä. Kun päätöksenteon aika tuli, kaksi kolmesta parista päätti jatkaa elämää yhdessä.

Yksi yhdessä pysyneistä pareista olivat Miina ja Heikki. Vaikka suhteen alku ei alkanut kovinkaan ruusuisesti, Heikki ja Miina olivat lopulta pareista eniten toisiinsa kiintyneitä. Heikin ja Miinan tunteet toisiaan kohtaan kävivät selväksi myös päätösjaksossa, kun pari vaihteli lukuisia suukkoja ja piti toisiaan tiukasti käsistä kiinni.

Heikin ja Miina vaikuttavat kulkevan edelleen samaa polkua. Heikki julkaisi viikonloppuna hellyttäviä kuvia parin yhteiseltä lomamatkalta.

Heikki kertoo kuvatekstissä parin matkustaneen yhdessä Dubaihin. Ensimmäisenä julkaistussa kuvassa Heikki ja Miina hyppäävät aavikolla ilmaan.
Toisessa kuvista pariskunta poseeraa huivipäisinä selfietä varten.
– Beduiinit, Heikki kommentoi parin tyylejä kuvatekstissä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hän on lisännyt otokseen aihetunnisteet ”aavikkosafari” ja ”miniloma” sekä englanniksi ”etuoikeutettu elämä”.

Kuvat ovat keränneet satoja tykkäyksiä ja ihastelua siitä, kuinka hyvältä kaksikko näyttää yhdessä.


Heikki ja Miina pohtivat päätöksensä lisäksi Ensitreffit alttarilla -päätösjaksossa liittonsa mahdollisia haasteita. Ohjelmassa nähtiin, kuinka kitkaa parin välille ovat aiheuttanut muun muassa se, kuinka Heikki on kritisoinut Miinan pukeutumista. Välillä hän ei ole pitänyt sitä tarpeeksi naisellisena ja toisina hetkinä Heikkiä ovat häirinneet Miinan ”liian paljastavat vaatteet”.

– Varmasti yksi (haaste) on se, että meillä on vielä paljon tutustumista toisiimme ja mitkä ovat toisessa sellaisia kohtia, joita ei kannata painella väärällä tavalla, Miina sanoi päätösjaksossa.
– Heikki sanoo välillä aika tahdittomasti asioita, mutta ei ilkeyttään. Se että olemme pystyneet puhumaan niistä ja sanoittamaan, että tämä aihe on sellainen, jota ei kannata edes huumorin varjolla mennä jatkuvasti tökkimään, että muuten se vitsi loppuu aika lyhyeen, Miina totesi.

– Onhan tämä vähän sellaista toisen rajojen hakemista, Heikki myönsi.
  • Alla olevalla videolla Ruuturaati summaa Ensitreffit alttarilla -ohjelman viidennen kauden.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt