Viihde

Ohjaaja Matti Kassila on kuollut

Julkaistu:

Elokuvaohjaaja Matti Kassila on kuollut perjantaina.
Elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja Matti Kassila, 94, on kuollut. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti. Suru-uutinen vahvistetaan IS:lle Kassilan lähipiiristä. Kassila kuoli perjantaiaamuna. Elämänsä viimeiset viisi vuotta hän asui palvelutalossa. Vuonna 1924 syntynyt Kassila olisi täyttänyt 95 vuotta tammikuun 12. päivä.

Kassilan tunnetuimpiin töihin kuuluvat Komisario Palmu -elokuvat. Kassila on 1950- ja 1960-lukujen merkittävimpiä suomalaisia elokuvantekijöitä. Komisario Palmun lisäksi hänet muistetaan muun muassa elokuvista Radio tekee murron, Ihmiselon ihanuus ja kurjuus sekä Tulipunainen kyyhkynen.


Kassila tunnetaan myös käsikirjoittajana. Hän on ollut käsikirjoittamassa muun muassa elokuvia Täällä pohjantähden alla ja Yö on pitkä. Kassilalla on viisi lasta. Hänen poikansa Taavi Kassila on elokuvaohjaaja ja kirjailija. Presidentti Tarja Halonen myönsi Kassilalle professorin arvonimen vuonna 2011.

Vuonna 2016 Kassila kertoi urastaan Ilta-Sanomien haastattelussa. Kassila luotsasi suomalaisen elokuvan vikkelän rytmin ja vaivattoman kerronnan aikakaudelle. IS:n haastattelussa Kassila sanoi, ettei hän tavoitellut suomalaisen elokuva-alan uudistamista tietoisesti, vaan teki elokuvan kerrallaan, vaistojensa varassa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Aina, kun sain aiheen käsiini, tein siitä käsikirjoituksen omalla vaistollani ja noudatin filmatessa käsikirjoitusta ihan tarkasti, Kassila sanoi IS:lle tuolloin.

Keuruulla 1924 syntynyt Kassila sai heti kärkeen tehtävikseen vastuullisia projekteja. Hänen uransa alkoi Suomi-Filmin kuvaussihteerinä ja sitten Suomen Filmiteollisuuden lyhytelokuvilla, joista hän siirtyi apulaisohjaajaksi Edvin Laineen komediaan Aaltoska orkaniseeraa (1949). Seuraavaksi tuli ensimmäinen oma työ Isäntä soittaa hanuria (1949).

Kassila loi oikeastaan aivan oman tyylilajinsa. Hän sanoo kuitenkin, ettei vienyt suomalaista elokuvaa tietoisesti tiettyyn suuntaan.

– Ei minulla ollut mitään päämääriä siinä, otin vain elokuvan kerrallaan. Amerikkalainen elokuva oli kuitenkin ihanteeni, sen vaikutus oli elokuvissani selvästi nähtävissä, kyllä minulla huumori on sitä tyyliä. Sainkin Radio tekee murron -elokuvasta niin hyvät arvostelut, että minua verrattiin Capraan, Kassila sanoi IS:lle vuonna 2016.

Radio tekee murron toi Kassilalle hänen ensimmäiset Jussi-patsaansa, parhaasta ohjauksesta ja käsikirjoituksesta.

1950-luku oli Kassilan tuotteliainta ja luovinta aikaa. Kohtalodraama Sininen viikko (1954), Ansa ja Tauno -komedia Isän vanha ja uusi (1955), alkoholismia käsittelevä Elokuu (1956) ja historiallinen Punainen viiva (1959) toivat Kassilan taiteeseen uusia ulottuvuuksia ja nostivat hänet aikansa monipuolisimmaksi ohjaajaksi. Hän oli yhtä suvereeni tyylitaituri ja elokuvan uudistaja kuin Valentin Vaala - jonka kuvaussihteerinä Kassila toimi Suomi-Filmillä ennen siirtymistään Suomen Filmiteollisuuteen - oli ollut edeltävinä vuosikymmeninä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt