Kotinsa ja työnsä jättänyt kirjailija Mia Kankimäki valvoi ja haki rohkeutta historian voima­naisista: ”Tuntui, että tarvitsin itselleni esikuvia”

Julkaistu:

Mia Kankimäki irtisanoutui työstään ja kulki historiallisten naiskohtaloiden perässä ympäri maailmaa. Syntyi kirja naisista, joita Kankimäki ajatteli unettomina öinä, kun hän etsi voimaa ja elämän tarkoitusta.

Viisi vuotta sitten ensimmäisen kirjasi ilmestyttyä myit asuntosi ja autosi ja irtisanouduit mainostoimittajan työstä. Miten päädyit tilanteeseen?

– Olin jäänyt vuorotteluvapaalle kustantamosta jo aiemmin ja matkustanut Kiotoon kirjoittamaan ensimmäistä kirjaani Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (Otava). Sen ilmestyttyä totesin, etten halua palata vanhaan elämääni. Tarvitsin muutosta. 


Nyt olet kirjoittanut kehutun kirjan Naiset joita ajattelen öisin (Otava). Kirja on non-fictionia ja sijaitsee tieto- ja kaunokirjallisuuden välimaastossa. Kirjassa käsitellään muun muassa Karen Blixeniä, 1800-luvun naistutkimusmatkailijoita, renessanssiajan italialaisia naistaiteilijoita ja japanilaista nykytaiteilijaa Yayoi Kusamaa. Mistä ajatus lähti?

– Ensimmäisen kirjani ilmestyttyä valvoin öisin miettimässä ahdistuneena, mihin seuraavaksi ryhtyisin. Mitä nelikymppinen, työnsä ja kotinsa jättänyt perheetön nainen voisi elämällään tehdä? Tuntui, että tarvitsin itselleni esikuvia, ja aloin ajatella öisin historian rohkeita, epäsovinnaisia naisia saadakseni heiltä voimaa ja inspiraatiota. Jonakin suden hetkenä sain pähkähullun idean lähteä matkustamaan noiden esikuvallisten yönaisten jäljille heidän maisemiinsa. 



Miten valitsit historiallisia naisia kirjaasi?

– Ensimmäiseksi löytyi Karen Blixen, jonka perässä matkustin Itä-Afrikan savanneille, mistä olin pitkään unelmoinut. Myöhemmin matkustin mm. Italian Firenzeen, missä löysin renessanssiajan ihanat naistaiteilijat kuten Sofonisba Anguissolan ja Artemisia Gentileschin, jotka tekivät uskomattoman uran aikana, jolloin naistaiteilijoita ei juuri ollut. Kirjalähteitä koluamalla löysin myös joukon 1800-luvun tutkimusmatkailijanaisia, joiden rohkeus oli huimaavaa.


– Etsin naisia, jotka olivat rikkoneet rajoja ja seuranneet intohimojaan oman aikansa odotuksista piittaamatta. Valitsin täysin itsekkäästi naisia, joiden tarinat puhuttelivat minua ja joihin minun oli helppo samaistua. Niinpä mukaan valikoitui kirjailijoita, taiteilijoita ja matkustavia naisia – monet heistä keski-ikäisiä, perheettömiä vanhojapiikoja, joilla ei ollut kummoisia rahavarantoja. Sellainen oli esimerkiksi brittiläinen Isabella Bird, unettomuudesta, päänsäryistä ja masennuksesta kärsivä nelikymppinen vanhapiika, joka alkoi lääkärin määräyksestä matkustaa ja päätyi tekemään yksin uskomattoman rankkoja matkoja maailman ympäri ja tuli ensimmäisenä naisena hyväksytyksi Kuninkaallisen maantieteellisen seuran jäseneksi.




Kirjassasi Karen Blixenin tarina ei ollutkaan yhtä upea kuin on yleensä kuultu. Mitä uutta opit hänestä?

– Mielikuvani Karen Blixenistä perustui lähinnä hänen muistelmateokseensa ja Minun Afrikkani -elokuvaan, joiden perusteella hän oli ylivertaisen rohkea, osaava ja itsenäinen. Kuva hänestä muuttui vähemmän esikuvalliseksi. Hän olikin yksinäinen, riippuvainen miessuhteistaan ja sairasti paljon. Mutta hänen vahvuutensa löytyi muualta: siitä miten hän 46-vuotiaana, kaiken menettäneenä, keksi itsensä uudelleen ja ryhtyi kirjailijaksi.




Matkustit ympäri maailmaa kiinnostavien naisten perässä. Missä kaikkialla kävit?

– Tein kirjaa kirjoittaessani yhteensä kymmenkunta matkaa. Matkustin yönaisteni perässä Tansaniassa ja Keniassa, Italiassa, Japanissa ja Tanskassa. Lisäksi olin kirjoittamassa Saksassa ja Normandiassa.



Millaista arkesi oli maailmalla ja millä tulit toimeen?

– Reissuni ovat työntäyteisiä, koko ajan pitää olla haukkana keräämässä materiaalia. Tansaniassa asuin suomalais-tansanialaisen perheen luona ja pääsin safarille, jossa makasin teltassa leijonan karjuntaa kuunnellen. Italiassa kolusin taidemuseoita ja naistaiteilijoiden kortteleita. Illat kuluvat matkapäiväkirjaa kirjoittaen. Yritän aina löytää mahdollisimman edullisen majapaikan ja elää normaalia, paikallista arkea. Penninvenyttäminen on tullut tutuksi.



Pidätkö itseäsi rohkeana?

– En varsinaisesti, olen kova pelkäämään ja stressaamaan. Siitä huolimatta olen näköjään pakottanut itseni pois mukavuusalueelta, matkoille ja freelancerin epävarmaan työhön.




Kuinka monta naista tippui kirjasta pois?

– Löysin aivan valtavasti huikean kiinnostavia historiallisia naisia, joiden saavutukset on syystä tai toisesta unohdettu. Miksi emme tiedä heistä mitään? Aiheesta voisi kirjoittaa moniosaisen kirjasarjan!



Olet kertonut, että suosikkinaisesi kirjassasi on Mary Kingsley. Miksi?

– En oikeastaan haluaisi valita suosikkia, sillä kaikki kymmenen naista ovat päätyneet kirjaan siksi, että he ovat ehdottomia erityissuosikkejani. Mutta Mary Kingsley on täydellisen rakastettava hahmo. Mary meloi 1800-luvun lopulla Länsi-Afrikan viidakkojokia yksin mustassa puvussaan ja keräsi kaloja ja tutustui ihmissyöjäheimoihin. Hänen kirjansa ovat henkilökohtaisia ja todella humoristisia, ja niistä tulee tunne, että Maryn kanssa olisi hauska viettää aikaa.




Olet kirjannut muistiin neuvoja kirjan naisilta. Mistä neuvosta on ollut eniten hyötyä?

– Jos haluat tehdä jotain, tee se. Kuulostaa yksinkertaiselta, muttei välttämättä ole, varsinkaan itseni kaltaiselle pelokkaalle ihmiselle. Käytännön tavoitteenani on toteuttaa Nellie Blyn neuvo Matkusta yhden käsilaukun taktiikalla, mutten oikein usko, että tulen koskaan pystymään siihen.



Kävit viiden vuoden aikana monessa paikassa. Mikä oli vaikein hetki?

– Matkallelähtö on aina vaikeaa, mutta siltikin vaikeinta oli kirjoittaa kirjaa kotona Helsingissä talven pimeinä kuukausina. Kirjoitustyö vaatii eristäytymistä ja yksinäisyyttä, ja niiden kestäminen kaamosaikana on rankkaa puuhaa.



Mitä unelmien seuraaminen vaatii?

– Että antaa niille mahdollisuuden. Yllättävän monet asiat ovat mahdollisia, jos vain antaa itselleen luvan yrittää.



Millaista elämäsi on nyt?

– Työntäyteistä mutta inspiroivaa. Olen aloittamassa uutta kirjaprojektia, ja tämä vaihe, materiaalin kerääminen, on kaikkein ihanin. Yhtään en vielä tiedä, mihin kaikki johtaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt