Huippumalli haussa -tähti kuoli syöpään vain kaksi kuukautta diagnoosin jälkeen - Viihde - Ilta-Sanomat

Huippumalli haussa -tähti kuoli syöpään vain kaksi kuukautta diagnoosin jälkeen

Jael Strauss menehtyi rintasyöpään eilen tiistaina.

Jael Strauss muistetaan räväkästä tyylistään.­

5.12.2018 9:01

Tyra Banksin luotsaamasta Huippumalli haussa -ohjelmasta tunnettu Jael Strauss on kuollut 34-vuotiaana, kertovat muun muassa TMZ ja Daily Mail. Ulkomaalaismedioiden mukaan Strauss kuoli eilen tiistaina rintasyöpään, josta hän sai tietää vain kahta kuukautta aiemmin.

– Yksi hyvä asia oli se, että pystyimme näyttämään hänelle, kuinka paljon häntä rakastetaan, ennen kuin hän kuoli. Hän toi niin paljon valoa ihmisille, Straussin perhe kommentoi TMZ:lle.

Strauss aloitti syöpähoidot heti diagnoosin saatuaan, mutta päätti keskeyttää ne lokakuun loppuun mennessä. Hän joutui sairaalahoitoon muutama viikko sitten. Alkuviikosta nainen menetti tajuntansa, eikä enää herännyt.

Kauttaaltaan tatuoitu kaunotar kertoi syöpähoidoistaan avoimesti sosiaalisessa mediassa. Eräällä videolla hän istuu hiustenleikkuussa kyyneleet silmissään. Video on julkaistu lokakuun puolivälissä.

– Syöpäni ei voi kasvaa samaa vauhtia kuin rakkauteni, Strauss kirjoitti videon yhteydessä.

Jael Strauss muistetaan amerikkalaisen malliohjelman kahdeksannelta tuotantokaudelta, jota esitettiin Yhdysvalloissa vuonna 2007. Strauss sijoittui kilvassa kuudenneksi.

Ohjelman jälkeen mallikaunotar joutui huumekierteeseen, josta hän pääsi eroon vuonna 2012 televisiopsykologi Dr. Philin avulla.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?