Viihde

Julkkiskokki Kari Aihiselta suorat sanat: Suomalaiset syövät huonosti

Julkaistu:

Tainola show
– On harmi, ettei nykypäivänä tehdä kodeissa enää suomalaisista perusraaka-aineista rehellistä ruokaa, Kari Aihinen sanoo ISTV:n Tainola Show’ssa.
Televisiosta tuttu kokki, kirjailija ja ravintoloitsija Kari Aihinen on kotoisin Turusta, mutta työn takia hän on asunut viimeiset 18 vuotta perheineen Helsingissä.

– Tulin Helsinkiin menestymään ja onhan Hesa Suomen kokkien Hollywood, viihdetaiteilijaksi itseään kutsuva mies lataa.

Hän painottaa, ettei hän suinkaan ota menestyksestään kunniaa vain itselleen, vaan hän kiittää ympärillään olevia työntekijöitä.

– Tänä päivänä suurin tehtäväni on valmentaa tulevia keittiömestareita. Haluan antaa heille ammattitaitoani, jotta he voivat viedä uraansa eteenpäin, pian 47 vuotta täyttävä Aihinen sanoo.


Kuuluisassa Savoy-ravintolassa viimeiset kahdeksan vuotta keittiöpäällikkönä toiminut Aihinen kertoo aikoinaan valmentaneensa salibandyjoukkuetta, mutta miettineensä, että kokin ammatti on viemässä mukanaan.

– Tuolloin päätin lähteä Helsinkiin. Uskoin työn ruokkivan itse itseään, tuolloin täysipäiväisesti kokkina työskentelemään ryhtynyt Aihinen kertoo ISTV:n Tainola Show’ssa.

Helsingissä menestyminen on ainainen haaste. Aihinen myöntääkin, että Hans Välimäen, Tomi Björckin ja hänen itsensä johtamien ravintoloiden mahtuminen samaan kaupunkiin on ollut haasteellista.

– Tiukkaa on tehnyt, sillä kun lisää vielä muut ravintolat siihen päälle, niin Hesassa on todella paljon ravintoloita. Toisaalta se on asiakkaalle hyvä, mutta haasteena on ammattimaisen henkilökunnan saaminen, hän pyörittelee.

Kotona Aihisen perheessä pyritään syömään terveellisesti. Hänen mielestään suomalaiset syövät kotona huonosti.

– Kodeissa syödään liian vähän suomalaisista raaka-aineista itsetehtyä rehellistä perusruokaa. Kotiruoan ei tarvitse olla vaikeatekoista, kunhan se vain tehtäisiin kotona, hän huomauttaa.

 

Lasten on vaikea opetella syömään oikein, jos ei tarjota vaihtoehtoja.

Aihinen harmittelee sitäkin, ettei ihmisillä ole enää aikaa istua perheenä ruokapöydän ääressä ja nauttia kunnon aterioita.

– Elämämme tehdään liian helpoksi ja tarjotaan valmiita aterioita. Lapsiperheissähän olisi mukavaa se yhdessä tekemisen tunne, hän maalailee.

– Meillä on kaksi poikaa, ja meillä syödään viisi kertaa päivässä, mutta pieniä annoksia. Lautasilla on aina myös ruisleipää ja vihanneksia, hän kertoo.

Aihisen mielestä vanhempien vikana on se, etteivät he opeta lapsiaan syömään terveellisesti ja oikein.

– Kun lapsi syntyy, hänen kovalevynsä on tyhjä. Me syötämme sinne dataa koko ajan ja jos tarjotaan vain nuudeleita, niin eihän lapsi opi syömään muuta, hän harmittelee.

Sanavalmis mies huomauttaa vielä, että jos lautasella on värejä, kuten porkkanaa ja paprikaa, ei tule flunssaa.

– Lasten on vaikea opetella syömään oikein, jos ei tarjota vaihtoehtoja, hän päättää.