Eläväksi ”seksinukeksi” tähdännyt jyväskyläläinen ihmis-Barbie Amanda, 22, lopetti sokerideittailun – luo nyt uutta uraa pornotähtenä

Julkaistu:

Suomalaisena ihmis-Barbiena tunnettu Amanda Ahola, 22, muutti elämänsä täysin: hän luo Unkarissa uraa pornotähtenä. Uusiin kauneusleikkauksiin lääkärit eivät häntä enää päästä.
Niin kutsuttu sokerideittailu nousi otsikoihin muutama päivä sitten, kun Yle kertoi verkkosivuillaan sugar dating -ilmiöstä. Sokerideittailulla tarkoitetaan sitä, että varakas vanhempi henkilö antaa nuorelle rahaa tai lahjoja, joihin nuorella ei muuten olisi mahdollisuutta. Ylen selvitysten perusteella sokerideittailussa on usein kyse avoimesta seksikaupasta.

Ilta-Sanomat kertoi huhtikuussa 2018, että yksi kuluneen vuoden näkyvimmistä mediailmiöistä ympäri maapalloa on ollut niin kutsuttujen sugar daddyjen ja sugar mamojen rooli ylellistä elämää eläviä nuorten arjessa.

Suomen mediassa etenkin muutama nimi on noussut julkisesti esille, kun ilmiöstä on puhuttu. Ihmis-Barbiena tunnettu Jyväskylästä kotoisin oleva Amanda Ahola, 22, on kertonut ”sugar daddynsa” maksaneen itselleen XL-implantit rintoihin. Nyt Ahola kuitenkin sanoo termin olevan omalla kohdallaan harhaanjohtava, sillä todellisuudessa Aholan amerikkalainen ”sokerisetä” maksoi hänelle ainoastaan rintaimplantit, eikä kaksikko koskaan tavannut kasvotusten.

Itse asiassa Amanda ja mies eivät ole olleet tekemisissä 1,5 vuoteen, sillä Amandan elämässä puhaltavat täysin uudet tuulet. Ahola asuu nykyisin Unkarissa, jossa hän luo uraa kansainvälisenä pornotähtenä. Kauneusleikkauksetkaan eivät enää ole Barbien ulkonäköä tavoitelleelle Aholalle ajankohtaisia, sillä lääkärit ovat kieltäytyneet tekemästä hänelle uusia leikkauksia.

Ennen kuin päästään kuulemaan Amandan nykykuulumisia, hän tahtoo selventää, mitä mieltä todella on sokerideittailusta. Ahola sanoo kutsuneensa amerikkalaismiestä sugar daddyksi, vaikka ei todellisuudessa tarkoittanut sitä, mitä sanalla yleisesti ymmärretään.


– Jos joku maksaa toiselle esimerkiksi auton tai rintaleikkauksen, niin lasketaanko se sugar daddy -toiminnaksi? Itse en koe sitä niin. Aina kun minä puhun sugar daddysta, käytän lainausmerkkejä, Ahola sanoo.

Ahola kertoo miehen maksaneen hänelle vain yhden rintaleikkauksen, jonka hinta oli 6000 euroa.

– Mielestäni sugar daddy on sellainen, joka rahoittaa elämää muutenkin. Ehkä minulla sitten oli yhden kerran sugar daddy, jos ihmiset sen niin tahtovat ilmaista.

Lue lisää: Ihmis-Barbiet elävät ”sokerideittailun” avulla – tältä heidän verotietonsa näyttävät: Voivat joutua pahoihin vaikeuksiin

Mies löysi Amandan Instagramin kautta ja kaksikko keskusteli videopuheluiden välityksellä. Amanda painottaa, ettei heidän välillään koskaan ollut mitään seksuaalista ja hän ei esimerkiksi lähettänyt miehelle itsestään alastonkuvia tai -videoita. Itse asiassa Amanda kertoo parhaillaan säästävänsä rahaa, jotta saa maksettua miehelle 6000 euroa takaisin.

– Minun olisi siihen aikaan elämässäni ollut todella hankalaa opiskelijana itse rahoittaa leikkaus. Hän auttoi minua elämässä eteenpäin ja menestymään. Nyt kun se tuottaa hedelmää, tahdon antaa hänelle rahat takaisin kiitoksena.

Kyseinen rintaleikkaus meinasi päättyä kohtalokkaasti, sillä Amanda oli kuolla leikkauspöydälle. Hän kokee huonoista kokemuksista seuranneen kuitenkin paljon hyvää.

– Leikkaus oli minulle ponnahduslauta. Ihmiset alkoivat seurata minua somessa suurten rintojeni vuoksi ja nyt he ovat pornoni asiakkaita sen takia.

Ahola kertoo tehneensä aikuisviihdettä noin vuoden ajan. Pornoura oli Aholan haave jo silloin, kun hän opiskeli ammattikorkeakoulussa restonomiksi. Amanda puhui haaveestaan avoimesti myös läheisilleen.

– Ei varmasti kukaan vanhempi toivo, että heidän lapsensa alkaa tehdä aikuisviihdettä, Ahola sanoo ja kertoo omien vanhempiensa suhtautuneen uuteen uraan kuitenkin hyvin.

– Tiedän, että he ovat tyytyväisiä, jos itse olen tosi onnellinen ja minulla menee elämässäni hyvin.

Ahola ja hänen poikaystävänsä erosivat hiljattain, mutta Aholan mukaan syynä ei ollut hänen uravalintansa, vaan kaukosuhde kahden maan välillä ei olisi toiminut.

Pornovideonsa Ahola kertoo itse tuottavansa, myyvänsä ja suunnittelevansa.

– Kotini on studioni. Myyn aikuisviihdettäni eri nettialustoilla.


Mitä rahaan tulee, Ahola toteaa tienaavansa tällä hetkellä ”riittävän hyvää palkkaa.” Ahola kertoo aiemmin tehneensä videoita myös vastanäyttelijöiden kanssa, mutta kokee sooloesiintymisen itselleen paremmaksi vaihtoehdoksi.

Aholan urasuunnitelmat ovat selvät: hän aikoo tehdä aikuisviihdettä vielä muutaman vuoden ajan säästäen samalla rahaa seuraavaa yritystään varten.

– Luultavasti aina tulen olemaan yrittäjä, sillä se on intohimoni ja tykkään siitä ihan hirveästi. Vaihdan vaan alasta toiseen.

Alun perin Amanda Aholan nimi nousi otsikoihin niin maailmalla kuin Suomessakin hänen ulkonäkönsä vuoksi. Ahola kertoi vuonna 2016 kansainvälisen mediayhtiö Barcroftin dokumentissa tavoitteestaan olla kuin ”elävä seksinukke.” IS:n haastattelussa Ahola on aiemmin sanonut, että toivoisi, ettei hänessä jokin päivä olisi mitään aitoa.

Nyt nämä haaveet ovat kuitenkin ottaneet takapakkia, sillä lääkärit eivät enää suostu leikkaamaan Amandaa.

– Olen niin korkean riskin potilas, että lääkärit eivät enää suostu leikkaamaan minua. Ahola sanoo ja jatkaa:

– Olen ihan tyytyväinen, että he kieltäytyvät. Siitä on aikaa, kun olen viimeksi edes ajatellut kauneusleikkauksia. En ehkä viimeksi ollut ihan täysissä järjissäni kauneusleikkausten suhteen.

Lista Amandalle tehdyistä operaatioista on pitkä: kolme rintaleikkausta, nenäleikkaus, posket on täytetty, botoxia on otsassa ja kulmien välissä, leukaa on muokattu pistoksilla. Lisäksi Ahola käyttää korsettia päivittäin saadakseen entistä kapeamman vyötärön.

– Kenties minulle voidaan tehdä vielä jotain pieniä juttuja, mutta ei mitään sen isompaa, koska se on niin vaarallista.

Katso alla olevalta videolta Amanda Aholan haastattelu viime tammikuulta.