Viihde

Tässä ovat lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaat – voittajan valitsee Riku Rantala

Julkaistu:

Kuusi ehdokaskirjaa julkistettiin tänään keskiviikkona.
Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon kuusi ehdokaskirjaa julkistettiin keskiviikkona. Suomessa alan uudet valioteokset ovat syntyneet vahvasti naisten voimin: Finlandia-tunnustusta tavoittelevien kirjojen tekijöistä kahdeksan on naisia ja yksi on mies.

Taru Anttonen ja Milla Karppinen toimittivat teoksen Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) – Kertomuksia rohkeista naisista Minna Canthista Almaan. Kustantajan mukaan kirja kertoo rohkeista suomalaisista naisista eri vuosikymmeniltä, sankareista, jotka ovat kulkeneet omia polkujaan ja saaneet siten aikaan jotain hienoa tai tärkeää.

Finlandia-ehdokkaaksi pääsi niin ikään Siiri Enorannan teos Tuhatkuolevan kirous, jota kustantaja kuvailee huikeaksi seikkailufantasiaksi. Kirja kertoo samalla tarkkanäköisesti vierauden pelosta ja ennakkoluuloista, oikeasta ja väärästä ja niiden määrittämisen vaikeudesta.

Palkintoa tavoittelevat myös Magdalena Hain kirja Royaumen aikakirjat 1: Kolmas sisar, joka on mangahenkinen seikkailutarina sekä Maija ja Anssi Hurmeen Skuggorna/Varjostajat. Tässä kuvakirjassa lasta alkaa seurata outo hahmo. Hahmo istuu lapsen lautasella, ei anna hänen leikkiä muiden kanssa ja haluaa kuulla pelottavimman yösadun. Seuraavana aamuna hahmoja on kaksi. Hahmoja ei nimetä, mutta ne saattavat olla suru ja kaipaus.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ehdolla on lisäksi Riina Mattilan teos Järistyksiä, joka kertoo Eeliasta, joka ei tunne olevansa tyttö eikä poika. Ominaisuutta ei katsota hyvällä hänen pienessä kotikaupungissaan.

Palkkiota tavoittelee myös Sanna Sofia Vuoren kirjoittama ja Linda Bondestamin kuvittama Ägget/Muna. Kuvakirjassa hylätyn linnunmunan kautta siirrytään keskusteluun siitä, miten erinäköisiä perheitä on olemassa.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon saaja julkistetaan 28. marraskuuta. Voittajan valitsee toimittaja ja tv-tuottaja Riku Rantala.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt