rac

Michael Douglas sai oman tähden Hollywoodiin – legendaarinen näyttelijäisä Kirk Douglas, 101, myhäili ylpeänä vieressä

Julkaistu:

Hollywood
– Mikä siinä kesti niin kauan? ihmetteli Jane Fonda.
Yhdysvaltalaisnäyttelijä Michael Douglas, 74, on saanut oman tähden Hollywood Walk of Famelle, kertoo uutistoimisto Reuters.

Oscar-palkittu Douglas tunnetaan muun muassa elokuvista Vihreän timantin metsästys, Wall Street – rahan ja vallan katu, Ruusujen sota, Basic Instinct – vaiston varassa ja Rankka päivä.

Tähti sijaitsee lähellä hänen näyttelijäisänsä Kirk Douglasin tähteä. Hollywood-legenda Kirk Douglas, 101, oli mukana tiistain seremonioissa, samoin Michael Douglasin näyttelijävaimo Catherine Zeta-Jones.

– Kuultuani ensimmäistä kertaa siitä, että Michael saa tähden, ajattelin ”Mikä siinä kesti niin kauan?” – etenkin siksi, että hän on aina ollut aikaansa edellä, näyttelijä Jane Fonda totesi.

Douglas on esiintynyt yli 60 elokuvassa ja televisiosarjassa. 1970-luvulla hän esiintyi poliisisarjassa San Franciscon syke.

– Meidän molempien isät olivat elokuvalegendoja. Voitteko kuvitella Michaelin menevän koe-esiintymiseen, ja pöydässä istuu Spartacus, Fonda, legendaarisen Henry Fondan tytär, sanoi.

Douglas toimii myös tuottajana. Hänet palkittiin Oscarilla vuoden 1975 elokuvasta Yksi lensi yli käenpesän.

– Olen ollut siinä mielessä onnekas, että olen saanut olla osa klassista Hollywoodia ja uutta Hollywoodia, hän tuumi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt