Yliannostuksen ottanut Demi Lovato pääsi vieroituksesta – kuvattiin läheisissä tunnelmissa vaategurun kanssa - Viihde - Ilta-Sanomat

Yliannostuksen ottanut Demi Lovato pääsi vieroituksesta – kuvattiin läheisissä tunnelmissa vaategurun kanssa

TMZ:n mukaan tähti näytti selvästi näyttivän ravintolassa Henry Levyn seurasta.

Demi Lovato esiintyi kesäkuussa Lissabonissa.­

5.11.2018 4:21

Amerikkalainen poptähti ja näyttelijä Demi Lovato, 26, on päässyt pois päihdevieroituksesta, uutisoi TMZ-viihdesivusto.

Sivusto julkaisi kuvia Lovatosta ja vaateguru Henry Levystä läheisissä tunnelmissa ravintolassa Los Angelesissa. Kuvissa he pitivät toisiaan kädestä kiinni ja näyttivät selvästi nauttivan toistensa seurasta.

Lovato oli vieroituksessa 90 päivän ajan. Hänet kiidätettiin sairaalaan 24. heinäkuuta yliannostuksen johdosta.

Kymmenen päivän sairaalahoidon jälkeen Lovato aloitti vieroituksen elokuun alussa. TMZ:n lähteiden mukaan hän on suhtautunut vieroitukseen erittäin vakavasti ja raittius on hänelle kaikki kaikessa.

Lovato on kertonut julkisuudessa kaunistelematta aiemmista päihdeongelmistaan ja mielenterveysongelmistaan. Hän julkaisi tänä vuonna Sober-kappaleen, jonka sanat viittasivat uuteen retkahdukseen.

Entinen teinitähti kamppaili vuosia huumeriippuvuuden ja syömishäiriön kanssa, mutta ennen retkahdustaan hän näytti saaneen elämänsä takaisin raiteilleen synkkien vuosien jälkeen.

Viime vuonna Lovato kertoi Entertainment Tonightille, että tie raittiuteen ja parantumiseen ei ole ollut helppo ja nyt hän keskittyy täysillä omaan hyvinvointiinsa.

– Käyn terapeutilla kaksi kertaa viikossa, olen yhteydessä ihmisiin. Jos minulla on ongelmia, niin treenaan ja syön terveellisesti. Minulla on hyvä tukiverkosto, joten teen kaikkeni ollakseni onnellinen ja terve, sanoi Lovato.

Lovaton pop-hitteihin lukeutuvat Skyscraper ja Sorry Not Sorry. Näyttelijänä hänet tunnetaan muun muassa elokuvasta Camp Rock sekä sarjoista Tavataan välkkärillä ja Sonny with a Chance.

Demi Lovaton pop-hitteihin lukeutuvat Skyscraper ja Sorry Not Sorry.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?