Suosikkihahmo poistuu pian Simpsoneista – rasismisyytökset olivat tuottajille liikaa

1990- luvulta sarjassa esiintynyt hahmo poistuu pian suosikkisarjasta.

Apua ei enää nähdä Simpsoneissa.

28.10.2018 22:20

Kwik-E-Martin tiskin takaa tuttu intialainen kauppias Apu poistuu pian Simpsoneista, kertoo useat kansainväliset mediat.

Vuodesta 1990 lähtien ohjelmassa mukana ollut Apu Nahasapeemapetilon -hahmo on joutunut viime aikoina aikoina rajun kritiikin kohteeksi.

The Telegraphin mukaan Apua käsittelevän dokumenttielokuvan tekijä Hari Kondabolu kritisoi Apua siitä, että hahmo antaa vahvalla aksentillaan ja käytöksellään vääränlaisen kuvan intialaisista.

Apun ääninäyttelijänä toimiva Hank Azaria on myös joutunut rasistisyytösten kohteeksi. Huhtikuussa Stephen Colbertin juontamassa The Late Show’ssa Azaria kertoi, että hänellä ei ole ollut tarkoitusta loukata ketään ja hän on valmis siirtymään syrjään, mikäli tilanne sitä vaatii.

Kondabolu kehotti Simpsonien tuottajia pitämään hahmon sarjassa ja tekemään hänestä vähemmän stereotyppisen.

Tuotantoyhtiöstä tihkuvien tietojen mukaan kuitenkin näyttää siltä, että Apun hahmo poistetaan kokonaan välttyäkseen väittelyiltä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?