Anitra Ahtolan lapset menestyivät näyttävästi jazz- ja modernin tanssin EM-kilpailuissa – ”Oikea mitalisade” - Viihde - Ilta-Sanomat

Anitra Ahtolan lapset menestyivät näyttävästi jazz- ja modernin tanssin EM-kilpailuissa – ”Oikea mitalisade”

– Vieläkin on pää pyörällä lasten menestyksestä, tanssikouluyrittäjä Anitra Ahola ihmettelee.

17.10.2018 16:06

Aikoinaan menestyksekkäästi mallinakin toiminut ja jo vuosia sitten oman tanssikoulun perustanut yrittäjä Anitra Ahtola palasi äskettäin Pietarista.

Kaupungissa järjestettiin jazz- ja modernin tanssin EM-kilpailut. Suomalaiset pärjäsivät kilpailuissa hyvin ja Anitran omaan perheeseenkin tuli mitaleita.

– Meillä oli oikea mitalisade, sillä Suomi sai peräti 16 mitalia. Se on hieno saavutus, sillä kilpailijoita oli 20 eri maasta. Vieläkin on pää pyörällä kaikesta, Anitra Ahtola hehkuttaa.

Anitran suojatit menestyivät Pietarin EM-kisoissa.­

Anitra kertoo, että hänen DCA-Tanssikoulun oppilaat nappasivat 11 mitalia, joista osa tuli Anitran perheeseen.

– Koulumme sai viisi kultaa, kaksi hopeaa ja neljä pronssia, Anitra kertoo.

Suomalaiset nappasivat pietarista mukaansa 15 mitalia.­

Ahtola on toki ylpeä kaikista suojateistaan, mutta erityisesti häntä liikutti hänen poikansa, kultaa jazz-soolossa sekä modernin tanssin soolossa napannut Alex Komulainen sekä tyttäret, jazztanssin soolossa pronssia ottanut Anina Janatuinen ja pronssimitalin aikuisten naisten modernissa tanssissa saanut Yasmin Janatuinen.

Alex voitti kultaa myös jazztanssin junior-sarjan MM-kisoissa vuonna 2015.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?