Viihde

Kanye West järjesti Valkoisessa talossa niin oudon näytelmän, että jopa Trump oli jäädä sanattomaksi: ”Kanyen äiti kääntyi varmasti haudassaan”

Julkaistu:

Valkoinen talo
Yhdysvaltain presidentin virka-asunnolla Valkoisessa talossa nähtiin keskiviikkona outo näytelmä kun rap-artisti Kanye West tapasi suuresti ihailemansa Donald Trumpin.
Rap-artisti Kanye Westin ja presidentti Donald Trumpin keskiviikkoisesta tapaamisesta Oval Officessa julkaistiin torstaina televisiossa ote, joka paljastaa, että kaksikon tapaaminen on ollut varsin lennokas.

Donald Trumpin kampanjalippiksessä Oval Officeen saapunut, suorasukaisista möläytyksistään tunnettu Kanye West oli jälleen omassa elementissään kun hän otti suorin sanankääntein kantaa päivänpolttaviin poliittisiin kysymyksiin.

West esitti Trumpin edessä muun muassa lähes kymmenen minuuttia kestäneen monologin, jonka aikana hänen käsittelemänsä aihepiirit vaihtelivat Yhdysvaltain teollisesta tuotannosta aina presidentin tarvitsemaan lentokoneeseen ja päähänsä valitsemaan lippikseen.

– Se antaa minulle voimia. Se saa minut tuntemaan itseni Supermieheltä, West perusteli ”Make America Great Again” lippalakkiaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Tämä tässä on IPlane One, vetykäyttöinen lentokone, jolla presidenttimme pitäisi lentää, West osoitti kännykästään seuraavassa hetkessä kuvia paikalla olleille toimittajille sekä Trumpille itselleen. Näiden lisäksi hän ehti esittää myös puhelimensa lukituskoodin kaikille tapaamista herkeämättömästi seuranneille katsojille.


Yhdysvaltain aselakien, koulujärjestelmän sekä vankilauudistuksen ohella West ehti esittää tapaamisen aikana näkemyksiään myös muun muassa Pohjois-Koreasta sekä koululaisten tarkkaavaisuushäiriöistä. Westillä itsellään on todettu olevan mielialahäiriöitä ja tapaamisen perusteella hänen on arvioitu olevan maanisessa vaiheessa.

– Minä pidän Pohjois-Koreasta. Sinä estit sodan, West totesi Trumpille ja jatkoi: ”Me ratkaisimme yhden isoimmista ongelmista”.

– Jos sinulla ei ole tarkkaavaisuushäiriötä, koulussa on tylsää, West latasi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hersyvän monologin päätyttyä myös Trump pääsi ääneen, joskin Westin puhe oli saanut hänet jokseenkin sanattomaksi.

– Sepäs vasta oli jotain, Trump kuitenkin onnistui sanomaan.

– Se tuli suoraan sielustani, Minä vain kanavoin sen, West vastasi ja marssi halaamaan pöydän takana istunutta Trumpia.


– Tämäpä mukavaa, Trump totesi saamastaan halauksesta.

– Minä rakastan tätä kaveria tässä, West luonnehti.

Televisiossa nähdyn perusteella Westin käytöstä on jo luonnehdittu häpeäksi koko Amerikan kaikille afroamerikkalaisille. Esimerkiksi CNN uutiskanavan ankkuri Don Lomen on ihmetellyt, miksi mielialavaihteluistaan tunnettu West ylipäätään päästettiin ääneen. Hän on kritisoinut Trumpin esikuntaa räppärin hyväksikäytöstä kun kaksikon tapaaminen esitettiin televisiossa.

– En voinut edes katsoa sitä, minun oli laitettava televisio pois päältä.

– Kanyen äiti kääntyi varmasti haudassaan, Lemon arvioi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt