Viihde

Mystiset oireet piinasivat Janita Lukkarista, 25, kuukausia: lääkäreistä ei aluksi ollut apua – ”Pidin äitiäni kädestä ja sanoin, että kuolen”

Julkaistu: , Päivitetty:

25-vuotiaan Janita Lukkarisen elämä kääntyi heinäkuussa päälaelleen, kun hän sai tietää sairastavansa syöpää. Nyt takana on vaikeita hoitoja ja edessä varovainen valonpilkahdus tunnelin päässä.
Martina ja hengenpelastajat, Big Brother ja Temptation Island -sarjoista tuttu Janita Lukkarinen avaa kotinsa oven ruskea tukka hulmuten. Jos ei tietäisi, että hiukset ovat peruukki, ei sitä arvaisi mistään. Asunnon eteisessä vieraita tervehtii kaksi innokasta, kolmikuukautista koiranpentua. Peremmällä odottaa vielä kolmas, aikuinen amerikanbulldoggi.

Lukkarinen tarjoaa limua ja kehaisee, että jaksoi edellisenä päivänä käydä pitkällä kävelyllä Dina-koiransa kanssa. Se on paljon, sillä hän ei ole pystynyt liikkumaan kunnolla koko vuotena. Ei sen jälkeen, kun sairastelu alkoi.

Viime keväänä Lukkarinen oli koko ajan sairas. Hänen oli vaikea hengittää, hän ravasi lääkärissä ja söi antibioottikuureja toinen toisensa perään. Diagnoosina oli usein keuhkoputkentulehdus, keuhkokuume tai kurkunpääntulehdus, mutta lääkkeet eivät auttaneet.

Lukkarinen joutui olemaan sairauslomalla ravintola-alan töistä vähän väliä. Toukokuussa oireet pahenivat niin paljon, että hän joutui jättäytymään kokonaan pois töistä. Nukkuminen oli lähes mahdotonta, hän ei saanut jalkojaan suoraksi, rinnassa tuntui ikävältä ja hengittäminen vihloi. Kivut olivat kovat ja jotain oli selvästi pahasti vialla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Minulta otettiin silloin keuhkokuvat, joista tehtiin ensimmäinen löydös, mutta siitä ei kerrottu minulle. Sairastelin vielä pari kuukautta ja ajattelin, että ei jumankauta, en saa kohta enää ollenkaan henkeä, Lukkarinen kertoo IS:lle.

Lukkarinen muutti toiselle paikkakunnalle ja vaihtoi terveysasemaa. Uudella lääkärillä asiat alkoivat edetä ja tämä huomasi keuhkokuvissa jotain outoa. Lukkarinen määrättiin jatkotutkimuksiin, jossa keuhkojen löydöstä selvitettiin lisää.


Perjantaina 13. heinäkuuta Lukkarinen sai terveysasemalta puhelun, jossa häntä kehotettiin palaamaan heti lääkäriin.

– Silloin olin ihan varma, että minulla on syöpä. Soitin äidille ja kerroin, että olen varma, että minulla on imusolmukesyöpä ja että nyt se on menoa. Preppasin hirveästi äitiäni siihen, mutta unohdin itseni.

Lukkariselle kerrottiin vain, että hän kuului ensimmäiseen kiireellisyysluokkaan, jossa potilaan jatkotutkimukset toteutetaan mahdollisimman ripeästi. Muutaman päivän kuluttua Lukkarisen vointi romahti ja hän joutui sairaalaan. Pian sen jälkeen hän sai kuulla musertavat uutiset: hänen keuhkoistaan oli löydetty pahanlaatuisia kasvaimia ja jonkinlainen syöpä.

– Vitsi mä itkin silloin paljon, Lukkarinen huokaa.

– Se oli ensimmäinen kosketus siihen, että minulla todella on syöpä ja hengenhätä. Pääni oli täynnä kysymyksiä: kuolenko tähän vai voinko parantua? Mitä nyt tapahtuu? Makasin sairaalan sängyllä, pidin äitiäni kädestä ja sanoin, että kuolen. Se päivä oli pahin tämän koko sairauden aikana.


Lukuisten tutkimuksen jälkeen Lukkarisen kehosta löytyi yhteensä kuusi syöpäkasvainta, jotka sijaitsevat sydämen päällä, keuhkoissa, vatsassa ja ohutsuolessa. Tilanne näytti aluksi hyvin pahalta, ja lääkärit uskalsivat antaa hänelle vain pari kuukautta elinaikaa. 25-vuotiaasta naisesta tuntui epätodelliselta, että kaikki voisi loppua niin pian.

– Sitä luulee, että on kuolematon. Siinä vaiheessa, kun läväytetään päin naama, että sinulla on tappava sairaus, tajuat, että ei hitto olenkin kuolevainen.

Diagnoosi tarkentui ja selvisi, ettei tilanne ollut aivan niin paha kuin aluksi vaikutti. Kävi ilmi, että Lukkarinen sairasti juuri hänen epäilemäänsä imusolmukesyöpää eli lymfoomaa. Lukkarinen aloitti heti syöpähoidot, joihin kuuluu sytostaatteja, sädehoitoa ja lopuksi leikkaus. Hän vietti aluksi 1,5 kuukautta Meilahden syöpäsairaalassa ja jatkoi sitten hoitoja kotoa käsin.

– Ensimmäistä kertaa elämässäni olin sellaisen asian edessä, jossa minulla ei ollut mahdollisuutta vedellä naruista ja hallita tilannetta. Se vaati vähän harjoittelua.


Lukkarisen mukaan pahinta sairaudessa ovat sytostaattihoitojen jälkeiset päivät, sillä hoidot ovat äärimmäisen rankkoja sekä fyysisesti että psyykkisesti.

– Silloin toivoo, että olisi jossain aivan muualla, mutta kun siitä pääsee yli, on kiitollinen, että sai taas jatkoaikaa.

Kun hoitoja oli jatkunut jonkin aikaa, alkoivat Lukkarisen hiukset pudota päästä. Vaikka ensimmäisen hiustukon irtoaminen ei tullut yllätyksenä, aiheutti se hysteerisen itkukohtauksen. Lukkarinen päätti värjätä hiuksensa vaaleanpunaiseksi ennen kuin leikkaisi ne kokonaan pois.

– Olin aina halunnut kokeilla pinkkiä tukkaa, ja nyt siihen oli täydellinen mahdollisuus. Lopulta oli kuitenkin ihana päästä hiuksista eroon, koska ne alkoivat tippua ja rastoittua niin voimakkaasti. Kasvavathan ne sitten takaisin ja nyt voin käyttää näitä peruukkeja, hän kertoo ruskeaa tukkaansa näyttäen.


Suurimpana voimavarana Lukkariselle ovat sairauden aikana olleet hänen kolme pikkusisarustaan ja lähistöllä asuvat vanhemmat. Myös avopuoliso Tenho on ollut tukena ja pyrkinyt auttamaan parhaansa mukaan.

– Syöpä on vaikuttanut paljon perheeseeni, mutta olemme pyrkineet keskittymään siihen, että saan parantavaa hoitoa. Asiaa ei ole piiloteltu ja siitä on puhuttu. Sisarukseni ovat ottaneet uutisen tosi hienosti.

– Puolisolleni on vaikeinta se, ettei hän tiedä, miten voisi auttaa silloin kun kärsin. Sitten hän tuo mehua ja lääkettä, ja yrittää vähän edes olla avuksi.


Tällä hetkellä Lukkarisen tilanne näyttää hyvältä. Kivut ovat hellittäneet hiljalleen ja hoidot vaikuttavat tehoavan. Lääkärit ovat kuitenkin vaitonaisia ennusteesta, sillä tilanteessa edetään päivä ja hoitokerta kerrallaan.
Lukkarinen itse on toiveikas tulevaisuutensa suhteen ja keskittyy suunnittelemaan elämää parantumisen jälkeen.

– Syöpä laittoi arvomaailmani uusiksi ja asiat tärkeysjärjestykseen. Tämän jälkeen menen tarmokkaammin eteenpäin enkä halua enää tuhlata sekuntiakaan aikaa. Haluan jatkossa haaveilla ja tehdä isosti. Haluan töihin, uusia harrastuksia ja lähteä Helsingin suunnalle.

– Jossain vaiheessa myöhemmin haluan myös perheen, mutta ihan ensin haluan elää itselleni.

Lukkarinen toivoo, että voisi sairaudestaan puhumalla näyttää, ettei syöpä ole iso paha mörkö ja ettei se tarkoita automaattisesti kuolemaa.

– Minulla on koko ajan ollut tosi positiivinen asenne ja toivon, että muutkin löytäisivät voimaa taisteluunsa. Ajattelen, että en voi antaa itseäni syövälle, koska silloin se vie minut varmasti.

Lymfooma

  • Lymfoomia eli imusolmukesyöpiä on erilaisia, joista osa käyttäytyy rauhallisesti ja osa kasvaa ja leviää nopeasti. Tällöin hoito aloitetaan heti diagnoosin selvittyä.
  • Sairaus alkaa imusolmukkeista tai imukudoksesta.
  • Sairautta on kahta päätyyppiä: Hodgkinin tautia ja muita non-Hodgkin-lymfoomia. Ensimmäiseen sairastuu Suomessa noin 150 henkeä vuodessa, muihin noin tuhat.
  • Ennustetta on vaikea arvioida, sillä se vaihtelee levinneisyyden ja tyypin mukaan.
Lähteet: Duodecim Terveyskirjasto ja kaikkisyövästä.fi