Viihde

Voisitko asua näin? Tällainen on Ensitreffit alttarilla -Heikin hyvin askeettinen yksiö – ”Mennäänkö me jo sinne hotelliin?”

Julkaistu:

ensitreffit alttarilla
Ensitreffit alttarilla -sarjassa nähtiin odotettu hetki, kun Miina pääsi tutustumaan puolisonsa Heikin kotiin.
Suositussa Ensitreffit alttarilla -sarjassa nähtiin kuudennessa jaksossa katsojien paljon odottama hetki, kun 28-vuotias Miina pääsi tutustumaan puolisonsa Heikin erittäin askeettiseen asuntoon Tampereella.

Heikki kertoi jo etukäteen ennen Miinaan tutustumista sarjassa, että häntä jännittää kovasti esitellä asuntonsa. Hän kertoi säästävänsä mielellään asumisesta, jotta matkailuun jää enemmän rahaa.

Ensimmäisen kuukauden ajan Heikki ja Miina viettävätkin sarjassa aikaa vain Miinan siistissä ja valoisassa asunnossa Helsingissä. Nyt totuuden hetki koittaa, ja pariskunta reissaa autolla Tampereelle tutustumaan Heikin kotiseutuun.

– Mulla on sellainen tosi kiva miesluola. Se on aika pieni ja askeettinen, Heikki alustaa kameroille.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Miina sanoo, että hänellä ei ole asunnon suhteen sen kummempia odotuksia. Hän pohtii luottavansa siihen, että asunto on pieni, mutta asiallinen.
Kun pariskunta astuu sisään Heikin ”poikamiesboksiin”, Miina lähtee heti tutkimaan asunnosta löytyviä tavaroita. Siellä on kirjahylly, tavallinen työpöytä ja tietokone sekä kapea vuode. Astiat mies on asettanut pyörien päällä olevaan pieneen telineeseen säilytykseen.

– Lapset voi sitten nukkua vessassa, Heikki toteaa heti tapansa mukaan vitsaillen.

– Kyllä täällä vähän sellainen poikamiesboksi tuoksuu... Miina myöntää ja huomauttaa, että asunnosta löytyy muun muassa tyhjä vodkapullo.

– Täähän on aika kompakti tapaus… Okei, hän jatkaa kiertelyään.

Asuntoesittelyn jälkeen pariskunta lepäilee hetken Heikin kapealla vuoteella. Heikki alkaa udella, mitä mieltä Miina on asunnosta.

– Kerro nyt rehellinen mielipiteesi, Heikki kyselee.

– Mun mielestä mua on peloteltu ihan turhaan tästä. Tämä on tällainen jäbän asunto, Miina sanoo avoimesti.

Sen jälkeen keskustelu kääntyy kuitenkin hieman ynseämpään suuntaan. Miinaa mietityttää, haluaisiko Heikki, että hän olisi enemmän ”hienohelma”. Heikillä tulee puolestaan asunnon seinät vastaan.

– Mennäänkö me jo sinne hotelliin? mies alkaa penäämään ahdistuneena.

– Jos hetken aikaa voin lepuuttaa jalkojani tässä, Miina vastaa.

  • Videolla Ensitreffit alttarilla -ohjelman asiantuntija Tony Dunderfeltin haastattelu.
Ensitreffit alttarilla tiistaisin kello 21 AVA-kanavalla.

Ota kantaa

Voisitko asua yksiössä, jossa on tilaa vain muutamalle huonekalulle?

Kyllä 40% En 60%
Ääniä yhteensä 10985

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt