Sanni aloitti Hartwall-areenan keikkansa energisesti – ”En voi uskoa, että tää tapahtuu” - Viihde - Ilta-Sanomat

Sanni aloitti Hartwall-areenan keikkansa energisesti – ”En voi uskoa, että tää tapahtuu”

Yksi Sannin suurimmista unelmista toteutuu perjantai-iltana, kun artisti esiintyy Hartwall-areenassa.

5.10.2018 20:48

Suomen suosituimpiin poptähtiin kuuluva Sanni aloitti syksyn ainoan keikkansa energisesti Hartwall-areenassa perjantai-iltana.

Ennen Sannin lavalle saapumista yleisön rytmikkäät ja odottavat aplodit täyttivät areenan.

Yleisö sai kuitenkin odottaa hetken aikaa ennen artistin lavalle saapumista.

Lopulta Sanni nousi lavan alta mustahopeapunainen pukuun pukeutuneena.

– Hartwall-areena! Laulaja huudahti mikrofoniin.

– Miten se meni? Sanni huudahti yleisölle, kun Pornoo-kappaleen ensitahdit kajahtivat areenalle.

– Hartwall-areena, mennään yhdessä, Sanni sanoi antaessaan yleisön laulaa hittikappaleensa kertosäkeen.

Kappaleen jälkeen laulaja kellahti selälleen lavan etuosaan ennen kolmantena kuultua Jacuzzi-kappaletta.

Radiossa tiuhaan soiva kappale sai yleisön välittömästi mukaansa.

Sanni on aiemmin kertonut Hartwall-areenan keikan olevan pitkäaikainen unelmansa.

Keikan on luvattu sisältävän suuria yllätyksiä. Ennen keikkaa Sanni hehkutti tunnelmiaan useissa Instagramissa julkaistuissa videoissa.

– Ziisus, mikä screeni! laulaja huudahti muun muassa torstaina julkaisemallaan videolla.

Lavan keskiosan kohdalle olikin pystytetty ristinmuotoinen valtava näyttö, myös lavojen sivuilla nähtiin pienemmät screenit. Lavalla esiintyvän Sannin lisäksi näytöille heijastettiin kappaleiden sanoja.

– Hartwall, en voi uskoa, että tää tapahtuu. Mä haluan, että te laulatte mun mukana koko ajan ihan täysillä, Sanni sanoi yleisölle.

– Oon vetäny monia satoja keikkoja, duunannu levykaupalla musaa ja salaa miettiny et jonain päivänä vielä pääsen toteuttamaan mun pitkäaikaisen unelman: Hartwall Areena -keikan.

5.10. tulee olemaan mun tähänastisen uran spesiaalein ilta, Sanni on kertonut levy-yhtiönsä tiedotteessa aiemmin.

Viimeksi Sanni nähtiin Hartwall-areenalla viime joulukuussa osana Vain elämää -konserttia.

Kolme albumia julkaissut Sanni sanoittaa ja säveltää kappaleensa itse. Sanni on valittu Emma-gaalassa vuoden naisartistiksi kahdesti, vuonna 2014 ja 2016.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?