Viihde

Kommentti: Miss Suomi Alina Voronkova joutui heti silmittömän somevihan kohteeksi – vaikka hän edustaa suomalaisuutta parhaimmillaan

Julkaistu:

Tuore Miss Suomi joutui valitettavasti kohtaamaan ensimmäisen koetinkivensä vain minuutteja kruunaamisensa jälkeen, kirjoittaa toimittaja Noora Hapuli.
Eilen Billnäsin ruukissa kruunattiin uusi Miss Suomi. Voiton vei Alina Voronkova, Pertunmaalta, Etelä-Savosta kotoisin oleva, Helsinkiin muuttanut 23-vuotias nuori nainen. Kruunaamisen jälkeen Alina käveli lavalla kunniakierroksen, ummisti silmänsä, nosti kädet kohti kattoa ja kiljahti onnellisen voittohuutonsa.

– Nyt heitetään korkkarit kattoon! tuore Miss Suomi hihkaisi peittelemättömän riemun saattelemana ja sai ihmiset nauramaan.

Haastattelussa Alina vastasi kysymyksiin suoraselkäisenä ja aidosti. Hän ei jäätynyt eikä epäröinyt, vaan katsoi silmiin ja lunasti paikkansa meidän uutena missinä, jolta vaaditaan huimasti muutakin kuin kaunista ulkonäköä.

Voiton jälkeen Facebookissa keskustelu kävi kuitenkin kuumempana kuin tuliset hiilet.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Onko meillä siis venäläinen Miss Suomi? kommentoijat kyselivät kilpaa ja julkaisivat Putin-meemejä.

Ja tämä ei ole edes vitsi: aikuiset ihmiset kirjoittivat näppäimistö sauhuten omalla nimellään kommentteja, joissa vilisivät sanat venakko, rikollinen ja ryssä.

– Puhuuko hän Suomea? Onko Putin tullut jo rajan yli? kuuluivat vihaisten hymiöiden sävyttämät viestit.

– Ei venäläisellä ole mitään tekemistä Miss Suomen kanssa, kommenteissa todettiin.

En tiedä missä koulussa on opetettu tekemään sellaisia johtopäätöksiä, että Suomessa syntynyt, Suomen kansalaisuuden omaava suomalainen nainen ei voisi olla Miss Suomi.


Niin, Alinan isä on venäläinen ja äiti inkeriläinen. Suomi on kuitenkin ollut Alinan kotimaa hänen syntymästään asti. Ihan niin kuin sinunkin, joka kirjoitit someen, ettei hän ole aito suomalainen tai ainakaan sopiva missiksi.

Tosiasia on, että parempaa edustajaa Suomelle on vaikea kuvitella. Alina on rohkea, kansainvälinen, hyväsydäminen nainen. Sosiaalisessa mediassa käyty keskustelu Voronkovan juurista kertoo siitä, miten kapeakatseinen joidenkin suomalaisten käsitys suomalaisuudesta on.

Toisaalta arvostelua pursuavat kommentit kertovat myös epäterveestä itseluottamuksesta: uskotaan, että voidaan itsevaltiaan elkein määritellä suomalaisuutta ja sulkea sen ulkopuolelle mielivaltaisesti ne, ketkä eivät sovi henkilökohtaiseen näkemykseen.

Vuonna 2016 Miss Suomeksi kruunattu Shirly Karvinen on sukujuuriltaan puoliksi kiinalainen, sillä hänen äitinsä on Kiinasta kotoisin. Kiinalaisuus tuntui kai kaukaisemmalta tai jotenkin turvallisemmalta arvostelijoiden mielestä kuin venäläisyys, sillä Karvisen kruunaamisen aikaan keskustelu oli maltillisempaa kuin nyt, tai ei ainakaan koskenut näin suoranaisesti hänen sukujuuriaan. Jo se kertoo keskustelun järjettömyydestä kaiken oleellisen.

Me emme kaipaa anteeksipyytelevää tai ujoa missiä. Nykymaailma tarvitsee missin, joka pystyy kohtaamaan kaikki mahdolliset upeat aallonharjat ja kurjat pohjamudat sortumatta ja särkymättä, sillä sitä kaikkea on varmasti luvassa. Tarvitsemme sellaisen missin, jonka pärjäämisestä ei tarvitse olla huolissaan.

Alina joutui heti minuutteja kruunaamisensa jälkeen kohtaamaan ensimmäisen koetinkivensä, kun hänen misseytensä kyseenalaistettiin. Nyt hän voi toimia esimerkkinä siitä, miten hän käsittelee rajua arvostelua sitä kohdatessaan. Parhaimmillaan Alina voi toimia esikuvana ja rohkaisuna heille lukuisille suomalaisille, jotka ovat joutuneet kohtaamaan ennakkoluuloja nimensä tai sukujuuriensa takia.

Uusi missimme oli loistava valinta, sillä hän edustaa meitä varmasti aina aidosti omana itsenään, hyvällä energialla, sanavalmiudella ja itsevarmuudella.

Se jos mikä on suomalaisuutta parhaimmillaan.

Katso tästä lähetys Miss Suomen kruunajaisista:

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt