Prinsessa Dianan kuolemaa tutkinut patologi puhuu kohtalokkaasta yöstä: yksi asia olisi pelastanut prinsessan hengen

Patologi vahvistaa aiemmat spekulaatiot siitä, että turvavyön puuttuminen vaikutti prinsessan kuolemaan.

Prinsessa Dianan kuolema elokuussa 1997 järkytti maailmaa. Prinsessan toisen ruumiinavauksen suorittanut patologi kertoo Daily Mailille, että turvavyön käyttäminen olisi pelastanut Dianan.

– Toivon, että voisin sanoa, että hän olisi kuollut joka tapauksessa. Totuus kuitenkin on, että jos hän olisi käytänyt turvavyötä, hän olisi ollut paikalla (lastensa) prinssi Williamin ja prinssi Harryn häissä, 30 vuotta patologina työskennellyt Richard Shepherd kertoo.

  • Katso yllä olevalta videolta prinsessa Dianaa kuljettaneen auton reitti ennen onnettomuutta.

Sydänten prinsessaksi kutsuttu prinsessa Diana kuoli 31. elokuuta 1997.

Shepherdin mukaan prinsessa olisi selvinnyt tuhoisasta kolarista ”mustalla silmällä ja ehkä murtuneella kädelle, muttei muilla vammoilla. Sen sijaan, hänen vartalonsa paiskautui eteenpäin 1,5 norsun painolla ja ihmiskehoa ei ole suunniteltu kestämään sellaisia voimia.”

Shepherd on työskennellyt patologina muun muassa 9/11-terrori-iskujen tutkinnassa, Balin pommi-iskujen tutkinnassa ja Lontoon vuoden 2005 terrori-iskujen tutkinnassa. Yhteensä mies on suorittanut yli 23 000 ruumiinavausta.

Shepherd kertoo kokemuksistaan tuoreessa kirjassaan Unnatural Causes.

Surijoita kerääntynyt muistelemaan prinsessa Dianaa Kensingtonin palatsin edustalle.

Daily Mailille patologi kertoo, että Dianan kuolema herätti suurta kiinnostusta myös hänen tuttavapiirissään ja poiki myös erikoisia kysymyksiä.

– Ihmiset kyselivät: ”Oliko hän kaunis? Oliko hän rauhallisen näköinen? Oliko hän raskaana?”

Shepherd sanoo, ettei kuitenkaan koskaan vastannut mitään, mitä ei mediassa olisi kerrottu ensin.

– Ruumiinavauksessa ei näkynyt viitteitä siitä, että prinsessa Diana olisi ollut raskaana, mutta jotkut naiset sanovat, että he tietävät olevansa raskaina ja hedelmöittymisen hetkestä lähtien. Kuuluiko hän sitten noihin naisiin? Shepherd pohtii.

Dodi Al-Fayed kuoli myös onnettomuudessa. Kuva otettu 20.8.1997, kun Harrods-perijä saapui New Yorkista Lontooseen.

Jo aiemmin on spekuloitu sitä, mikä vaikutus turvavyön käyttämisellä olisi ollut. Dianan sisko lady Sarah McCorquodale kertoi Diana, 7 days -dokumentissa viime vuonna perheen luulleen aluksi, että prinsessa sai vain pari ruhjetta onnettomuudessa. Vammojen vakavuus tuli järkyttävänä yllätyksenä.

– Hän oli aina todella tarkka turvavöistä. Miksi hän ei käyttänyt turvavyötä tuona yönä? En saa koskaan siihen vastausta, McCorquodale sanoi dokumentissa.

Dianan kuolema käynnisti salaliittoteoriat, että hänet olisi murhattu. Yksi äänekkäimmistä epäilijöistä oli onnettomuudessa kuolleen Dianan kihlatun Dodi Al-Fayedin isä Mohamed Al-Fayed.

Tutkimukset kuitenkin osittivat Dianan kuoleman olleen onnettomuus, ei murha. Tutkijoiden mukaan prinsessan autonkuljettaja Henri Paul oli ollut humalassa paetessaan auton perässä ajaneita paparazzeja.

Paul kiihdytti auton jopa 160 kilometrin tuntivauhtiin ennen kuin menetti Mercedeksensä hallinnan Pont de l’Alman tunnelissa Pariisissa. Auto törmäsi toiseen autoon ja betonipylvääseen.

Prinssi William, prinssi Harry ja heidän isänsä, Dianan entinen puoliso prinssi Charles Kensingtonin palatsin edustalla 5. syyskuuta 1997.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?