Ikinuori Jane Fonda, 80, avoimena kauneusleikkauksistaan: yksi asia jäi harmittamaan – näin tähti on muuttunut vuosien varrella

Julkaistu:

Jane Fonda ei kadu kauneusleikkauksia, mutta toivoo, ettei olisi tarvinnut niitä tunteakseen olonsa hyväksi.
Näyttelijä ja Oscar-voittaja Jane Fonda, 80, avautuu uudessa dokumentissa kauneusleikkauksistaan. Ikinuoreksi usein tituleerattu Fonda saa usein kehuja ulkonäöstään, mutta myöntää, että on joutunut turvautumaan kirurgin veitseen säilyttääkseen nuorekkaan ilmeensä.

– Olen iloinen, että näytän hyvältä ikäisekseni, mutta minulle on tehty kauneusleikkauksia, näyttelijä sanoo Jane Fonda in Five Acts -dokumentissa People-lehden mukaan.

– Kyllästyin näyttämään väsyneeltä, kun en ollut sitä.


Fondan silmäluomet on leikattu ja leuan ihoa kiristetty.

– Tietyllä tasolla vihaan sitä tosiasiaa, että minä tarvitsin leikkauksia tunteakseni oloni hyväksi.

– Toivon, etten olisi sellainen. Rakastan vanhempia kasvoja. Rakastan elettyjä kasvoja. Rakastan (näyttelijä) Vanessa Redgraven kasvoja. Toivon, että olisin rohkeampi, mutta olen mitä olen.


Fonda on puhunut kauneusleikkauksistaan myös aiemmin julkisuudessa. Vuonna 2011 hän kirjoitti aiheesta blogissaan.

Näyttelijä kertoi, kuinka oli jo vuonna 2006 päättänyt jättävänsä lopullisesti kauneusleikkaukset. Mieli kuitenkin muuttui.

– Hätkähdin kun näin itseni peilistä, Fonda perusteli päätöstään uudesta kauneusleikkauksesta.


Aina näyttelijä ei ole kuitenkaan ollut niin innostunut puhumaan kauneusleikkauksistaan. Viime vuonna Fondan haastattelu nousi uutisotsikoihin, kun hän oli piikitellyt leikkauksista kysynyttä juontajaa.

– Sinä olet ollut kaikille esimerkkinä, kuinka ikääntyä kauniisti, vahvasti ja anteeksi pyytelemättömästi. Olet myöntänyt kauneusleikkaukset, mikä on kunniaksesi laskettava, juontaja Megyn Kelly aloitti Ellen mukaan.

– Luin sinun sanoneen, ettet ole ylpeä leikkauksista. Miksi et?

– Mekö todella haluamme puhua siitä nyt? Fonda ihmetteli.


Lopulta näyttelijä sanoi hyvän asenteen, hyvän ryhdin ja itsestään huolehtimisen tekevän paljon.

– Mutta anna, kun nyt kerron, miksi rakastan tekemäämme elokuvaa sen sijaan, että puhumme plastiikkakirurgiasta, Fonda sivalsi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt