Viihde

Tyttären kirja paljastaa traagisen totuuden Olavi Virran elämästä – viekoitteli naisia ja törsäsi rahansa: sanat laskujen kanssa painivalle vaimolle kylmäsivät

Tyttären kirja paljastaa traagisen totuuden Olavi Virran elämästä – viekoitteli naisia ja törsäsi rahansa: sanat laskujen kanssa painivalle vaimolle kylmäsivät

Julkaistu:

Laululegenda
Olavi Virran tytär Ilse Hammar kertoo uutuuskirjassa kuinka Virtojen perhe-elämä mullistui isän jättisuosion myötä.
Se tapahtui Helsingin Iso Roobertinkadulla Cotton-klubilla jatkosodan aikaan.

– Olavi Virta oli komea, charmikas ja kohtelias. Miehen olemuksessa oli tosiaankin tyyliä, muistan ajatelleeni. Hänen äänensä osui suoraan sydämeeni. Tuntui kun hän olisi laulanut yksin minulle, Irene Virta kertoi ensitapaamisesta.

Keikan jälkeen Olavi saattoi 17-vuotiaan Irenen kotiin, siirsi hiussuortuvan tämän otsalta ja suuteli tyttöä.

– Rakastuimme päätä pahkaa. Minä olin seitsemäntoista ja Olavi 12 vuotta vanhempi, mutta ikäero ei meitä huolettanut tippaakaan. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä ja meillä oli koko elämä edessämme.

Olavi ja Irene menivät naimisiin. Pariskunnalle siunaantui neljä lasta.

Yksi heistä on Ilse Hammar Irenen aiemmasta suhteesta. Hänen tuore kirjansa Isäni Olavi Virta – Perhe-elämää kuninkaan varjossa (Johnny Kniga) tar­joaa poikkeuksellisen intiimin kurkistuksen elämän uuvuttamaan mieheen. Hammar on koonnut kirjan päiväkirjamerkintöjensä ja vuonna 2007 menehtyneen äitinsä Irenen kanssa käymiensä keskustelujen pohjalta.

Olavi Virran syvä ääni ja jylhä olemus ovat pysyvä osa suomalaista historiaa. Virta sai valtavan suosion lisäksi kokea laulajanuran varjopuolet, uuvuttavan keikkaelämän ja paikoin julman julkisuuden. Tänä syksynä legenda on ajankohtaisempi kuin koskaan, sillä ensi-illan saa myös Timo Koivusalon ohjaama elokuva.

Olavi Virta syntyi Särkilahden kylässä Riuttalan torpan saunassa vuonna 1915. Hän oli juopon suutarin ja ompelijan ainoa lapsi. Olavin laululahjat arvioitiin koulussa vain seiskan arvoisiksi, mutta musikaalisuus iskostui poikaan jo varhain. Laulaminen vei pianoa ja viulua soittaneen pojan mennessään, ja Olavi lopetti koulunkäynnin 13-vuotiaana.

Sodan aikaan hän toimi esiintyjänä ja kuuluttajana Kannaksen rintamaradiossa. Sodanjälkeinen Suomi janosi menestystarinoita, ja punavangin poika Olavi Virta oli vastaus kansan kaipuuseen.

Sana hurmaavasta, komeasta ja upeaäänisestä miehestä kiiri. Tähtikulttuuri oli Suomessa vielä lapsenkengissä, mutta huoliteltuna esiintyneessä Virrassa oli jotain aivan erityistä lumoa.

– Olavi saa taivaan linnutkin itkemään ilosta, niin kauniisti hän laulaa, Juho-isän tiedetään kehuskelleen poikansa laulutaitoja.

Eikä isä ollut väärässä. Virralla oli uskomaton kyky jokainen ihminen yleisössä tuntemaan, että Virta lauloi juuri hänelle.

Hyvin istuvaan pukuun pukeutuneessa Olavi Virrassa oli jotakin erityistä. Hiukset taakse kammattuina, mikrofonin takana paikallaan seisten hän sai kuulijat uskomaan laulamiinsa tarinoihin.

40-luvulla Virran suosio lähti nousuun. Samoihin aikoihin hän tapasi elämänsä rakkauden Irenen.

Suurten levytysten aika sijoittuu 1950-luvun puolivälin kummallekin puolen. Tuolloin Olavi Virta levytti kappaleet Tulisuudelma, Ennen kuolemaa ja La Cumparsita. Komearaamisesta laulajasta tuli myös elokuvatähti, joka nähtiin valkokankaalla jopa Pekka ja Pätkä -elokuvissa.

Ilse Hammar kuvailee kirjassaan, miten kuluttavaa taiteilijaelämä oli koko perheelle. Olavi Virtaa on kutsuttu usein Suomen ensimmäiseksi supertähdeksi, eikä suotta. Hän eli kuin maailmantähdet: lensi kukasta kukkaan, ajeli komeilla amerikanraudoilla ja viihtyi Helsingin seurapiireissä. Perhe asui hulppeasti Helsingin Kruununhaassa.

Naapurit kiristelivät hampaitaan, kun Meritullinkadulla ramppasi alituisesti vieraita. Kosteat juhlat jatkuivat usein aamuyöhön.

Suursuosion myötä Virtojen perhe-elämä alkoi muuttua 50-luvulla. Perheenisä oli aikansa kirkkain tähti, jonka joka askelta toimittajat seurasivat. Virta esitteli ylpeänä lehdille kotiaan, keittiövarusteita ja autoja.

Kultavuosinaan 50-luvulla ”Ola” orkestereineen oli valttia tanssilavoilla. Tuohon aikaan suurin osa keikkapalkkioista maksettiin käteisenä ja setelitupot polttelivat köyhän perheen pojan taskussa.

Ilse-tytär kirjoittaa Olavin hillittömästä tuhlaamisesta tulleen kiistakapula kotona. Tuskainen Irene kävi iltaisin läpi laskuja, jotka Olavi oli jättänyt maksamatta.

Esiintymisistä ja Olavin muista liiketoimista kertyi muhkeat tulot, mutta taloudenhallinta ei ollut kiivasluontoisen tähden vahvuus. Raha oli tuhlattu yhtä nopeasti kuin se oli tienattu.

– Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee! Hammar muistelee isän huikanneen huolettomasti.

Naiskauneudelle Virralla oli silmää. Hänellä oli lukuisia rakkaussuhteita, joita eivät hidastaneet kotona odottaneet vaimo ja neljä lasta. Keikkamatkoilla naiset parveilivat kellohameet heiluen tähden ympärillä. Tunnetuin Virran salasuhde oli kuvankauniin Ruth Johanssonin kanssa, joka oli Virran vastanäyttelijä elokuvassa Pekka Puupää kesälaitumilla (1953).

Oli yleisesti tiedossa, että laulajatähti piti hovia hotelli Tornissa Helsingissä ja vietti siellä valtaosan vapaa-ajastaan. Ilse Hammar kuvailee äitinsä musertuneen kuullessaan Olavin naisseikkailuista.

– Vieraat naiset alkoivat soitella meille kotiin. Minä olin närkästynyt ja Olavia käytökseni ärsytti. Yksi asia johti toiseen. Aloimme puhua kovalla äänellä, lyhyin lausein ja kylmin sanoin. Sitä seurannut hiljaisuus oli kamala, Irene kuvaa kirjassa.

 

Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee.”

Hammar kertoo isän alkaneen juoda iltaisin viskipaukkuja unettomuuteen. Vähitellen alkoholimäärät lisääntyvät ja Virrasta tuli arvaamaton. Lapset alkoivat pelätä isänsä kiukunpuuskia ja oppivat ennakoimaan, milloin hän oli huonolla tuulella. Tytär kertoo Isäni Olavi Virta -kirjassa, että Olavi oli ankara mies, joka saattoi myös lyödä lapsiaan. Isä kuritti ankarasti esimerkiksi Pauli-poikaansa, jos sai tietää tämän kiroilleen.

– Kotiolojen arvaamattomuus kävi vähitellen kuluttavaksi ja meistä lapsista tuli säikkyjä. Kaikki tiesivät, että isällä oli kaksi vaihdetta: joko hän oli iloinen tai vihainen. Jos hän oli iloinen, se oli valtavan mukavaa. Mutta jos hän oli pahalla päällä, kannatti totisesti varoa, Hammar kirjoittaa.

Suomen kartta tuli lapsille tutuksi, sillä sen avulla he laskivat, kuinka kauan isällä kestäisi tulla keikkamatkoilta kotiin.

– Merkillistä kyllä kartta soi minulle turvallisuuden tunnetta, tasapainoa ja arjen ennakoitavuutta! Kun tiesin isän esiintymispaikat, saatoin laskeskella, miten pitkään häneltä suunnilleen kuluisi aikaa päästä kotiin. Oli rentouttavaa tietää, että saattoi elää melko tavallista elämää joitakin päiviä tai viikon, Hammar kuvaa.

Menestyksellä oli hintansa. Virran elämä oli kuin varkain ajautunut syöksykierteeseen, joka paheni jokaisen viskilasillisen myötä. Alkoholi oli Virralle lohduttaja, ystävä, joka ei koskaan jättänyt.

Vuonna 1956 tehdyn Amerikan-matkan jälkeen perhe huomasi, ettei paluuta entiseen ollut. Virta ei pitänyt kiinni sovituista asioista ja rikkoi kirjallisiakin sopimuksia.

 

Virta uskoi vakaasti, että pystyisi lopettamaan juomisen milloin halusi.

Virta uskoi vakaasti, että pystyisi lopettamaan juomisen milloin halusi. Ja niin hän lopettikin ja pysyi selvin päin pitkiä aikoja. Raittius ei kuitenkaan kestänyt.

Olavi oli Irenen suuri rakkaus, mutta ajan myötä hänelle valkeni, että miehestä uhkunut itsevarmuus olikin pelkkä kuori.

– Kukaan ei ymmärrä, miltä tuntuu olla paras ja aivan huipulla. Ei ole ketään, jonka kanssa jakaa tunteitaan, kukaan ei ymmärtäisi. Kun seison lavalla, olen täysin yksin, jätetty parrasvalojen loisteeseen, irrotettu todellisuudesta. On vain minä ja ääneni. Minä laulan ja annan yleisölle kaikkeni ja samalla tyhjennän elinvoimani, Hammar kirjoittaa Olavi Virran selittäneen vaimolleen.


Monet esiintyvät taiteilijat ovat kertoneet kamppailevansa keikanjälkeisen apatian kanssa. Kun valot sammuvat ja esirippu sulkeutuu, jää artisti yksin ajatustensa kanssa. Näin kävi myös Olavi Virralle, joka kertoi vaimolleen vain alkoholin auttavan hänet pois pohjattomasta synkkyydestä.

– Kun keikka on ohi ja parrasvalot sammutettu, tunnen pohjatonta tyhjyyttä ja yksinäisyyttä. Tai sitten käyn kierroksilla, olen niin riehakas, etten tiedä minne mennä. Pulssi hakkaa, sydän jyskyttää, hiki virtaa ja kädet tärisevät. Niinä hetkinä vain alkoholi voi auttaa minua laskeutumaan maan pinnalle ja olemaan taas tavallinen ihminen.

Tähtipöly alkoi toden teolla karista vuonna 1959. Virran konsertti Ilomantsin työväentalolla jouduttiin keskeyttämään hanuristin tolkuttoman humalan vuoksi. Myös Virran väitettiin olleen humalassa ja hän sai syyt niskoilleen koko orkesterin toilailuista. Villeimmissä väitteissä hänen väitettiin varastaneen keikkapaikan kassan.

Skandaali oli vähällä katkaista hänen uransa, ja Yle reagoi tapahtuneeseen asettamalla Virran alkuvuodesta tekemän levytyksen Balladi Tom Dooleysta soittokieltoon.

 

Vieköön ne pirulaiset vaikka suurimman osan minusta, mutta yhtä ne eivät saa!

Virran Ilse-tytär on muistellut, kuinka rajuun pyöritykseen koko perhe joutui Ilomantsin keikan jälkeen.

– Olin silloin 15-vuotias ja se oli hirveää. Muistan kuinka koulussakin itkin, kun minua hävetti niin paljon ne jutut, Ilse Virta on kertonut Ilta-Sanomien haastattelussa.

Vuosi oli Virran elämän synkin. Irene Virta oli saanut tarpeekseen miehensä juopottelusta ja holtittomasta rahankäytöstä. Hän pakkasi tavaransa ja muutti perheen tytärten kanssa Ruotsiin vanhempiensa kotiseudulle.

Kultaisten vuosien jälkeen Virran ura syöksyi jyrkkään alamäkeen. Miestä jumaloinut yleisö käänsi hänelle selkänsä, levyjen myynti romahti, eikä alkoholisoitunutta tähteä haluttu enää keikoille. Rahavirrat tyrehtyivät ja velat menivät perintään. Omaisuus myytiin pakkohuutokaupassa pilkkahintaan.

– Vieköön ne pirulaiset vaikka suurimman osan minusta, mutta yhtä ne eivät saa! Ääneni on minun, sen aion pitää, eikä sitä voi kukaan minulta viedä, Olavi Virran tiedetään jyrisseen.


Olavi haki jälleen lohtua pitkäaikaisesta ystävästään, viinasta.

– Monien vuosien väärinkäytön jälkeen kävi ilmi, että alkoholista oli tullut ystävä, jota ilman hän ei voinut elää, Irene Virta kuvailee kirjassa.

Pauli-poika jäi isänsä luo asumaan mutta muutti muutama vuosi myöhemmin äitinsä luo. Pari yritti yhteiseloa kerran myöhemmin, mutta tuloksetta.

Suomen suurimman iskelmätähden maine oli mennyttä, eivätkä alituiset skandaalit auttaneet maineen parantamisessa. Vauhtisokea Virta eli kaikki tai ei mitään -mentaliteetilla. Rankka työ vaati rankat huvit. Virta poltti kynttilää molemmissa päistä eikä pystynyt hidastamaan.

60-luvulla oli selvää, että suosio oli vienyt Virran terveyden ja hajottanut hänen perheensä.

Vuonna 1963 laulaja jäi kiinni rattijuopumuksesta ja joutui vankilaan. Sitkeä Virta nousi kuitenkin jaloilleen ja palasi esiintymislavoille. Pitkästä aikaa hän oli levytyslistojen kärjessä.


Viina ja kiihkeä elämäntyyli olivat kuitenkin jättäneet jälkensä ja voimat olivat lopussa. Hänellä oli tilillään 60-luvun lopussa kolme maksatulehdusta, aikuisiän diabetes ja lievä halvaus.

Viime vuosinaan Virta teki enää satunnaisia keikkoja. Hän muutti Tampereelle, jossa vointi hieman koheni Virtaa ihailleen leskirouva Hulda Simulan hoidossa.

Eräässä viimeisistä haastatteluistaan Virta kertoi, että puhuminen oli vaikeaa, mutta laulu soi edelleen yhtä uljaana kuin ennenkin. Sitä ei kukaan ollut voinut häneltä viedä.

– Tuntuu, että jos laulutaito loppuisi, niin kuolisin. Se on minulle niin rakas, Virta sanoi Ylen haastattelussa 1972.

 

Tuntuu, että jos laulutaito loppuisi, niin kuolisin. Se on minulle niin rakas

Huikeasta urastaan, laajasta ystäväpiiristään ja kaikista olalletaputtelijoista huolimatta lahjakas laulaja eli viimeiset vuotensa köyhänä ja pilkattuna.

Lopulta ääni hiljeni. Virta menehtyi 14. heinäkuuta vain 57-vuotiaana Tampereen Pispalassa 1972.

Ilse-tytär tapasi isänsä viimeisen kerran 60-luvun puolivälissä. Hän kuvailee kirjassa säälineensä yksin jäänyttä isäänsä ja hävenneensä tämän tempauksia. Sääli ja häpeä ovat kuitenkin vuosikymmenien aikana muuttuneet ylpeydeksi.

– Nykyään kuuntelen usein isäni lauluja, kun ajan autoa. Tunnen suurta iloa. Me laulamme yhdessä ja minä yritän päihittää hänet äänelläni, mutta hänelle ei voi tehdä niin, Ilse Hammar kirjoittaa.

– Olen ylpeä sinusta, isä, ja niin iloinen, että sinusta tuli isäni.


Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt