Viihde

Riita ratkesi: Maria Veitolan tv-vierailusta Reino ja Maria Nordinin luona roihahti kohu – syy yhden kohtauksen poistamiseen selvisi

Julkaistu:

Reino ja Maria Nordinin jakso Yökylässä Maria Veitola -sarjassa herätti keskustelua ilmestymisensä jälkeen. Ihmettelyä herätti myös, kun jaksoa muokattiin jälkikäteen.
Julkisen sanan neuvosto on antanut vapauttavan päätöksen koskien Reino ja Maria Nordinien jaksoa MTV:n Yökylässä Maria Veitola -sarjassa. Kantelun mukaan ohjelmassa oli tietoisesti esitetty yksityisyyden suojan piiriin kuuluvaa aineistoa vastoin siinä esiintyvien henkilöiden tahtoa. Kantelun mukaan ohjelman kautta saattoi levitä tieto perheen kodin sijainnista.

Nordinien helmikuussa julkaistu jakso herätti kohua paitsi paljastustensa takia myös siksi, että sitä muokattiin vielä sen jälkeen, kun se oli julkaistu. Ilta-Sanomat uutisoi tuolloin, että ohjelmasta leikattiin pois kohta, jossa Reino Nordin unohtaa autonsa keskelle katua niin, että tien varteen pysäköinyt naapuri ei pääse ajamaan pois. Artisti havahtui tilanteeseen vasta, kun naapuri soitti autonsa äänitorvea.

– Ai niin, se auto, muusikko muisti ja säntäsi ulos siirtämään autoaan.


Autoaan siirtävän Reinon sijaan uudessa versiossa kuvattiin tööttäilyä ihmettelevää Maria Nordinia ja Maria Veitolaa sisätiloissa. Alkuperäisessä versiossa näytettiin muun muassa raivoava naapuri autoineen ja Nordinien sisäänkäynti katutasossa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Alkuperäinen versio oli vajaan minuutin uutta versiota pidempi.

Lue lisää: Reino ja Maria Nordinin Yökylässä-kohujaksosta poistettiin somessa puhuttanut kohtaus – artistin käytökselle ei löytynyt sympatiaa

MTV:n vastauksen mukaan se ei ole rikkonut Journalistin ohjeita. MTV:n mukaan ohjelmaa tekevä tuotantoyhtiö oli sopinut Nordinien kanssa, että kaikkea kuvauksissa syntynyttä materiaalia voitiin käyttää ohjelmassa ja, että päätösvalta ohjelman sisällöstä on yksinomaan tuottajalla. Nordinit saivat myös tarkistaa jakson ennen sen ilmestymistä.

Kun ohjelmasta julkaistiin mainosklippi, toinen ohjelmaan osallistuneen perheen vanhemmista toivoi sisältöön yllättäen muutoksia. Toisella vanhemmalla ei ollut huomautettavaa. Osapuolet keskustelivat asiasta ja perhettä edustanut manageri ilmoitti, että ohjelma voidaan esittää alkuperäisessä muodossaan.

Ohjelman esittämisen jälkeen toinen vanhemmista toisti pyyntönsä ohjelman muokkaamisesta. Pyyntöön suostuttiin ja jakso poistettiin Katsomosta. Myöhemmin jakso julkaistiin uudestaan muokattuna.


Julkisen sanan neuvosto ei ota kantaa siihen, mitä asioista on mahdollisesti sovittu. Se kuitenkin toteaa, että kantelija on lähtökohtaisesti suostunut kaventamaan perheensä yksityiselämän suojaa suostuessaan kotonaan ja kodin ympäristössä kuvattavaan ohjelmaan. Näin kantelija on itse ottanut riskin, että perheen asunnon sijainti saattaa paljastua ohjelmasta.

Julkisen sanan neuvosto katsoi, ettei MTV ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt