Viihde

Supersankarielokuvista tuttu tähtinäyttelijä katosi jäljettömiin: kaunottaren nimi poistettiin mainoksista – huhumylly käynnistyi

Julkaistu:

Muun muassa Iron Man ja X-Men -elokuvista tuttu Fan Bingbing on nähty myös Renny Harlinin elokuvassa. Nyt hänen olinpaikastaan ei kuitenkaan ole tietoa.
Kiinalaisen supertähden Fan Bingbingin, 37, katoaminen julkisuudesta on herättänyt kysymyksiä näyttelijän kohtalosta. Fan on nähty edellisen kerran julkisuudessa 1. heinäkuuta. Sosiaalisessa mediassa näyttelijä oli aktiivinen edellisen kerran 23. kesäkuuta.

Fan kuuluu Kiinan tunnetuimpiin näyttelijöihin. Hän on saavuttanut myös kansainvälistä menestystä esiintymällä Iron Man ja X-Men -elokuvissa. Fan näytteli myös Renny Harlinin ohjaamassa Skiptrace-elokuvassa vuonna 2016.


Lisäksi näyttelijällä on yli 62 miljoonaa seuraajaa Weibossa, Kiinan vastineessa Twitterille ja hän on markkinoinut muun muassa luksusmerkki Guerlainin meikkejä, Montblancin kelloja ja De Beersin timantteja.

Onkin erikoista, että maailmankuulu tähti on onnistunut katoamaan jäljettömiin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Jo elokuussa fanit alkoivat huolestua, kun Kiinan ”kuuluisimmaksi näyttelijäksi” nimetystä tähdestä ei kuulunut mitään.

– Hän saattaa olla todella pahassa vaarassa, eräs twiittasi.

– Haluan tietää, onko hänellä kaikki kunnossa, toinen kirjoitti.

New York Timesin ja CNN:n mukaan Fan on yhä kadoksissa. Huhujen mukaan näyttelijä olisi pidätetty ja villeimpien spekulaatioiden mukaan tähti olisi nähty Yhdysvalloissa hakemassa turvapaikkaa. Toisaalta on mahdollista, että näyttelijä on itse päättänyt painua maan alle.


Fan joutui veronkiertoskandaalin keskelle viime toukokuussa. Tuolloin sosiaalisessa mediassa julkaistiin kuvat kahdesta sopimuksesta ja näyttelijän annettiin ymmärtää allekirjoittaneen niin sanotun yingyang-sopimuksen.

Kiinan valtio pyrkii sääntelemään julkkisten tienestejä, minkä takia jotkut tekevät työn- tai toimeksiantajansa kanssa kaksi erillistä sopimusta. Yhteen on kirjattu heidän todellinen palkkansa ja toiseen pienempi summa. Verottajalle lähetetään jälkimmäinen, jolloin maksettavaksi jää vähemmän veroja. Tätä tuplasopimusta kutsutaan yingyangiksi.


Myöhemmin kuvat sopimuksista julkaissut televisiojuontaja selitti, ettei ollut väittänyt Fanin allekirjoittaneen sopimusta. Näyttelijää edustava tuotantoyhtiö kielsi väärinkäytökset.

Elokuussa kiinalainen sanomalehti The Economic Observer uutisoi, että Fan olisi veronkierrosta rikostutkinnan kohteena ja Fanilta ja hänen veljeltään olisi estetty pääsy Kiinasta pois 28. heinäkuuta eteenpäin. Artikkeli kuitenkin poistettiin pian.


Elokuun lopussa hongkongilainen tabloidi The Apple Daily väitti, että Fan olisi nähty Los Angelesissa maahanmuuttoviranomaisten luona. Välillä kyseenalaisista uutisista tunnettu lehti meni vielä pidemmälle ja sanoi Fanin noudattavan Hollywood-tähti Jackie Chanilta saamaansa neuvoa hakea turvapaikkaa. Chanin edustajat kiistivät väitteet ”huuhaana,” The Hollywood Reporter kertoo.

Viime viikolla Kiinan valtion media Securities Daily julkaisi artikkelin, jonka mukaan Fan oli viranomaisten toimien kohteena ja odotti oikeuden päätöstä. Artikkeli poistettiin myöhemmin eikä mitään virallista lausuntoa koskien Fania tai häntä kohtaan mahdollisesti nostettuja syytteitä ole nostettu.


Fanin nimi poistettiin yllättäen myös Bruce Willisin tähdittämän elokuvan mainosjulisteista. Unbreakable Spirit -elokuvan oli määrä ilmestyä elokuussa, mutta julkaisua on lykätty lokakuuhun. Myös toista elokuvaa, jossa Fanilla oli rooli, on lykätty ja erään elokuvakriitikon mukaan näyttelijän osuus olisi poistettu elokuvasta kokonaan.

Myös monet Fanin yhteistyökumppaneista ovat hylänneet näyttelijän. Esimerkiksi saksalainen asustemerkki Montblanc vahvisti New York Timesille irtisanoneensa kiinalaistähden sopimuksen. Sydney Morning Herald puolestaan uutisoi, että australialainen vitamiinimerkki Swisse ei toistaiseksi käytä Fanin kuvia markkinoinnissaan.


Lue lisää: Yksi maailman parhaiten tienaavista elokuvatähdistä katosi julkisuudesta – ihailijat huolestuivat: ”Hän voi olla pahassa vaarassa”

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt