Viihde

Ruotsalaistähti Mikael Persbrandt paljastaa kaiken narkomaanivuosistaan –”Harjoitettiin seksiä autoissa, kun naapurit ajoivat ohi”

Julkaistu:

On liki ihme, että näyttelijä on vielä kertomassa huumehuuruisista vuosistaan.
Tukholmalaiskapakka sulkeutuu aamuviideltä, mutta näyttelijä Mikael Persbrandtin mieli halajaa vielä entisen heilan luo. Umpihumalassa hän istuu autonsa rattiin, jarruttaa liian myöhään ja törmää poliisibussiin. Hän ryntää kadulle ja huutaa: ”Minä olen Gunvald Larsson! Maahan, makuulle, perkeleet! Olen tuhat kertaa parempi kyttä kuin teistä ikinä tulee!”

Välikohtaus vuodelta 1997 on vain esimerkki Beck-tähti Mikael Persbrandtin, 54, päihdehuuruisista vuosista. Persbrandt kertoo myrskyisen tarinansa Carl-Johan Vallgrenin kirjoittamassa elämäkerrassa Muistini mukaan (Tammi). Se on raitistuneen keski-ikäisen rehellinen katumusharjoitus, jonka käänteistä osa tuntuu lähes uskomattomilta.


Nuoren äidin ja kuvioista liukenevan isän poika pyöri nuoruudessaan lähiöjengissä, joka varasteli mopoja ja autostereoita. Poliisiroolissa sittemmin suursuosioon noussut Persbrandt hengaili aikuisenakin mielellään erilaisten gangsterien ja liivijengien seurassa.

Itseoppinut näyttelijä eteni rakettina urallaan, mutta sisimmässä vuorottelivat mania, ahdistus ja vierauden tunne. Pakotieksi kelpasi ensin alkoholi, myöhemmin ”valkoinen kuningatar”, kokaiini.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Olin jonkun Stureplanin kapakan vessassa tuiki tuntemattoman ihmisen kanssa ja vetäisin nenääni ison valkoisen ”toukan”. Hiton siistiä, kiitos!”, Persbrandt kuvaa riskinottojaan Tukholman yössä.

Vuosina 1997–98 Persbrandt teki peräti 11 elokuvaa. Aamuseitsemästä iltakuuteen häntä työllisti Beck-rooli, iltaisin Dramaten-teatterin näyttämö. Muut roolit kuvattiin öisin. Vähät vapaatunnit kuluivat baanalla. Työt tehtiin krapulassa tai puolihumalassa, maskeeraajat peittelivät tappeluiden jälkiä ja tarjoilivat aamuisin suuvettä.


Naisseikkailuja Persbrandtilla riitti, mutta kahden naisen välillä Persbrandt kamppaili tosissaan. Pitkä suhde näyttelijä Maria Bonnevien kanssa katkesi, kun Persbrandt rakastui tulisesti toimittaja Sanna Lundelliin, Ruotsin rock­ikoni Ulf Lundellin tyttäreen. Heillä on nykyisin kolme poikaa.

Isänsä päihderiippuvuudesta kärsinyt Sanna tunnisti kyllä, mistä on kyse. Hän kehitti vainun, jolla jäljitti miehensä milloin luksusjuhlista, milloin saastaisista kellareista. Ajoittain perhe pakeni riehuvaa Persbrandtia kotoaan, kerran jopa kesken joulunvieton. Lundellilla oli aavistus, mistä miehen käytös voi johtua, mutta diagnoosi sai odottaa vuosia.


Hobitti-elokuvan kuvausten aikaan Persbrandt juhli talossaan puhelin suljettuna päiväkausia, kunnes ovelle ilmestynyt taksikuski ilmoitti, että lento kuvauspaikalle Uuteen-Seelantiin lähtisi kahden tunnin kuluttua. Puolialaston näyttelijä nousi taksiin ja lensi 38 tuntia – vain kuullakseen perillä, että kehno sää on siirtänyt kuvauksia.

Persbrandt palasi saman tien Tukholmaan. 38 tunnin paluulentojen jälkeen kotona istui sama gangsteri, jonka kanssa tähti käytti huumeita ennen lähtöään. Mies kysyi, oliko Micke poikennut kenties kaupassa.

Retkahdukset seurasivat toisiaan. Vuonna 2013 Persbrandt katosi tanskalaiselokuvan kuvauspaikalta viikoiksi. Tilanteen selvittyä lääkäri sanoi ääneen ensimmäistä kertaa, että mielialahäiriön mahdollisuus on tutkittava.

Huume-elämänsä viimeisiä aikoja Persbrandt kuvaa mielipuolisiksi.

”Liekit leimusivat, lennettiin, ajettiin autolla ja moottoripyörällä koko pää viinan ja kokaiinin turruttamana. Tien varrella harjoitettiin seksiä autoissa aivan avoimesti, kun naapurit Älgössä ajoivat ohi.”


Vuonna 2014 kaikki lasten syntymäpäivät ja juhlapyhät jäivät viettämättä. Perhe oli kaikonnut, Persbrandt oli ihmisraunio.

Kokaiinikoplan kiinni jääminen ajoi supertähden huumepoliisin syliin. Oikeudenkäynti ja sen massiivinen julkisuus iskivät vyön alle: Persbrandtin poikaa kiusattiin koulussa.

”Isi, mikä se narkkari on?”, itkevä Igor-poika kysyi ja pelkäsi isänsä joutuvan vankilaan.

Persbrandt selvisi kokaiiniostoksistaan yhdyskuntapalvelulla ja ehdollisella.


Päätähden sekoillessa Beck-kuvaukset seisoivat. Hätävalheena Persbrandt pyysi tuttaviaan hyppimään kätensä päällä, kunnes ranne murtui ja sairauslomatodistukseen löytyi ”syy”. Kun huijaus valkeni, tuotantoyhtiö antoi Persbrandtille lähtöpassit. Aika sankaripoliisi Gunvald Larssonina oli ohi.

Narkomaanivuosien loppunäytös nähtiin pian August Strindbergin Kuolemantanssi -näytelmän ensi-illan jälkeen. Harhainen Persbrandt telkeytyi kahdeksi kuukaudeksi taloonsa. Sekopäisenä hän tatuoi ihoonsa erilaisia koodeja. Luku 23 viittaa vuosiin, jotka hän on ollut narkomaani. Kello, joka näyttää seitsemää kuvaa sekavia päiviä, jolloin aika pysähtyi.

Lopulta diagnoosiksi paljastui kaksisuuntainen mielialahäiriö, johon löytyi oikea lääkitys.

Menneisyyden käsittelyssä näyttelijätähteä auttavat nyt maalaaminen, ystäväpiiri ja ennen kaikkea yhteen palannut perhe.
Mikael Persbrandtin ja Sanna Lundellin kolmas poika syntyi viime keväänä.

Sairauden ohella Persbrandt etsii kirjassa osasyytä itsetuhoiseen elämään myös äitinsä suomalaisista juurista. Äidin isä oli kotoisin Ahvenanmaalta, ja joi itsensä hengiltä.

”Jokseenkin selvältä näyttää, että olen perinyt ahvenanmaalaiselta suvultani mahdolliset alkoholismigeenini, adhd-oireeni ja taipumukseni ajautua kaaosmaisiin tilanteisiin. Kaikki siinä suvussa ryyppäsivät ja hankkiutuivat hankaluuksiin”, Persbrandt pohtii.