Viihde

Eeva Litmanen kirjoitti kirjan suvustaan miehensä kuoleman keskellä: ”Yhteistyömme jatkui kirjan tekemisessä”

Julkaistu:

KIRJAT
Näyttelijä Eeva Litmanen teki kirjan sukunsa rankoista vaiheista. Isoisä pakeni Neuvosto-Venäjälle sisällissodan jälkeen, isä istui kuritushuoneessa ja mummon uusi mies tuomittiin valtiopetoksesta.
Eeva Litmanen on hiukan häkeltynyt mielenkiinnosta, jota hänen Surun suitsima suku -kirjaansa (Like) kohtaan on jo osoitettu. Kyseessä on rankka sukutarina, ei näyttelijän oman elämän kuvaus.

– Toivottavasti minua ei aleta lukea kirjan kautta jonakin ressukkana. Ei minun elämässäni ole valittamista: olen saanut olla rakastamassani ammatissa, Litmanen toteaa.

Kirjassa esiintyvät sukulaiset tuskin rakastivat työtään. Paitsi ehkä runonlaulaja Larin Paraske, jolle Litmanen on sukua suoraan alenevassa polvessa.


Litmanen kertoo kirjassaan isänsä suvusta sekä äidistään. Kun suvun salaisuudet paljastuivat hänelle, hän ajatteli: miksi en koskaan kysynyt mitään vanhemmiltani?
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– En ollut kovin kiinnostunut sukulaisistani. Lähdin Lappeenrannasta jo 19-vuotiaana ja teatterityö vei mukanaan, Litmanen kertoo.

Suvustaan Litmanen kiinnostui oltuaan Kuka oikein olet -telkkariohjelmassa, jonka jälkeen Kansallisarkiston kehittämispäällikkö Tomi Ahoranta kutsui Litmasen tutustumaan isovanhemmistaan oleviin tietoihin – ja niitähän riitti.

 

Ei 50-luvulla puhuttu sisällissodasta.

Litmanen alkoi etsiä kuin salapoliisi lisää sukutietoa eri lähteistä. Apua hän sai inkeriläistaustaiselta Helena Miettiseltä ja juristipuolisoltaan.

Litmasen lapsuudenkodissa ei ollut koskaan edes mainittu isovanhempien toimista sisällissodan aikana.

– Ei 50-luvulla puhuttu sisällissodasta, Litmanen muistaa.

Puhumattakaan, että Anna-mummi olisi kertonut olleensa pidätettynä sisällissodan aikana.

Sukutarinan mukaan isoisä Taneli Litmanen oli rehti tullimies, joka surmattiin, kun hän yritti estää rajan ylittävät salakuljettajat. Todellisuudessa hän pakeni sisällissodan aikana Venäjälle, teki töitä Tshekan (Neuvosto-Venäjän salainen poliisi) päämajassa ja sai sieltä potkut hevosvarkauden takia.

– Venäjälle paenneet kommunistit pakotettiin Tshekaan tai armeijaan, kyse ei ollut valinnasta, Litmanen kertoo.

Taneli Litmanen luokiteltiin Suomessa ”pirun pahaksi punikiksi, ammuttava tavattaessa”. Anna-vaimo seilasi Suomen ja Venäjän väliä laittomasti lastensa kanssa. Hänet pidätettiin useita kertoja.

 

Ihmettelen, miten isoäiti kesti kaiken: karanteenin, laittomuudet, köyhyyden ja yhden lapsensa kuoleman.

Sitä ei tiedetä, mitä Anna tuumasi, kun aviomiehen elämään tuli rajan toisella puolella toinen nainen. Salaparin tyttärestä tuli aikanaan inkeriläinen paluumuuttaja.

– Ihmettelen, miten isoäiti kesti kaiken: karanteenin, laittomuudet, köyhyyden ja yhden lapsensa kuoleman, Litmanen miettii.


Taneli Litmanen tapettiin 1922, syytä ei tiedetä. Anna solmi sen jälkeen uuden avioliiton. Hänen toinen aviomiehensä tuomittiin valtionpetoksesta.

”Sukumme on täynnä isättömiä lapsia ja hajonneita perheitä”, Litmanen kertoo kirjassaan, joka kuvaa yhden perheen kautta tärkeän osan maamme historiasta.

Litmasen Johannes-isä teki jo 12-vuotiaana rengin töitä. 1934 hänet tuomittiin Viipurissa viideksi vuodeksi kuritushuoneeseen, kun hän oli kuusijuhlassa antanut puukon puhua puolestaan – ja uudelleen tapaninpäivänä.

– Isän linnassa olosta tiesimme, se ei hätkähdyttänyt mitenkään, Litmanen muistaa lapsuudestaan.

Isä voiteli sotamuistojaan juomalla, väkivaltainen hän ei ollut kotona. Kun Eeva oli 12-vuotias, vanhemmat erosivat. Johannes-isä kuoli kymmenen vuotta myöhemmin.

– Sisarieni kanssa ollaan puhuttu, miten vähän muistamme ajasta, kun isä oli kotona. Sitä en muista, mutta varmasti vanhempien elämä oli riitaisaa.


Hempaksi kutsuttu äiti kasvatti kolme lasta tehdastyöläisenä. Temperamenttisena hän saattoi raivostuessaan paiskoa lasten tavarat ja vaatteet pihalle eikä pihtaillut kirosanoja.

– Ei hän todellakaan mitenkään rauhallinen ollut, kuten en minäkään, Litmanen toteaa.

Litmasen sytytyslanka on joskus lyhyt, mutta myös hyvässä mielessä: hän innostuu eikä jahkaile.

Jälkeenpäin Litmanen on ymmärtänyt, että äitiin vaikuttivat vaihdevuodet, katkeruus ja köyhyys. Ja erityisesti huoli lapsista, mikä purkautui joskus villillä tavalla.

– Hemppa antoi kuulua, miltä tuntuu. Mutta hän oli myös huumorintajuinen, sitkeä, ulospäin suuntautunut ja työpaikallaan pidetty, Litmanen kertoo äidistään.

Lapsuuttaan hän ei ole ajatellut onnettomana, mutta köyhyyteen liittyi häpeä. Ehkä siksi hän on tehnyt aina paljon töitä.

– Minun on pitänyt aina tietää, miten tulen toimeen. Mutta tällä taustalla tyytyy vähempään, ei ole ollut tarvetta statuksen luomiseen.

Teininä Eevaa hävetti äitinsä kummalliset vaatteet. Aikuisena hän hoksasi, että äitihän on persoonallinen pukeutuja.

 

Välillä tuntui rankalta jatkaa kirjan tekemistä, kun voimat olivat vähissä. Tavallaan yhteistyömme jatkui kirjan tekemisessä.

Kerran Eeva karkasi siskonsa kanssa isänsä luokse, mutta poliisi haki heidät takaisin. Verhot heilahtivat monessa ikkunassa, kun Litmasen likat tuotiin mustallamaijalla kotiin.

”Ei satu, ei tunnu missään, en välitä”, Litmanen kirjoittaa lapsena opitusta tavasta lukita tunteet.

Eeva Litmasella on nyt takanaan raskas vuosi, mitä ei ole julkisesti tiedetty. Hänen puolisonsa Heikki Lampi kuoli runsas vuosi sitten. ”Nyt uusi suru istuu tuossa vastapäätä. Tuijottaa, ei sano mitään”, Litmanen kertoo kirjassaan.

Heikki-puoliso oli mukana kirjaan liittyvillä matkoilla ja osasi juristina tulkita arkistojen kuulustelupöytäkirjoja.

– Välillä tuntui rankalta jatkaa kirjan tekemistä, kun voimat olivat vähissä, mutta oli myös hyvä keskittyä siihen. Ja tavallaan yhteistyömme jatkui kirjan tekemisessä, Litmanen miettii.


Tänä kesänä Eeva Litmanen testasi, pystyykö hän olemaan yksin mökillä. Kyllä hän pystyi, mutta enää hän ei sano ”ei tunnu missään”.

Surustaan Litmanen kertoo lyhyesti kirjassaan, sen enempää hän ei halua miehensä kuolemasta puhua. Tutuilleenkin hän saattaa sanoa vain: ”kuuluu kaikenlaista”.

– Suru on itsekästä, Litmanen toteaa.

Sukunsa vaiheista Litmanen kirjoitti ensin omakustanteen, josta hän jalosti uuden version. Se oli mielenkiintoista, mutta näyttelijälle kirjoitustyön yksinäisyys oli haastavaa.

– Näkökulmani muuttui moniin asioihin ja sain tutkia Suomen historiaa, Litmanen kertoo ja huomauttaa, ettei hän olisi amatöörikirjailijana pärjännyt ilman hyvää kustannustoimittajaa.


Litmanen on kirjoittanut myös Annina Holmbergin kirjaan Yksi talvi, kaksi kesää ystävän muistoja dramaturgi-ohjaaja Ritva Holmbergista.

Taina Westin kanssa Litmanen on tehnyt kirjansa pohjalta näytelmän Valmiina muistamaan, jonka ensi-ilta on marraskuussa Koko-teatterissa. Hän on myös mukana esityksessä.

– Nyt mietin, uskallanko sen jälkeen lopettaa työt. Mitä sitten tulisi tilalle? Litmanen heittää ilmaan kysymyksen.

Vielä Litmanen ei tiedä, miten hän reagoi, jos joku tarjoaa lähitulevaisuudessa uusia töitä.

– En tiedä sitäkään, miten reagoin, jos ei tarjota mitään, Litmanen naurahtaa.

Eeva Litmasen askel on kevyt, kun hän lähtee teatteriharjoituksiin. Helppo povata: pian hän opettelee seuraavaa rooliaan.

Kuka?

Nimi: Eeva Litmanen.

Ikä: 74

Ammatti: Näyttelijä

Perhe: Tytär Karoliina Franck

Plus: Ensimmäinen teatterirooli 11-vuotiaana. Esitti enkeliä, seuraava rooli oli kärpässienenä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt