Viihde

Tommi Kinnunen uudesta romaanistaan: ”Kirjaan vaikutti paljon se, että minusta tuli isä”

Julkaistu:

Kirjat
Kirjailija Tommi Kinnusen mielestä yli-ihmisten tarinat eivät ole kiinnostavia. Menestyskirjailijan Pintti-romaani kertoo lasinpuhaltajayhteisöstä. – Olen menneiden aikojen mies, Tommi Kinnunen sanoo.
Kirjailija Tommi Kinnunen on aina vihannut yhden päivän romaaneita. Niissä ei tapahdu mitään.

– Nyt olen kirjoittanut sellaisen kirjan itse, hän nauraa.

Kinnunen vähän liioittelee. Hänen kolmas romaaninsa, 304-sivuinen Pintti (WSOY) kuvaa sentään kolmea erillistä päivää lasinpuhaltajayhteisössä sotien jälkeisessä Suomessa.

– Arki on tärkeää, Tommi Kinnunen sanoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Tavallisen ihmisen elämä muodostuu tavallisista etapeista. Ihminen syntyy ja kuolee. Hyvällä onnella hän menee naimisiin.

Kirjailija muistelee hymyillen esikoisromaaninsa Neljäntienristeyksen arviota. Joku kriitikko kirjoitti, että suomalaisessa kirjallisuudessa ei ole koskaan lämmitetty niin paljon astianpesuvettä kuin Tommi Kinnusen romaanissa.

– Pidin sitä kehuna. Arki tapahtuu jokaiselle. Jokainen tietää, millaista on tiskata.

– Eivät yli-ihmisten tarinat ole mitenkään kiinnostavia.

 

Eivät yli-ihmisten tarinat ole mitenkään kiinnostavia.

Toiseus on Tommi Kinnusen tavaramerkki. Aiemmissa kirjoissaan hän on kirjoittanut tarkkanäköisesti muun muassa pitäjänkätilöstä sekä sokeasta Helenasta, sotasankarista ja homoseksuaalista miehestä. Sellaisista ihmiskohtaloista, joihin ei ole suomalaisessa kirjallisuudessa totuttu.

– Kaikkia menneen maailman tarinoita ei ole vielä kerrottu, Tommi Kinnunen sanoo.

Suomalaisen torpparin tarina on toki kirjoitettu. Siinä ei ole Kinnusen mielestä enää paljon löytämistä.

– Suomalaisen naisen tarinaa ei ole kerrottu eikä homoseksuaalien tarinaa, Kinnunen sanoo.

– Sokean tarinaakaan ei ole vielä kerrottu, hän jatkaa.

Mitään yhtenäiskulttuuria ei ole Kinnusen mielestä olemassakaan. Se tarkoittaa, että osa kansasta on vaiettu romaaneissa kuoliaaksi.

– On kiinnostavaa kirjoittaa menneistä, mutta eri näkökulmasta, Tommi Kinnunen sanoo.

Sen kaksi kertaa Finlandia-ehdokkaana ollut kirjailija osaa. Siviiliammatiltaan Kinnunen on äidinkielen opettaja.

– Ammattini on myös oppilaiden sitominen osaksi kulttuuria. Hyvin selkeästi olen menneiden aikojen mies, Tommi Kinnunen sanoo.

Esikoisromaanissaan Neljäntienristeys Kinnunen kuvasi jälleenrakennusaikaa, ja sen lähtökohtana olivat Tommi Kinnusen valokuvaajasuvun valokuvat. Toinen romaani Lopotti jatkoi vähemmistöjen tarinaa sodan jälkeisessä modernisoituvassa Suomessa.

Elokuun 16. päivänä ilmestynyt Pintti lienee ensimmäinen lasinpuhallusmaailmaan sijoittuva suomalainen romaani.

– Tämä kolmas kirja oli minulle vaikein, vaikka sanotaan, että toinen romaani on yleensä vaikea, Tommi Kinnunen kertoo kotonaan Turussa.

– Kakkoskirja syntyi helposti, mutta tätä joutui vähän pohtimaan.

Kolmas romaani syntyi osittain kotona vanhassa puutalossa Turussa. Tommi Kinnunen osti puutalon puolisonsa kanssa kaksi vuotta sitten.

Kirjailija esittelee kotinsa ikkunalaudalla olevia suuria lasiveistoksia.

– Nämä ovat anoppini Kerttu Nurmisen tekemiä.


Appivanhemmat tekivät elämäntyönsä Nuutajärven lasitehtaalla. Edesmennyt appi oli lasinpuhaltajamestari ja anoppi lasisuunnittelija.

– Se on kiinnostava maailma. Lasinpuhaltaminen on jännittävää. Eihän sellaiseen ole törmännyt missään.

Uutuuskirjan nimi on suoraan lasinpuhalluksen maailmasta. Pintti tarkoittaa jätelasia. Kun lasihiekkaa sulatetaan, siihen laitetaan aina pinttiä joukkoon.

– Se on sillä lailla upeaa, että hienoimmassakin kristallissa on jätelasia.

Romaanin kirjoitustyö lähti lentoon viime vuonna Edinburghissa WSOY:n taiteilijaresidenssissä, jossa Tommi Kinnunen vietti puolisonsa ja lapsensa kanssa kuukauden.

Kirjoittaminen jatkui Turun kodissa remontin keskellä.

– Tykkään kaikesta vanhasta, Tommi Kinnunen sanoo ja esittelee pieteetillä remontoimaansa taloa.

Kaksi vuotta kestäneessä remontissa lattia on otettu ylös ja lisätty eristeitä ja seinät on tehty uudelleen.

– Pidän siitä, että talolla on pitkä historia ennen minua ja myöskin sen jälkeen. Tavallaan olen yksi helmi ketjussa.


Kuusamossa varttunutta Tommi Kinnusta kiinnostaa jälleenrakennus. Kirjan lasinpuhaltajayhteisö kuuluu myös jälleenrakentajasukupolveen.

– Pohjoisessa olen nähnyt sodan arvet voimakkaasti.

– Minua kiinnostaa, miten sodan kokeneet ihmiset pystyivät jatkamaan normaalia elämää. Miten se on mahdollista monen sotavuoden jälkeen tulla kotiin ja olla ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut?

Tommi Kinnusen appiukko oli syntynyt 1928. Hän kertoi, että miesten lähdettyä sotaan naiset koulutettiin puhaltamaan lasia. Sitä ennen he eivät olleet saaneet. Se oli miesten työtä.

– Kun miehet palasivat sodasta, naiset lempattiin ulos. Siitä syntyi katkeruutta.

– Suomessa lasinpuhaltaminen ajatellaan hyvin paljon miessuunnittelijoiden kautta. Kirjallisuuden kaanonitkin ovat miehisiä. Miehet pääsevät esille ja naiset tippuvat pois.

Yleensä taiteilijaromaaneissa pyritään Tommi Kinnusen mukaan siihen, että henkilö kokee maailman paremmin tai laajemmin.

Saunassa asuva Jussi aistii romaanissa maailman eri lailla. Nykyään hän saisi ehkä autismin diagnoosin.

– Jussin henkilön takana on väite, että jokainen meistä on jollain tapaa erikoinen. Olisi kiinnostavampaa kiinnittää huomiota siihen, mikä meitä yhdistää.

– Erilaisuuden hyväksyminen on aina hankalaa, mutta tajuaako ihminen, että on toisen silmissä yhtä kummallinen? Totuutta ei ole. Totuus riippuu aina näkökulmasta.

Jussin tarina sai sysäyksen, kun Tommi Kinnunen osti Laitilasta mökin 2004. Naapureiden kanssa jutellessa hän kuuli tarinan torpan vanhoista omistajista, kolmesta sisaruksesta.

– Vanhin rakensi uuden talon, mutta hän ei koskaan muuttanut siihen, vaan asui saunan yhteydessä kammarissa. Se kiinnosti. Kirjoitin luvun, mutta se ei lähtenyt vetämään.

Myöhemmin Nuutajärvellä Tommi Kinnunen kiinnostui vanhasta rakennuksesta. Hän sai kuulla, että se on tehtaan sauna, jota lämmitettiin työntekijöille.

– Sitten nämä kaksi tarinaa yhdistyivät – ja syntyi saunassa asuva Jussi.


Yksi romaanin henkilöistä on Helmi. Hän on säilyttäjä. Helmi haluaa pitää kiinni menneestä. Muutos tekee kipeää.

Kinnunen on pohtinut paljon vanhan ja uuden suhdetta. Menneen ja tulevan pitäisi käydä hänen mielestään vuoropuhelua.

– Kun ymmärtää oman kulttuurin menneisyyden, on helpompi luoda uutta, hän sanoo.

Tommi Kinnusen mielestä Suomessa arvostetaan hyvin vähän omaa historiaa.

– Kaikissa vanhojen talojen purkupäätöksissä sanotaan, että talo on arvoton, koska se ei ole alkuperäisessä kunnossa. Turun linnakin pitäisi purkaa sillä perusteella!

Kansallispuvut ovat toinen esimerkki.

– Meillä on upeita kansallispukuja, mutta käytetäänkö niitä muualla kuin keskustapuolueen puoluekokouksessa? Tommi Kinnunen kysyy.

–  Ruoan puolella on pöhinää. Toivottavasti se tarttuisi muuhunkin.

 

Meillä on upeita kansallispukuja, mutta käytetäänkö niitä muualla kuin keskustapuolueen puoluekokouksessa?

Tulevaisuus kiinnostaa toki kirjailijaa myös. Tommi Kinnusesta tuli viisi vuotta sitten isä 40-vuotiaana. Lapsen syntymä on saanut pohtimaan, millaisessa maailmassa oma lapsi kasvaa. Ja mitä tästä maailmasta on myöhemmin jäljellä.

– Tähän kolmanteen kirjaan vaikutti paljon se, että minusta tuli isä. Lapsen luottamus on pelottavan suuri asia. Miten lapsi luottaa, että hypätessä joku ottaa kiinni.

Romaanin teeman löytäminen on kuitenkin kirjailijasta lukijan tehtävä.

– Olin Budapestissä kirjailijaseminaarissa. Moni kirjailija kertoi etsivänsä kirjan kirjoittamisella minuuden rajoja. Ajattelin, että itseni kohdalle kirjan kirjoittaminen ei ole oman minän etsimistä. On vain kiva kertoa tarinoita.

Seuraava kirja sijoittuu pohjoiseen. Se on vaellusromaani. Toinen suunnitteilla oleva kirja liittyy vahvasti nykyiseen kotiin, tähän vanhaan taloon. Talon ihmiset ovat vaihtuneet. Ainoa, joka heitä yhdistää, on sama rakennus.

– Talo jää, vaikka osa siinä asuneista ihmisistä on muuttunut jo mullaksi. Se on lohdullinen ajatus.

KUKA?

Tommi Kinnunen

Ikä: 45

Ammatti: Äidinkielen opettaja, kirjailija. Kirjoittanut kolme romaania Neljäntienristeys, Lopotti ja Pintti. Kaksi ensimmäistä romaania olivat kaunokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaita

Perhe: Puoliso ja lapsi

Plus: On nikkaroinut itse kirjahyllynsä

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt