Kommentti: Roger Waters, 74, on vihaisempi kuin koskaan – Vimmainen show tarjosi rockin klassikkoja ja lavan leveydeltä visuaalisuutta - Viihde - Ilta-Sanomat

Kommentti: Roger Waters, 74, on vihaisempi kuin koskaan – Vimmainen show tarjosi rockin klassikkoja ja lavan leveydeltä visuaalisuutta

Julkaistu: 22.8.2018 16:27

Pink Floydista tuttu Roger Waters on nyt vihainen isoisä, joka ihmettelee lapsenlapsensa kanssa maailman menoa, kirjoittaa musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

Sodan kauhut välittyvät pitkälle seuraavaan sukupolveen. Suomessa viime vuosina paljon puhutut ylisukupolviset sotatraumat kuuluvat englantilaisen Roger Watersin elämäntyössä. Hänen tunnetuin teoksensa, Pink Floydille kirjoitettu ja elokuvaksikin versioitu The Wall kertoo sodassa isänsä menettäneen ja rockmaailmassa järkensä menettäneen tähden tarinan.

The Wallin kappaleet soivat loppuhuipennuksena eilen Helsingin Hartwall-areenassa, jonne Waters palasi seitsemän vuoden jälkeen keikalle. Silloin kiertueen, kahden loppuunmyydyn areena-konsertinkin teemana oli juuri The Wall.

Konsertin 22 kappaleesta vain viisi oli Watersin tuoreelta soololevyltä Is This The Life We Really Want? Loput olivat Pink Floyd -aarteistoa 1970-luvun klassikkolevyiltä. Dark Side Of The Moon (1973) kuultiin lähes kokonaan, lisäksi olennaisia albumeilta Meddle (1971), Wish You Were Here (1975), Animals (1977) ja The Wall (1979).

Näkökulma oli silti tarkasti nykyajassa.

Ja asenne – Roger Waters,74, on vihaisempi kuin koskaan!

Kiertueen nimi on Us + Them. Jo 45 vuotta sitten Watersin sävelsi Pink Floydin kosketinsoittajan, Richard Wrightin (1943–2008) kanssa samannimisen kappaleen.

Se sopii Watersin – ja epäilemättä monen muunkin – mielestä osuvasti kuvaamaan tätä 2010-luvun moninaisen kahtiajaon ja eripuran aikaa. Muureja rakennellaan, leirejä perusteellaan ja totuuksia huudetaan oman kuplan sisältä.

Helsingissä tuon kappaleen vimmainen esitys oli illan kohokohtia. Se julisti kuvituksessaan, että maapallon suurin kahtiajako on yhä rikkaan pohjoisen pallonpuoliskon ja köyhän etelän välillä.

Viime vuonna Waters inspiroitui tekemään soololevyn Is This The Life We Really Want? Sen näkökulmaksi hän on maininnut kehyskertomuksen: isoisä katsoo uutisia lapsenlapsensa kanssa.

– Miksi tapamme yhä lapsia, hän kiteytti aikamme julmuudet yhdysvaltalaismedia Rolling Stonen haastattelussa.

Levy on avoimen poliittinen. Se porautuu aikamme kiistanalaisiin ilmiöihin kuten pakolaisongelmaan. The Last Refugee kuultiin Helsingissäkin.

Picture This -kappaleessa kuvituksena vilahti Donald Trump – ja Pink Floyd -klassikko Pigs huipentui minuuttien ajan näytettyihin lainauksiin Trumpin kommenteista – ja suomenkieliseen lauseeseen, joka sai yleisön nauramaan:

– Trump on sika!

Uutta levyään Waters teki Radioheadin hovituottajana tunnetun Nigel Godrichin avustuksella. Tämä ohjasi vanhaa mestaria päättäväisesti yllättävään suuntaan, pikemminkin ytimekkääseen ja pieneen kuin mahdollisimman suureen ilmaisuun.

Waters uskoi. Ehkä se auttoi, että Godrich vakuutti tälle, että Dark Side Of The Moon, noin 50 miljoonaa kappaletta myynyt klassikkolevykin oli aikanaan vain 43 minuuttia pitkä.

Levy sai kehut – ja nyt sen neljä kappaletta solahtivat ihan uskottavina esityksinä Helsingin -konsertin ohjelmistoon.

Mutta onneksi Waters uskoo vain itseensä siinä, että konsertissa enemmän on enemmän. Us + Them -show tarjosi paitsi kuultavaksi rockin klassikkoja, myös ja ennen kaikkea nähtäväksi lavan leveydeltä visuaalisuutta. Jättinäytölle heijastettiin heti aluksi merelle tähyilevä nainen rannalla, sitten mentiin Dark Side of The Moon -levyn tunnelmiin synkkiin tunnelmiin vaikuttavien, varsin taiteellisten videoiden ja kuvakollaasien kautta.

Seuraavien 21 kappaleen ajan katsottavaksi tarjottiin biiseihin liittyvää kuvitusta ja sen sekaan leikattua kuvaa yhtyeestä, ennen kaikkea Watersista – vaikka amerikkalainen folkrock-artisti Jonathan Wilson, 43, oli taustayhtyeessä varsin uskottava stunt-ilmestys Pink Floyd -legenda David Gilmourille. Hänhän ei Watersin kanssa enää kiertueille lähde.

Another Brick On The Wall -kappaleessa lavalle marssitettiin 12 suomalaista nuorta. He olivat tämän ajan tulkinnassa ”tiilinä seinässä” oransseissa vanginasuissa ja huput päässä. Väkevä maisema.

Ja väkevämmäksi kävi. Koko väliajan katsomolle heijastettiin iskulauseita, jotka kannustivat muovituotteiden käytön vähentämiseen, eläinten parempaan kohteluun – ja vastustamaan vääriä poliittisia ratkaisuja, muun muassa CIA:n nykyjohdon pitäisi kuulemma olla vankilassa.

Pink Floyd -kuvaston klassikot, englantilainen Battersean voimala, Lentävä Sika ja tietysti muuri – The Wall nähtiin – vihaisen Watersin nykyaikaan sovittamina. Eclipse-kappaleen valopyramidi kohotti jo jonnekin arjen yläpuolelle.

Kaunis ja sovinnollinen Comfortably Numb sopi hyvin konsertin loppuhuipennukseksi.

Ehkä se julisti yhteenvedoksi, Watersin sanomaksi samaa kuin Lentävän Sian kylkeen suomeksi kirjoitettu teksti:

– Säilytä ihmisyytesi!