Näin huippusuositun olympiatähden ja suomalaisrakkaan etäsuhde toimii – vaatii erityisiä järjestelyjä: ”Hankalampaa kuin luulette” - Viihde - Ilta-Sanomat

Näin huippusuositun olympiatähden ja suomalaisrakkaan etäsuhde toimii – vaatii erityisiä järjestelyjä: ”Hankalampaa kuin luulette”

Adam Rippon odottaa kuumeisesti, että saa suomalaisrakkaansa luokseen.

18.8.2018 13:15

Yhdysvaltojen Tanssii tähtien kanssa -kilpailun voittanut taitoluistelijatähti Adam Rippon, 28, kertoo People-lehdelle etäsuhteen haasteista. Rippon seurustelee kiinteistövälittäjä Jussi-Pekka Kajaalan kanssa, jonka on tarkoitus muuttaa piakkoin Ripponin luo Yhdysvaltoihin.

Rippon kuvailee, ettei etäsuhde ole kummankaan mieleen, mutta rakastavaiset ovat tehneet kaikkensa saadakseen suhteen toimimaan.

– Erossa oleminen on rankkaa, mutta olemme saaneet sen toimimaan, Rippon sanoo Peoplelle.

Adam Ripponin ja suomalaisrakkaan suhde voi hyvin.

Taitoluistelijan mukaan he ovat tehneet Kajaalan kanssa järjestelyjä, joka mahdollistaa sen, että suomalainen pystyy viettämään mahdollisimman paljon aikaa Ripponin luona Los Angelesissa. Rippon kuvailee, että kiinteistövälittäjänä työskentelevä Kajaala pystyy tekemään etätöitä, toisin kuin hän.

Rippon toivoo, että Kajaala voisi muuttaa hänen luokseen mahdollisimman nopeasti, mutta kapuloita rattaisiin ovat lyöneet viranomaiset.

Rippon sanoo, ettei Yhdysvaltoihin muuttaminen ole aivan niin yksinkertaista, vaan se vaatii paljon paperityötä.

– Se on hankalampaa kuin luulettekaan. Hän on matkustanut edestakaisin paljon, Rippon sanoo.

Sosiaalisen median perusteella rakastavaiset ovat viettäneet aikaa kesällä myös Helsingissä, jossa Rippon on nauttinut Suomea hellineistä helteistä.

Taitoluistelun supertähti toppuuttelee Peoplen haastattelussa häähuhuja. Rakastavaisilla ei ole mitään kiirettä alttarille ja suhde on vakaalla pohjalla. Kajaala onkin nähty Ripponin kanssa jo useissa punaisen maton tilaisuuksissa. Rippon sanoo ottavansa puolisonsa mielellään mukaan töihin, jotta he voivat viettää enemmän aikaa yhdessä.

– Hän pääsee näkemään mitä teen ja minusta on ihanaa, että hän on osa sitä, Rippon sanoo Peoplelle.

Rippon esitteli suomalaisen kumppaninsa Instagramissa huhtikuussa. Pariskunta tutustui toisiinsa viime vuoden puolella Tinderissä.

Rippon on ensimmäinen avoimesti homo yhdysvaltalaisurheilija, joka on voittanut mitalin talviolympialaisissa. Rippon voitti Pyeongchangissa joukkuepronssia. Yksilökilpailussa hän sijoittui kymmenenneksi.

Taitoluistelu on lajina Yhdysvalloissa hyvin suosittua, ja Rippon oli lajin suosituimpia nimiä jo ennen olympialaisia. Mitalin jälkeen miehen suosio on ollut vain kasvussa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?