Blockfestin pääesiintyjän peruuntumisesta tiedettiin jo viikko sitten – festivaali salasi uutiset, fanit raivostuivat: näin järjestäjä vastaa - Viihde - Ilta-Sanomat

Blockfestin pääesiintyjän peruuntumisesta tiedettiin jo viikko sitten – festivaali salasi uutiset, fanit raivostuivat: näin järjestäjä vastaa

Travis Scott peruutti esiintymisensä viikonloppuna järjestettävillä Blockfest-festivaaleilla Tampereella.

Julkaistu: 16.8.2018 19:47

Joukko äitejä kimpaantui Blockfest-järjestäjien toiminnasta Travis Scottin peruuttaessa keikkansa. He vaativat selvitystä tapahtumien kulusta.

Järjestävä taho tiedotti keskiviikkona, että rap-tähti Travis Scott on perunut esiintymisensä tänä viikonloppuna Tampereella järjestettävillä Blockfesteillä. Travis Scott on yksi festivaalin pääesiintyjistä.

Peruutuksesta ilmoitettiin tapahtuman Instagram- ja Facebook-tileillä. Yhdysvaltalaisartistin oli määrä esiintyä lauantaina kello 21.30. Nyt tilalla nähdään rap-artisti Nas.

Järjestäjien mukaan artisti on joutunut perumaan festivaalikeikkansa, koska hän esiintyy amerikkalaisen musiikkikanava MTV:n Video Music Awards -tilaisuudessa New Yorkissa ensi maanantaina. VMA on palkintogaala, jossa palkitaan vuoden parhaat musiikkivideot.

Useat amerikkalaismediat uutisoivat Travis Scottin esiintymisestä palkintogaalassa reilu viikko sitten keskiviikkona, kun MTV tiedotti aiheesta.

Travis Scott esiintyi vuosi sitten Turussa Ruisrockissa.

Aihe on herättänyt kiivasta keskustelua sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi Blockfestin Facebook-julkaisun kommenteissa on tivattu, onko tieto Travis Scottin peruutuksesta tavoittanut järjestäjät todella näin myöhään.

– Oikeastiko pitäisi uskoa, että toi esiintyminen tuli Travis Scottille tietoon nyt, pari päivää ennen keikkaa? Ja sattumalta Cheek oli laitettu illan viimeiseksi esiintyjäksi? Hippasen uskallan epäillä, sori vaan! eräs kommentoi Facebookissa.

– Kai jostain saa rahat takasin, jos oli tulossa pelkästään Travis Scottin takia koko festareille, toinen kommentoi.

”Tämän hetken kuumin rap-artisti”

Samaa ovat heränneet pohtimaan myös nuorten vanhemmat, jotka ovat raivoissaan siitä, että osa nuorista on tuhlannut kesätienestinsä festivaalilippuihin Travis Scottin vuoksi. Tapahtumaa on IS:aan yhteyttä ottaneiden äitien mukaan markkinoitu vielä viime päiviin asti peruuttaneen rap-artistin nimellä, jonka esiintymisestä musiikkigaalassa tiedettiin jo reilu viikko sitten.

– Se on selvä, kun hän on tämän hetken maailman kuumin rap-artisti. Nuoret ovat panostaneet tähän, ostaneet lippuja ja Tampereen hotelliöitä, joita ei ole nyt oikeastaan saanut alle 250 euron, yksi huolestuneista äideistä kertoo.

Travis Scott esiintyi Lissabonissa Portugalissa 20. heinäkuuta.

Joukko äitejä haluaakin nyt selvittää, markkinoiko Blockfest tapahtumaa harhaanjohtavasti käyttämällä veturinaan nimekästä rap-artistia. Keskustelut mahdollisen rikosilmoituksen teosta aloitettiin eilen. Äidit ovat aikeissa lähestyä viranomaistahoja ja vaativat lisätietoja tapahtumien kulusta.

– Me haluamme tutkia tämän, että missä vaiheessa tieto tästä asiasta tuli Blockfestille ja onko tässä noudatettu kuluttajansuojalakia.

– Voiko Blockfest mennä sen yhden lauseen taakse, että festivaaliohjelmaan voi tulla muutoksia, yksi äideistä kysyy.

Huoli nuorien kuluttajien oikeuksista heräsi

Blockfest ei ole ilmoittanut mahdollisista korvausmenettelystä, ja äidit vaativat tilanteeseen selvennystä. Blockfestin virallisilta verkkosivuilta ei jutun kirjoittamishetkellä löydy tietoa artistin peruutuksesta.

Blockfest on ikärajaton festivaali.

– Tämä on tutkimisen arvoinen asia. Nuoria kuluttajiahan pitää kohdella yhtä arvokkaasti kuin ketä hyvänsä. Ei voi tehdä katteettomia lupauksia, yksi äideistä painottaa.

Travis Scott kuvattuna 2. kesäkuuta 2018.

Blockfestin perustaja ja vastaava tuottaja Kalle Kallonen kommentoi tapahtunutta Ilta-Sanomille sähköpostitse.

Kalle Kallonen, milloin järjestävä taho sai tiedon Travis Scottin peruutuksesta?

– 9.8. kuultiin aikatauluongelmista, joita koetettiin noin vuorokausi selvittää, ettei joutuisi perumaan. Lopullinen peruminen tapahtui 10.8.

Olitteko tietoisia, että jenkkimediat uutisoivat Travis Scottin esiintymisestä MTV Video Music Awardsissa 8.8.?

– Ei kiinnitetty huomiota sen enempää. Tapahtuma on vasta 20.8. + 8h aikaero.

Oliko viime hetken peruutus annetuista syistä mahdollinen; voiko tehdyn sopimuksen puitteissa toimia vastaavalla tavalla?

– Kyseessä on sopimusrikko.

Mihin jatkotoimenpiteisiin olette sopimusrikon suhteen aikoneet ryhtyä?

– Ei olla mietitty asiaa vielä. Tehdään tämä festari eka alta pois ja mietitään asiaa.

Travis Scottin tilalla esiintyy yhdysvaltalainen rap-artisti Nas.

Milloin tieto korvaavasta artistista (Nas) teidät saavutti ja milloin häntä alettiin tavoitella tilalle?

– Aloimme samantien etsiä mahdollisia korvaajia, jotka voisivat kyseisen paikan täyttää.

Millaisia mahdollisia suunnitelmia teillä on korvausmenettelyjen suhteen sellaisille henkilöille, jotka ovat ostaneet festivaaliliput Travis Scottin esiintymisen takia?

– Ei minkäänlaisia. Artisti korvattiin hyvin, monen mielestä jopa paremmalla artistilla. Festivaalien yleinen rahanpalautuskäytäntö on varmaan googlattavissa.

Onko teillä kommentoitavaa tapahtuman suhteen festivaaliyleisölle?

– Harmittaa.

Miksi peruutuksesta ei löydy tietoa Blockfestin virallisilta verkkosivuilta?

– Kaikki reaaliaikainen info löytyy sosiaalisista medioista.

”Täysin pöyristyttävä tilanne”

Aiemmin julkaistussa Facebook-tiedotteessa kerrottiin, että Travis Scott pakotettiin perumaan kaksi Euroopan keikkaansa, Pukkelpop-festivaaleilla Belgiassa sekä Blockfesteilla, MTV VMA -esiintymisensä takia.

Tiedotteessa järjestäjät pahoittelivat tapahtunutta ja sanoivat olevansa erityisen harmissaan artistien perumisesta kaikkien fanien puolesta.

– Kyseessä on pöyristyttävä ja täysin Blockfestista riippumaton tilanne, joka sattui myös pari vuotta sitten Readin & Leeds festivaalille, ja on hyvin harmillinen kaikille osapuolille. Selvitämme mahdollisia jatkotoimenpiteitä, tapahtuman järjestäjä Live Nationin edustaja Valter Filosof kommentoi asiaa tiedotteessa.

Lue myös: Blockfestin päätähti peruu keikkansa viime hetkellä – päätti esiintyä muualla: ”Pöyristyttävä tilanne”

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?