Viihde

”Haukibiisistä” tunnettu Kymppilinja-yhtye ajautui hurjaan keikkarumbaan – myytiin keikoille ala-arvoisella palkalla: ”Minulta lähti luottotiedot ja kämppä alta”

Julkaistu:

Kymppilinja hajosi, kun läpimurtohitti poiki menestyksen sijaan riitoja ja talousongelmia. Nyt paluun tekevä yhtye kertoo, miksi.
Kevät 2010. Kymppilinja-trio Janne Ordén, Niko Lith ja Sami Grönroos istuvat yhdessä autossa. Kolmikko kuuntelee YleX:ää, jonka Himotuimmat-listalta uuden, Mariskan kanssa tehdyn sinkun olisi pakko löytyä.

Kun juontaja aloittaa spiikkinsä listan toisen ja ensimmäisen kappaleen välillä, auto pitää vetää tien sivuun. Radiossa puhutaan helsinkiläisyhtyeestä. Minä-single, kotoisammin ”Haukibiisi”, oli valittu listan ykköseksi.

– Se oli ihan uskomaton fiilis. Juostiin siellä tien vieressä ja tuuletettiin, Sami tarinoi Jannen ja Nikon hymyillen muistolle leveästi vieressä.

Minä myi lopulta platinaa ja se valittiin monen radiokanavan toimesta vuoden kesähitiksi. Tuuletukset vaihtuivat hallitsemattomaan julkisuus- ja keikkarumbaan, johon nuori trio ei ollut tottunut.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Vuonna 2012 Kymppilinja hajosi kesken kolmannen albumin äänityksen. Ilmaan jäi kysymysmerkkejä.



Todellisuudessa Sami, Janne ja Niko olivat tehneet musiikkia yhdessä jo vuodesta 2003. Nyt he istuvat kolmelle aikuiselle miehelle varsin pienikokoisen helsinkiläiskahvilan pöydän ääressä ja kertovat, miksi suursuosio päättyi riitaisaan hajoamiseen. Ja miksi he ovat päättäneet kuuden vuoden jälkeen yrittää uudelleen.

– Läpimurron jälkeen tapahtui nopeasti totaalimuutos kaikilla osa-alueilla. Teimme yhtäkkiä hulluna keikkaa ja olimme jatkuvasti yhdessä, Sami selittää.

– Homma alkoi rakoilla. Aloimme mennä eri suuntiin ihmisinä ja artisteina, Niko jatkaa.

Sami ottaa haastattelussa pääkertojan roolin. Niko ja Janne nyökyttelevät mukana, tarkentavia yksityiskohtia lisäillen. Sami puhuu nopeasti, katsoo silmiin ja muistelee vanhoja hieman sarkastisella otteella.

– Välillämme oli lopulta todella huono ilmapiiri – joka päivä samat naamat ja samat läpät. Sitten olimme vain, että okei, eiköhän tämä ollut tässä, hän heittää.

– Ulkopuolisille se on varmaankin näyttänyt aika hämärältä, mies lisää ja saa ystävänsä nauramaan.



Kenties suurimmat erimielisyydet aiheutti yhtyeen talouspuoli. Kymppilinjalla oli takataskussaan kesän kuumin hittikappale ja keikkaa lähes joka päivälle. Silti kolmikko joutui taistelemaan jopa siitä, että he saivat vuokran maksettua. Suomirap-skenestä ponnahtaneet, parikymppiset artistit eivät osanneet pitää puoliaan.

– Kuukausipalkkainen keikkamyyjämme saattoi myydä meidät ravintolakiertueelle ihan ala-arvoisella palkalla. Pelkästään äänentoistolaitteidemme kulut olivat yli puolet siitä, puhumattakaan muista kuluista, Janne puhisee.

– Puolentoista vuoden aikana teimme aivan järjettömän määrän haastatteluja ja keikkoja ja kiitos oli se, että minulta lähti luottotiedot ja kämppä alta, mies jatkaa.

Sami lisää, että myös kiertue-elämään kuulunut juhlinta rasitti jo valmiiksi ylikuormitettuja ja alipalkattuja artisteja. Eniten kuitenkin häiritsi taloudellinen epävarmuus.

– Olet ollut koko ajan keikoilla ja saat juuri ja juuri vuokran maksettua, jos sitäkään. Se oli ihan järjetöntä, hän puuskahtaa.

– Kyllä se käy pidemmän päälle raskaaksi, jos teet ihan helvetisti hommaa, ja et saa siitä mitään, Niko tuumaa.



Yhtyeen hajoamisen jälkeen kolmikon välit viilenivät, eivätkä he puhuneet toisilleen moneen vuoteen. Niko ja Sami siirtyivät pois artistin valokeilasta tuottajiksi. Janne sen sijaan päätti kokeilla soolouraa.

– Se oli minulle pakokeino totaalihajoamista ja elämää vastaan. Tuntui, että oli pakko tehdä jotain. En olisi muuten pysynyt kasassa, Janne vakavoituu ja jää miettimään.

Janne jäi Kymppilinjan vanhaan levy-yhtiö Hype Recordsiin. Hänellä oli vuonna 2013 kasassa täysin valmis levy, josta oli jo julkaistu kaksi singleä. Hype Records myytiin vielä samana vuonna Warnerille, joka ei halunnutkaan julkaista miehen soololevyä.

– Onneksi, Janne nauraa nyt.

– Se oli todella hätäisesti tehty levy, vähän kuin terapiana, hän jatkaa.

– Kaikella on tässäkin tarkoituksensa, Niko hymähtää.

Tarkoituksensa hyvinkin. Kun riitaisasta lopetuksesta oli kulunut muutamia vuosia, kolmikko alkoi jälleen pitää toisiinsa yhteyttä. Puheet Kymppilinjan paluusta alkoivat ensin ”läpällä”, sitten tosissaan.

– Tuli tarve tehdä taas jotain omaa, Sami selvittää.



Mahdollisuus paluuseen tarjoutui kolmikolle kuin kultalautasella vuonna 2017, kun Kymppilinjaa pyydettiin esiintymään Ylen SuomiLovessa. Musiikkiohjelmassa esitellään rakkaus- ja ystävyystarinoita, joihin liittyy jokin suomalainen kappale. Jakson aikana artistit esittävät kappaleensa siihen tunnesiteen omaavalle henkilölle.

Yhtye esiintyi, eikä vanhaan ollut paluuta – tai oikeastaan paluun vanhaan oli tapahduttava. Oppirahat kokemattomuudestakin olivat maksettu.

Niko selittää analyyttisempaan sävyyn, että kun asioista on perillä, niihin osaa suhtautua paljon järkevämmin. Huonotkin kokemukset opettavat.

– Aiemmin ei ollut mitään vertailukohtaa mihinkään. Nyt tietää asioiden – ja myös oman arvonsa, Sami pohtii.

Epäonniset sattumukset, kokemattomuus ja huono tuurikin ovat opettaneet. Vastoinkäymisistä voi lannistua, mutta Janne, Niko ja Sami ovat päättäneet ottaa niistä opikseen. Ajankäyttö, sopimustekniset asiat ja tulevaisuuden mielessä pitäminen ovat asioita, joihin nuorempana ei tullut kiinnitettyä sen suurempaa huomiota.

– Ja jos sitä nyt ei enää hajottaisi, Sami lohkaisee.

– Onhan niihin vastoinkäymisiin paljon mukavampaa hajoilla ryhmässä, Janne päättää nauraen.

Jutun kuvatekstiä korjattu 11.8.2018 kello 1.25. Keikkamyyjä bookkasi artistille keikat, ei kiertuemanageri.