Viihde

Legendaarinen SIG täyttää 40 vuotta – yhtyeen kulta-ajat olivat täynnä hurmosta: kaikki alkoi kohtaamisesta koulun pihalla

Julkaistu:

sig 40 vuotta
SIG-yhtyeen perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 40 vuotta. Syksyllä on luvassa levyllinen aiemmin julkaisematonta materiaalia sekä bändin tarina kirjana.
Kaksi lukiolaispoikaa kohtasi raisiolaiskoulun pihalla. ”Tuutko bändiin?”. Matti Inkisen esittämään mutkattomaan kysymykseen Juha Oksanen antoi nopean vastauksen. ”Tulen”.

Kohtaamisen seurauksena perustettiin SIG, yhtye joka tänä vuonna täyttää 40 vuotta.

– Aluksi bändillä ei ollut nimeä, mutta siitä se lähti. Oli kauhea into. Oli kuin bensaa olisi heittänyt liekkeihin, Oksanen muistelee yhtyeen alkuaikoja.

Monen tunnin treenejä oli lähes joka päivä. Soittajat piipahtivat vain syömässä ja taas soitto soi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Se oli vilpitöntä ja innostunutta. Innostuksen kautta etenimme. Soittamisen palo oli kova.

– Bändi pyöri Inkisen ympärillä, koska hän oli tehnyt biisit – osan jo kotonaan Maskussa omakotitalon yläkerrassa 15-vuotiaana. Monia niistäkin lauluista levytettiin.


Ensimmäinen sinkku, vuonna 1980 julkaistu Tiina menee naimisiin, oli heti hitti, joka soi edelleen radioissa.

Siitä alkoi hurja keikkailu. Kiireisimmät vuodet olivat 1980–86.

– Olimme koko ajan SM-liigassa, mutta emme koskaan ihan kärkipaikalla. Hyviä lauluja nousi jokaiselta albumilta ja se piti toimintaa yllä.

– Seurojentalot ja nuorisopaikat olivat aina täynnä. Olihan se hienoa. Suosio oli tasaisen hyvää. Kemissä oli ilmaiskonsertti, jossa oli 8 000 ihmistä. Emme päässeet pois lavalta ilman järkkäreiden apua.

Kaikki eivät bändiä rakastaneet. Pohjanmaalla keikkabussin renkaaseen oli isketty pystyyn puukko. Enemmän Oksasella on kuitenkin hyviä muistoja. Puukkoasiakin nykyisin lähinnä naurattaa.


Kovasta menestyksestä huolimatta SIG:n jäsenet eivät koskaan heittäytyneet täysipäiväisiksi muusikoiksi. He kävivät joko päivätöissä tai opiskelivat.

– Luulen, että jaksoimme sitä meininkiä niin kauan, kun oli muutakin ajateltavaa. Paljon keikkailu antaa, mutta paljon se myös ottaa.

Seinä tuli vastaan 1987, bändistä tuntui, että tämä on nähty. Into hiipui.

– Tiimalasista loppui hiekka, Oksanen kiteyttää.

– Muistan kun jonkun seurojentalon pihalla sanoin meidän basistille, että en täällä enää kaksivitosena pyöri. Olin silloin 23-vuotias.

Paluu tapahtui 1995, mutta huippukauden kokoonpanosta oli mukana vain Inkinen.

Oksanen tuli mukaan uudelleen vuosituhannen vaihteessa. Kun 2008 edessä oli bändin 30-vuotisjuhlat, tarkoitus oli laittaa uusi vaihde silmään.

– Meillä oli keikkajulisteet ja levysuunnitelmat tehtynä. Ajattelimme, että tulemme ryminällä takaisin.


Laulaja Inkinen oli jo jonkin aikaa kärsinyt oudoista vaivoista, joiden syyksi paljastui aivokasvain. Hän joutui leikkaukseen ja bändin oli mietittävä asioita uudelleen.

– Matilla oli pitkään flunssan oireita ja epämääräistä voimattomuutta. Jouduimme perumaan keikkoja.

Pian leikkauksen jälkeen Inkinen joutui Oksasen mukaan syyttä suotta osaksi poliisin lapsipornotutkimusta. Aineistoa oli tullut Inkisen tietokoneelle hänen ladattuaan musiikkia silloisesta vertaisverkko-ohjelmasta.

Syytteitä ei missään vaiheessa nostettu, mutta leikkauksen jäljiltä uupunut Inkinen ei kestänyt lisäpaineita. Hän otti kohtalon omiin käsiinsä. Inkinen katosi ja löytyi hukkuneena kuukausi katoamisensa jälkeen.

– Vieläkin olen katkera siitä, että salassa pidettävää tietoa vuodettiin julkisuuteen ilman perusteita ja lainvastaisesti, Oksanen toteaa.

Hänellä on Inkisestä pelkkää hyvää sanottavaa. Inkinen teki paljon hyväntekeväisyystyötä, oli auttamishalussaan vilpitön.


Oli selvää, että bändillä oli edessä enemmän kuin vain pieni tuumaustuokio.

– Matin kuoleman jälkeen mietimme paljonkin, miten bändiä voisi ja kannattaisi jatkaa, Oksanen tunnustaa.

– Se oli kuitenkin kova paikka. Edelleen asia tulee melkein päivittäin mieleen. Jos kaveruus- ja ystävyyssuhteet eivät olisi olleet läheiset, jatkaminen ilman Mattia olisi ollut helpompaa.

Bändi päätti tehdä satunnaisia keikkoja sen takia, että musiikki elää ja soittajat tapaavat toisiaan. SIG:n musiikin soittaminen on myös kunnianosoitus Inkiselle, laulujen tekijälle.

– Nykyisin teemme pari keikkaa vuodessa. Se on enemmän terapiaa. Solisteja on ollut useampia, muun muassa Matin tytär ja Korroosion laulaja Jarmo Hauhtonen.


Syksyllä ilmestyy turkulaiskustantamo Sammakon julkaisemana Aku-Tuomas Mattilan kirjoittama kattava SIG-historiikki nimellä Portaat purppurasumuun.

Mattilalla on oma levy-yhtiö, jonka avulla on tarkoitus koota levyksi SIG:n aiemmin julkaisematonta materiaalia.

– Meillä on lauluja vanhoilta demoilta, äänityksiä ihan ensimmäisistä keikoista ja valmista materiaalia, jota ei ole julkaistu tai on julkaistu ainoastaan promosingleinä. Pyrimme työstämään niistä albumin.

Pari vuotta sitten Raisiossa esitettiin SIG-musikaali. Samassa yhteydessä Raision lukion seinälle tuli kaupungin kunnianosoituksena bändille oma laatta.

– Yleensä haluan katsoa eteenpäin, mutta osaan jo arvostaa tuollaista. Se oli hieno ele.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt