Uskoisitko 39-vuotiaaksi? Huumeisiin sekaantunutta ex-teinitähteä ei ole tunnistaa pidätyskuvasta – ajautui järkyttävään syöksykierteeseen - Viihde - Ilta-Sanomat

Uskoisitko 39-vuotiaaksi? Huumeisiin sekaantunutta ex-teinitähteä ei ole tunnistaa pidätyskuvasta – ajautui järkyttävään syöksykierteeseen

Muun muassa Mighty Ducks -elokuvasta tunnettu Shaun Weiss pidätettiin sunnuntaiaamuna.

7.8.2018 8:38

Mighty Ducks -elokuvan rakastettavana maalivahtina tunnettu Shaun Weiss pidätettiin sunnuntaiaamuna. Miehen pidätyskuva on sittemmin lähtenyt leviämään kulovalkean tavoin.

Kuvasta näkyy, kuinka pyöreäposkinen teinipoika on riutunut täysin tunnistamattomaksi. Weiss on vain 39-vuotias.

Weiss 20 vuotta sitten.­

Weiss pidätyskuvassaan viime sunnuntaina.

Näyttelijä pidätettiin Orovillen pikkukaupungissa Kaliforniassa. Pidätyksen syy oli Orovillen paikallispoliisin mukaan julkinen päihtyminen. Poliisin mukaan mies oli löydettäessä myös huumausaineiden vaikutuksen alainen.

– Hän oli ollut selvänä viikkoja, kun viimeksi tapasin hänet, miehen läheinen kertoo Entertainment Tonightille.

Lehden lähteen mukaan mies oli yöpynyt siskonsa luona Sacramentossa ja halusi päästä takaisin komedian pariin. Hän oli motivoitunut työntekoon. Pidätyskuvasta kuitenkin katsoo tyhjäkatseinen ja epäsiisti mies.

Vielä vuonna 2015 otetussa fanikuvassa Weiss (oik.) näytti hyvinvoivalta.

Tämä ei ole myöskään ensimmäinen kerta, kun Weiss pidätetään. Vuonna 2017 näyttelijä määrättiin 90 päiväksi vankeuteen metamfetamiiniryöstöstä Kalifornian Burbankissa. Ryöstö tapahtui tuolloin vain hetki sen jälkeen, kun Weiss vapautettiin vankilasta varastettuaan 130 euron edestä tavaraa elektroniikkaliikkeestä Los Angelesissa.

Vuonna 1992 julkaistun Mighty Ducks (suom. Mestarit) -elokuvan lisäksi Weiss on nähty muun muassa nuortensarjoissa Sabrina, teininoita, Isojen poikien leikit ja Freaks and Geeks -sarjoista, joita esitettiin televisiossa vuosituhannen vaihteessa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?