Demi Lovato puhuu ensi kertaa yliannostuksen jälkeen – tunteikas avautuminen nykyisestä voinnistaan: ”Tämä sairaus ei katoa tai hälvene” - Viihde - Ilta-Sanomat

Demi Lovato puhuu ensi kertaa yliannostuksen jälkeen – tunteikas avautuminen nykyisestä voinnistaan: ”Tämä sairaus ei katoa tai hälvene”

Demi Lovato kiittää saamastaan tuesta ja kertoo jatkavansa taistelua raitistuakseen.

6.8.2018 13:03

Yliannostuksen vuoksi melkein henkensä menettänyt poptähti Demi Lovato, 25, on avautunut nyt ensimmäistä kertaa tilanteestaan.

Laulaja-näyttelijä kiidätettiin heinäkuun lopussa sairaalaan yliannostuksen vuoksi. Lovato juhli hulppeassa yli kahdeksan miljoonan dollarin asunnossaan läpi yön. Tähden kerrotaan ottaneen huumeiden yliannostuksen hieman ennen puoltapäivää.

Lovaton tila oli vakava, sillä hän oli tajuton ensiapuhenkilökunnan saapuessa paikalle. Hän on ollut sairaalassa toipumassa.

Lovato on nyt julkaissut Instagramissaan tunteikkaan kirjoituksen, jossa hän kiittää kaikkia fanejaan ja läheisiään tuestaan.

– Olen aina puhunut avoimesti riippuvuudestani. Olen oppinut, ettei tämä sairaus katoa tai hälvene ajan kanssa. Minun täytyy jatkaa taistelua, Lovato kertoo.

– Kiitos Jumalalle, että olen elossa ja kunnossa. Faneilleni olen ikuisesti kiitollinen kaikesta rakkaudesta ja tuesta jota olen saanut viime viikon aikana. Teidän positiiviset ajatuksenne ja rukouksenne ovat auttaneet minua selviytymään tänä vaikeana aikana, Lovato kiittää.

– Haluan kiittää perhettäni, tiimiäni ja Cedars-Sinain -sairaalan henkilökuntaa, jotka ovat olleet vierelläni koko ajan. Ilman heitä en olisi kirjoittamassa tätä kirjettä teille, Lovato tunnustaa.

– Nyt tarvitsen aikaa parantua ja keskittyä raittiuteeni ja toipumiseeni. Rakkaus, jota olette minulle osoittaneet, ei unohdu koskaan. Odotan sitä päivää jolloin voin sanoa tulleeni takaisin toiselta puolelta. Minä jatkan taistelua, Lovato vakuuttaa.

Poptähden tunteikas kirjoitus on kerännyt jo liki 5 miljoonaa tykkäystä ja yli 200 000 tsemppauskommenttia.

Lovato kärsi edelleen viikko tapahtuneen jälkeen yliannostuskomplikaatioista. Lovato kärsi erittäin vaikeasta pahoinvoinnista ja kovasta kuumeesta, sekä muista yliannostukseen liittyvistä komplikaatioista.

Laulaja on kertonut haastatteluissa joutuneensa 12-vuotiaana koulukiusaamisen ja pilkan kohteeksi, kun häntä haukuttiin lihavaksi. Tuolloin hän lopetti syömisen lähes kokonaan. Lovato paljasti, että kiusaamisen ja stressin seurauksena hän alkoi viillellä itseään partaterillä ja saksilla. Lisäksi hän aloitti ”itselääkityksen” huumeilla ja alkoholilla.

Syömishäiriön lisäksi laulaja on taistellut mielenterveysongelmien kanssa. Laulajalla diagnosoitiin kaksisuuntainen mielialahäiriö hänen ollessaan 18-vuotias.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?