Viihde

Mamma Mia -elokuvatähdeltä painokkaat sanat suomalaisille – ei toivo Suomen ottavan mallia Ruotsista

Julkaistu:

haastattelu
Ruotsalaisnäyttelijä Stellan Skarsgård pitää Suomen koulutusjärjestelmää maailman parhaimpana, hän ei toivoisi Suomen ottavan mallia naapurimaastaan.
Ruotsalaisnäyttelijä Stellan Skarsgård, 67, nähdään jälleen valkokankaalla Billin roolissa uusimmassa Mamma Mia -elokuvassa. Skarsgård on yhdessä muiden elokuvatähtien kanssa markkinoimassa Mamma Mia! Here We Go Again -elokuvaa Tukholmassa Grand-hotellissa. Skarsgård kertoo, että kymmenen vuoden jälkeen Billin rooliin palaaminen sujui sutjakasti.

– Kun minulle soitettiin, sanoin kyllä ennen kuin tuottajat saivat edes lopetettua lausettaan. Se ei tuntunut edes työltä, Skarsgård kertoo.

Vaikka Mamma Mian tapahtumat sijoittuvat Kreikkaan, on jatko-osa poikkeuksellisesti kuvattu Kroatiassa. Skarsgård kuvailee tunnelmien Kroatiassa olleen kuvausten aikaan riemuisat.

– Meidän työtämme on se, että pidämme hauskaa. Jos näyttelijöillä ei ole hauskaa, niin yleisölläkään ei ole hauskaa. Tässä elokuvassa ei ole niin paljon kyse itse tarinasta, elokuvaa kannattelee musiikki ja tanssi. Meillä on parempi olla hauskaa valokankaalla, koska elokuva on kuin juhla, johon kutsumme yleisön mukaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Skarsgård vitsailee, että parhaimpia hetkiä kuvauksissa oli, kun hän sai kollegoidensa Pierce Brosnanin ja Colin Firthin kanssa jälleen kymmenen vuoden jälkeen valittaa siitä, että he joutuvat kuvauksissa tanssimaan ja laulamaan.


Myös Skarsgårdin kahdeksasta lapsesta neljä on menestyneitä näyttelijöitä: Alexander, Gustaf, Bill ja Valter Skarsgård. Stellan Skarsgård ei osaa sanoa, mikä on menestyksen resepti, vaikka hän on itse luonut menestyksekkään uran Hollywoodissa ja kasvattanut neljä näyttelijää.

– En tosiaan tiedä. Jos minulla olisi tähän jokin salaisuus, kirjoittaisin kirja ja myisin sitä. Poikani ovat taitavia. Tiedä sitten, mikä tulee geeneistä ja mikä kasvatuksen myötä.

– Olen antanut heille kaksi neuvoa: ole ystävällinen ja ole ajoissa. Ne ovat ainoat vinkkini heille näyttelijän uralla.

Ruotsalaiset tuntuvat ponnahtavan maailmalle helpommin kuin suomalaiset, oli kyse sitten näyttelemisestä tai musiikista. Osaisiko Skarsgård pitkän uran luoneena ja Suomen naapurimaan asukkaana arvioida, mistä tämä johtuu?

– Ehkä siksi, että englannin kielen taitomme on hyvä. Ruotsihan on Euroopan maista eniten amerikkalaistunut. Se näkyy kulttuurissamme sekä hyvässä että pahassa. Kulttuurimme on todella sulautunut yhteen amerikkalaisen kulttuurin kanssa, Skarsgård sanoo ja antaa esimerkin:

– Me Ruotsissa haluamme, että kaikki ympärillämme on modernia. Sen näkee, kun katsoo ympärilleen täällä Tukholmassakin. Tänne kohoaa rakennuksia, joista näkee, että joku tyhmä kaupunkisuunnittelija on ajatellut: ”pidän Manhattanista, tuodaan se tänne.” Sitten halutaan rakentaa pilvenpiirtäjä keskelle Tukholmaa, Skarsgård puuskahtaa.

Skarsgård huomioi, että löytyyhän Suomestakin menestystarinoita, vaikkei yhtä paljon kuin Ruotsista.

– Renny Harlin on menestynyt suomalaisohjaaja!

Skarsgård on näytellyt Harlinin ohjaamassa elokuvassa kahdesti. Vuonna 1999 hänet nähtiin Deep Blue Sea -elokuvassa Jim Whitlockin roolissa ja vuonna 2004 Exorcist: The Beginning -elokuvassa Lankester Merrininä.

– Pidän Rennystä, hän on hyvä tyyppi. En ole hänen kanssaan kaikesta aivan samaa mieltä, mutta voimme käydä asioista pitkiä keskusteluja.

– Kun työskentelin Rennyn kanssa ensimmäistä kertaa, oli niin mukavaa työskennellä Hollywoodissa pohjoismaalaisen ihmisen kanssa. Pystyimme jakamaan intohimomme koivupuihin ja vodkaan, meillä oli hauskaa yhdessä, Skarsgård nauraa.


Mitä tulee ruotsalaisten menestykseen musiikkimaailmassa, siitä Skarsgård on huolissaan. Skarsgård uskoo, että monet musiikilliset menestystarinat ovat syntyneet Ruotsissa kunnallisten musiikkikoulujen ansiosta.

– Lapset kaikissa kouluissa saivat todella hyvää musiikkikoulutusta ilmaiseksi. Nykyään tällaista ei tunnuta arvostettavan. Nyt kun tästä toiminnasta on leikattu, niin en usko, että 20 vuoden päästä Ruotsi on enää niin menestynyt musiikkimaa, Skarsgård sanoo tuohtumasta äänestään.

Lasten tasa-arvoinen koulutus on Skarsgårdille sydämen asia. Hän ei voi sietää yksityiskouluja ja sitä suuntaa, mikä Ruotsissa on viime vuosikymmeninä ollut.

– Yhdenkään lapsen ei pitäisi joutua menemään kouluun, joka on huonompi kuin toisen lapsen koulu. Vuosi vuodelta ajatus tasa-arvoisesta yhteiskunnasta on kadonnut kauemmas.

– Teillähän on Suomessa maailman parhaat koulut, Skarsgård sanoo ja jatkaa painokkaasti:

– Älkää missään nimessä yksityistäkö kouluja Suomessa. Se tarkoittaa sitä, että ihmiset, joilla on varaa valita ja jotka asuvat hyvillä asuinalueilla, ovat vain oikeutettuja hyvään koulutukseen. Se johtaa myös siihen, että opettajat tahtovat työskennellä vain hyvillä alueilla, eivätkä huonoina pidetyillä alueilla.

Mamma Mia! Here We Go Again parhaillaan elokuvateattereissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt