Mick Jagger tänään 75 vuotta – ”Olen tarpeeksi nuori laulaakseni”

Julkaistu:

Teräsvaari
Mick Jagger on virkeä rokkivaari.
Sir Michael Jagger täyttää tänään 75 vuotta. The Rolling Stonesin keulamies ei ole vieläkään saanut tarpeeksi tyydytystä, vaikka lähes kaikki tavoittelemisen arvoinen on tullut tavoitettua. Useasti telakalle tuomittu bändi jyräsi tänä vuonna, vielä vanhoilla päivillään, loppuun menestyksekkään No Filter -kiertueen, ja se tuskin jää Rollareiden viimeiseksi.

Kiertueen jälkeen Jagger nähtiin Venäjällä kannattamassa Englannin jalkapallojoukkuetta, The Rolling Stones allekirjoitti uuden pitkän sopimuksen Universalin kanssa ja ehtipä mies ottaa kantaa Puolan asioihin Varsovan konsertissa.

– Olen liian vanha ryhtyäkseni tuomariksi, mutta olen tarpeeksi nuori laulaakseni, hän totesi puolaksi viitaten maan päätökseen laskea korkeimman oikeuden tuomareiden eläkeikää. Päätöksen on arveltu heikentävän oikeuden riippumattomuutta ja sitä on arvosteltu jyrkästi EU:n sisällä.



Tuskinpa tiesivät Basil-isä ja Eva-äiti millaisen tähden saattoivat maailmaan. Keskiluokkaisen perheen poika lauloi jo lapsena, vaikka vanhemmat toivoivat nuorukaisen jatkavan isänsä jalanjäljissä ja ryhtyvän opettajaksi.

– Olin yksi niistä lapsista, jotka halusivat vain laulaa, Jagger on kertonut Rolling Stone -lehdelle.

– Olin kirkon kuorossa ja kuuntelin BBC:tä ja Radio Luxembourgia.

Koulussa Jagger tapasi erään Keith Richard -nimisen pojan. Oppivelvollisten tiet erosivat ja monta sataa sivua rockhistoriaa olisi jäänyt kirjoittamatta, jos kaverukset eivät olisi tavanneet uudelleen Dartfordin juna-asemalla kesällä 1960.



Bändi oli pian kassassa ja aluksi nuoret rokkarinalut soittivat ilman palkkaa ja lainalaitteilla. Ensimmäisen kerran bändi esiintyi Rollin’ Stonesin nimellä Marquee Clubilla Lontoossa heinäkuussa 1962.

Jagger ja Richards löysivät Lontoon klubeista kitaristi Brian Jonesin ja rumpali Charlie Wattsin. Legendaarinen kokoonpano oli valmis valloittamaan maailman pala palalta. Bändi kasvatti aluksi mainettaan Lontoon svengaavilla klubeilla. Pian Rollareiden imagoa muutettiin astetta rosoisemmaksi vastakohdaksi siisteille Beatlesin pojille.

Britannian-kiertue vuonna 1964 ja coverbiisejä sisältävä esikoisalbumi olivat valtavia menestyksiä. Oli siis päästävä Amerikkaan jo samana vuonna, vaikka bändi joutuikin aloittamaan mantereen valloituksen täysin tyhjän päältä.

Vasta seuraavana vuonna ilmestynyt single (I Can’t Get No) Satisfaction nousi Yhdysvalloissa listan kärkeen ja bändin suosio uudella mantereella räjähti käsiin.



Monen mielestä Rolling Stonesin kultakausi ajoittuu vuosiin 1968–1972. Bändi teki legendaarisia levyjä – Beggars Banquetin, Let It Bleedin, Sticky Fingersin ja Exile on Main Streetin – selvisi Brian Jonesin kuolemasta, huumeongelmista ja Altamont Raceway Parkin katastrofikonsertista, jossa järjestysmiehiksi värvätyt Helvetin enkelit ottivat väkivaltaisesti yhteen yleisön kanssa.

Kriittisten mielestä bändin musiikillinen alamäki alkoi 1970-luvun puolivälissä. Richardsin ja Jaggerin välit alkoivat rakoilla ja legendaarinen biisintekijäpari ajautui väärille raiteille.

Mutta kivet vain vierivät, vuodesta toiseen, vaikeuksista välittämättä. Edes basisti Bill Wymanin lähtö vuonna 1993 ei seisauttanut rokkikonetta. Harva odotti bändiltä enää uutta levyä vuonna 2005 ilmestyneen A Bigger Bang -albumin jälkeen, mutta niin vain Rollarit palasivat studioon kaksi vuotta sitten, ja julkaisivat Blue & Lonesome -levyn, joka oli hatunnosto muusikoiden vanhoille blues-juurille.


Välit Keith Richardsiin

Jaggerin ja Richardsin välejä on kuvattu viha–rakkaus -suhteeksi.

– Erimielisyytemme ovat kuin perheriitoja. Jos huudan ja kiljun Mickille, teen sen vain, koska kellään muulla ei ole tarpeeksi paljon pokkaa tehdä sitä. Samalla toivon Mickin tajuavan, että olen ystävä, joka yrittää saada hänet tekemään sen, mikä hänen täytyy tehdä, Richards kuvaili kaksikon välejä vuonna 1998.

Rollareiden Dirty Work -albumi julkaistiin kesken pahimpien riitojen ja vaikka siltä irrotettu single Harlem Shuffle oli suuri hitti, ei Jagger suostunut lähtemään kiertueelle promoamaan levyä. Sen sijaan hän teki oman soolokiertueen, jolla hän esitti Rollareiden biisejä.

Richards kuvaili kaksikon välejä kolmanneksi maailmansodaksi ja The Rolling Stones oli lähellä hajoamista. Jagger teki kaksi soololevyä, Richards yhden. Levyt eivät yltäneet listojen kärkeen.

Vielä omassa elämäkerrassaan Life (2010) Richards kutsui Jaggeria sietämättömäksi, mutta viisi vuotta myöhemmin äänensävyssä oli jo sovittelevampi ote, vaikka kitaristi kutsui laulajaa edelleen snobiksi.

– Rakastan häntä silti todella paljon. Ystävien ei tarvitse olla täydellisiä, Richards totesi.


Henkilökohtainen elämä

Jagger on ollut naimissa ja eronnut vain kerran. Hänellä on kahdeksan lasta viiden eri naisen kanssa.

Vuonna 1970 syntyi Karis Jagger. Karisin äiti on näyttelijä Marsha Hunt. Seuraavana vuonna syntyi Jade Jagger myrskyisästä avioliitosta Bianca Jaggerin kanssa.

Jerry Hallin kanssa Jagger sai neljä lasta: Elisabethin, James Leroyn, Georgian ja Gabrilen.

Vuonna 1999 Jagger sai Lucas-pojan Luciana Gimenezin kanssa ja vuonna 2016 Deveraux Jagger -nimisen pojan Melanie Hamrickin kanssa.


Näyttelijä ja tuottaja

Jagger on meritoitunut muutenkin kuin rokkihommissa. Jo vuonna 1970 hänet nähtiin elokuvassa Performance, jossa Jagger näytteli, kuinkas muutenkaan, rokkitähteä.

1990-luvulla hänet nähtiin useammassakin elokuvassa, kuten Freejack, Bent ja At the Max.

Kun Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden, Jagger perusti oman tuotantoyhtiön Jagger Filmsin, joka on julkaissut muun muassa toiseen maailmansotaan sijoittuvan draamaelokuvan Enigma.

Rolling Stones on ollut aiheena useille dokumenteille. Gimme Shelter kuvattiin bändin jenkkirundilla vuonna 1969. Martin Scorsese työskenteli Jaggerin kanssa ja kaksikko sai valmiiksi Shine a Light -keikkataltioinnin, joka kuvattiin kahtena iltana New Yorkin Beacon-teatterissa.

Jagger on toiminut myös tuottajana. Hänen kädenjälkensä näkyy muun muassa lyhyeksi jääneessä komedisarjassa The Knights of Prosperity ja HBO:n draamasarjassa Vinyl.


Hyväntekijä, urheilufani ja konservatiivi

Jaggerin omaisuuden on arvioitu olevan 360 miljoonaa dollaria. Hän ei ole varastoinut mammonaansa patjan alle, vaan on laittanut hyvän kiertämään. Jagger on tukenut musiikin opetusta kouluissa ja hän toimii The Mick Jagger Centerin suojelijana. Laulajan nimeä kantava keskus tukee esittäviä taiteita ja sieltä löytyvät niin äänitysstudio kuin harjoitustilatkin.

Jagger tiedetään kovaksi kriketti- ja jalkapallofaniksi. Hänet on nähty jalkapallon MM-kisoissa säännöllisesti kannustamassa Englantia. Jaggerin tiedetään kannattavan konservatiiveja ja hän on usein ilmaissut ihailunsa Margaret Thatcheriä kohtaan. Myöhemmin Jagger on tukenut David Cameronia ja oli hetken Brexitin kannalla, ennen kuin muutti mielipiteensä Britannian EU-erosta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt