Melania Trumpin mykistävä reaktio Suomen-vierailulla tallentui videolle – kättelyhetki Putinin kanssa leviää somessa - Viihde - Ilta-Sanomat

Melania Trumpin mykistävä reaktio Suomen-vierailulla tallentui videolle – kättelyhetki Putinin kanssa leviää somessa

Julkaistu: 19.7.2018 18:15

Ensimmäinen nainen kätteli Helsingin huippukokouksessa Venäjän presidenttiä. Erikoinen video kohtaamisesta leviää nyt sosiaalisessa mediassa kulovalkean tavoin.

Presidenttien huippukokous Helsingissä on ollut tämän viikon suurin puheenaihe. Presidentti Trumpin ohella suurta kiinnostusta on herättänyt myös hänen puolisonsa, ensimmäinen nainen Melania Trump.

Suomen-vierailun aikana seurattiin kiihkeästi ainakin Melania Trumpin näyttäviä asuvalintoja ja keskusteluja rouva Jenni Haukion kanssa.

Huippukokouksen yksi seuratuimpia hetkiä oli Suomen, Venäjän ja Yhdysvaltain presidenttien tapaaminen. He tapasivat toisensa Presidentinlinnan Keltaisessa salissa, jossa Donald Trumpin ja Putinin kättelyä seurattiin tarkkaan.

Miehet kättelivät pitkään, sanoivat toisilleen lyhyesti jotain ja koskivat samaan aikaan toisella kädellään toistensa käsivarsia.

Myös ensimmäinen nainen luonnollisesti kätteli Putinia asianmukaisesti ja hymyillen.

Nyt sosiaalisessa mediassa leviää kuitenkin video, jolle on tallentunut Melania Trumpin huomiota herättävä ilme, joka hänen kasvoiltaan paistaa presidentti Putinin kättelyn jälkeen.

  • Katso Melania Trumpin ja Vladimir Putinin kohtaaminen otsikon alla olevalta videolta!

Melania kättelee asianmukaisesti ja hymyillen Venäjän presidenttiä, mutta heti käteltyään hän asettuu miehensä rinnalle riviin kuvattavaksi.

Ensimmäisen naisen leveä hymy hyytyy kuin taikaiskusta ja hänen silmänsä laajenevat pelokkaina.

Melanian ilme kertoo suoranaisesta ”shokista” ja ”kauhusta”, kuten myös brittilehti Daily Mail tilannetta kuvailee.

Melania Trump kätteli Putinia Helsingissä. Kättelyn jälkeen hänen kasvoiltaan paistaa melko huomiota herättävä ilme.

Video Melanian erikoisesta ilmeestä lähti leviämään sosiaalisessa mediassa kulovalkean tavoin.

Ensimmäisen naisen videolle tallentunut järkyttynyt ilme saikin sosiaalisen median kuhisemaan välittömästi. Twitter-käyttäjät alkoivat pohtia kiihkeästi mitä Melanian päässä mahtoi kyseisellä hetkellä liikkua.

– Melania on huoneessa ainoa, joka ymmärsi kuinka vaarallinen mies on kyseessä, Twitterissä huomautetaan.

– Hän näyttää siltä, kuin olisi tuijottanut silmiin itse paholaista, ihmiset kommentoivat.

– Hän näyttää pelkäävän kuollakseen, kommenteissa todetaan.

Mitä Melania Trumpin ilme sinun mielestäsi kuvastaa? Kommentoi alle!

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?