Viihde

Ex-tangokuninkaat luovat nyt uraa yhdessä – naurattavat yleisöä Tangomarkkinoilla: ”Kaikki muu on yhteistä paitsi vaimot”

Julkaistu:

seinäjoen tangomarkkinat
Ex-tangokuninkaat Marko Maunuksela ja Jukka Hallikainen muodostavat dynaamisen duon.
Ex-tangokuninkaat Marko Maunuksela ja Jukka Hallikainen ovat lyöneet iloiset luonteensa yhteen, ja tulos on kerrassaan hilpeä. Vallattomat ja vauhdikkaat velikullat nähtiin esimerkiksi eilen perjantaina juontamassa yhdessä Seinäjoen Tangomarkkinoiden juhlakonsertti.

Ex-kuninkaallisten ei alun perin ollut tarkoitus ottaa hauskuuttajan valtikkaa kannettavaksi, vaan omien sanojensa mukaan he jotenkin ajautuivat siihen.

– Joku sanoi, että mene sanomaan jotain sinne lavalle ja koita saada yleisö hereille. Pyytäkää ne vaikka nousemaan ja taputtamaan, herrat kertovat.

– Mentiin ilman suunnitelmaa sinne, ja sen jälkeen ollaan oltu siellä aika monta kertaa, Maunuksela sanoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Eikä meitä ole päästetty pois, vaikka oltaisiin haluttukin, Hallikainen vitsailee.


Miesten show perustuu tyystin tilannekomiikkaan ja improvisaatioon. Silmätikuksi saattavat joutua esimerkiksi koko kansan tuntemat julkisuuden henkilöt. Näin on käynyt esimerkiksi Suomen entiselle pääministerille Anneli Jäätteenmäelle sekä eduskunnan puhemiehenä toimivalle Paula Risikolle.

– Mitä arvovaltaisempia ihmisiä, niin yleensä heidät huomioidaan täällä, Maunuksela vinkkaa.

Lämmittelijän rooli on kuitenkin vain pieni osa siitä kaikesta, missä miehet tyypillisesti ovat Tangomarkkinoilla mukana. Esimerkiksi Jukka Hallikaisen päivä alkaa aamulla varhain lehdistötilaisuudella ja päättyy yön viimeiseen esitykseen. Hänet voi nähdä niin juontamassa, haastattelemassa kuin laulamassakin.

Miehet tunnustavatkin, että monesti tangoviikko menee ruoatta ja juomatta, mutta silti sen jaksaa helposti ja hymyssä suin.

– Se energia, jonka tuonne antaa, sen saa tuplana takaisin, Hallikainen selittää.


Mutta kun valot viimein illalla sammuvat, on aika hengähtää.

– Se mikä tangoyleisöltä jää piiloon, on kun hymy laskeutuu hetkeksi aikaa.

– Sitten kun olet siinä ollut 12 tuntia hymyssä suin ja pääset pois, niin ai maailma, on ihan ottaa ne vaatteet pois, riisua kengät ja naukata vaikka yksi olut, Hallikainen tunnustaa.

Maunuksela kruunattiin kuninkaaksi 2010 ja Hallikainen vuonna 2008. Siitä lähtien miehet ovat tehneet ahkerasti soolouraansa. Maunuksela tunnetaan hyvin myös Yle Radio Suomen arkipäiviin sijoittuvasta radio-ohjelmasta Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta.

Keväällä kaksikko päätti hypätä uuteen tuntemattomaan, ja dynaaminen duo aloitti kesäkuussa yhteisen keikkailun.

– Olemme yhdessä lavalla ja tuemme toisiamme. Molemmilla on oma tila, ja tehdään yhdessä se asia hienosti, Hallikainen kuvailee.


Seinäjoen Tangomarkkinoiden jälkeen kesä jatkuukin herroilla kiireisenä keikkailun merkeissä. Lisäksi Maunuksela on Turussa tekemässä Samppalinnan Kesäteatteria.

Myös syksyn kalenteri on alkanut miehillä täyttyä mukavasti soolo- ja yhteiskeikoilla. Huumorintaju pysyy vahvasti menossa mukana.

– Kyllä ihmiset tiedostavat ja odottavat, että he lähtevät hymyssä suin keikalta kotiin. Niin kuuluukin. Me olemme viihdyttäjiä. Vaikka tansseissa normitanssit tehdään, niin sen voi tehdä myös kivalla tavalla tosissaan, Maunuksela sanoo.

Parivaljakkoa saattaakin vuoden mittaan nähdä yhdessä tuon tuosta.

– Osa varmaan luulee, että me ollaan pari, mutta sittenpähän luulee Maunuksela sanoo.

– Kaikki muu on yhteistä paitsi vaimot, Hallikainen letkauttaa takaisin.


Seinäjoen Tangomarkkinat huipentuu tänään jännittävään kuningatarfinaaliin. Lähetystä voi seurana suorana AlfaTV:tlä kello 19.00 alkaen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt