Viihde

Aira Samulin, 91, toipui aivoinfarktista: Viime vuosi otti todella koville – ”Silloin ajattelin, että hyvä jos selviän hengissä”

Julkaistu:

Aira Samulin
Aivoinfarktista toipuva Aira Samulin, 91, rakastaa asua omassa kodissaan. Hyrsylän mutkassa yhdistyvät historia ja rauha.
Aira Samulin kävelee notkein askelin elämäntyönsä tärkeimmällä jäljellä olevalla näyttämöllä, Lohjalla sijaitsevan Hyrsylän mutkan tiluksilla. Hyrsylän mutkassa on kaksi isoa hirsirakennusta, joista toinen on arkkitehtuuriltaan tuhat vuotta vanhaa karjalaista rakennuskulttuuria. Koti jäi sodan jälkeen osaksi Neuvostoliittoa.

Kiviperustan päälle rakennettu hirsilinna on kaunis kuin koristeellinen lipas.

– Tämä paikka on mielenterveydelle hyväksi. Täällä tulee rauhallinen ja iloinen mieli, Aira esittelee hymyillen.

Vain harvat voivat enää muistaa henkilökohtaisesti niitä tapahtumia, jotka vuonna 1927 syntynyt Aira muistaa kuin eilisen päivän.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Kun sota syttyi, ehdimme ottaa vain yhden asian mukaamme. Minä otin valokuva-albumit, Aira kertoo.


Ne kuvat koristavat nyt näyttelyn seiniä Wanhassa Langin talossa Hyrsylän mutkassa. Mustavalkoisia otoksia, joissa poseeraa ajalle tyypillisesti hymyttömiä kasvoja. Airan jatkosodassa kaatunut isä oli komea mies, jolla oli tummat hiukset ja vahvat piirteet.

Aira on kerännyt itse lähes jokaisen historiallisen esineen näyttelyihinsä. Tavaroita on satoja.

– Tunnen, että tämä on elämäntehtäväni. Minulle on annettu elämänvoimaa, että voin kertoa näistä asioista eteenpäin.


Airasta huomaa, että hän ei halua puhua itsestään. Sen sijaan hän kertoo tarinaa, jolla on hänen mielestään oikeaa merkitystä, sillä kohta sitä ei ole kertomassa enää kukaan. Häntä huolettaa syvästi, että jotkin asiat vaipuvat unohduksiin.

– Minulta ei voi kysyä samanlaisia kysymyksiä kuin keneltä tahansa. Minunlaisiani on vain minä, hän sanoo arvoituksellisesti.

Se jos mikä on aivan totta. Airan poikkeuksellisuuden tajuaa kunnolla vasta sitten, kun hänet kohtaa kasvotusten. 91-vuotias kävelee sulavasti kuin kissa ja juttelee samalla innostuksella kuin parikymppinen. Kun häntä katsoo, on vaikea uskoa silmiään.

Aira vilkaisee hirsitalon ikkunasta ulos ja sanoo, että häntä on joskus kutsuttu noidaksi.

– Olen maailman realistisin ihminen. En usko yliluonnolliseen. Kaikki täällä on jollain tavalla luonnollista. Mutta jos puhutaan uskomuksista, niin kyllä minä uskon, että unet kertovat meille asioita.


Hirsilinnan kellari on täynnä kauniita nukkeja ja värikkäitä nukketaloja, joissa on ihania pieniä posliiniastioita, huonekaluja, verhoja, mattoja ja lasisia koriste-esineitä. Lelumuseon vanhimmat lelut ovat 1800-luvulta.

Aira on itse järjestellyt nukketalot, nuket ja nallet kauniisti esille. Hänen mielestään lelut kuvaavat hyvin erilaisia aikakausia, sillä niistä näkee, miten esimerkiksi vaatteet on tehty erilaisina aikakausina.

Millaisista leluista Aira itse piti pienenä? Vastausta saa hetken odottaa, mikä on tämän äärimmäisen sanavalmiin viihdealan legendan kanssa harvinaista.


– Eihän siihen aikaan ollut leluja. Tai oli meillä viisi nukkea, mutta ne paloivat poroksi, kun Neuvostoliitto tuli, hän sanoo hiljaa ja katselee nukkerivistöjä hyllyillä.

Isän kaatumisen jälkeen esikoistyttären lapsuus jäi lyhyeksi. Se oli siihen aikaan hyvin tavallista. 14-vuotias Aira auttoi äitiään kaikessa mahdollisessa.

Samalla kypsyi oma haave muotialasta. Aira rakastaa kaikkea kaunista, on aina rakastanut. Hän sai tehdä vuosikymmenien uran muotiteollisuuden huipulla Suomessa.

– Muoti on minulle elämänmittainen projekti.


Yrittäjänä kahdeksalla vuosikymmenellä toiminut nainen ei ole koskaan jäänyt eläkkeelle. Hänen perintönsä jää elämään Aira Samulinin säätiön kautta. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että seuraaja olisi hänen lapsenlapsensa Kitty Samulin.

Ikinuoren Airan elämässä tapahtui käännekohta keväällä 2018, kun hän sai yllättäen sairauskohtauksen. Lääkäri diagnosoi kohtauksen aivoinfarktiksi. Aira itse ei aluksi ymmärtänyt kohtauksen vakavuutta, mutta hänen pojanpoikansa kutsui onneksi ambulanssin.

– Se oli ensimmäinen kerta, kun minulle sattui mitään vakavaa. Olen saanut voida hyvin. Yöunet ovat tärkeä tekijä hyvinvoinnin kannalta. Minä myös tutustuin luontaistuotteisiin ennen kuin ne olivat edes muotia, hän pohtii.

Nykyään Aira asuu yksin Bulevardilla Helsingissä, vaikka suuren osan ajastaan hän kuluttaa Hyrsylän mutkassa.


Vointiaan hän kuvailee jopa paremmaksi kuin ennen sairauskohtausta. Vuosi 2017 oli rankka, koska Suomi 100 -vuoden tiimoilla hänellä oli valtavasti töitä ja haastatteluja.

– Viime vuosi oli minulle niin rankka, että osasin aavistaa, että jotain tällaista tapahtuu. Silloin ajattelin, että hyvä jos selviän koko vuodesta hengissä.

Yksin asuminen sopii Airalle mainiosti. Aira korostaa ilon merkitystä pitkässä ja onnellisessa elämässä. Hänen elämässään sitä tuovat tanssi, kauneus ja läheiset.

Hän nauraa hämillään kysymykseen siitä, olisiko hän voinut rakastua uudelleen vielä entisen miehensä Ekku Peltomäen jälkeen. Pariskunta oli naimisissa yli 40 vuotta.

– Miksi minä olisin ottanut ketään kontolleni, hän tyytyy sanomaan.

Vaikein asia Airan elämässä on suvussa kulkeneet mielisairaudet. Hänen omalla äidillään, ensimmäisellä aviomiehellään sekä myös kahdella lapsellaan on todettu mielisairauksia. Isä oli samanlainen kuin Aira.

– Muistan, että katsoimme isän kanssa välillä toisiamme silmiin silloin, kun äidin jutut eivät olleet tästä maailmasta. Ymmärsimme toisiamme yhdestä katseesta.

Hän kertoo raskaasta aiheesta peittelemättä, sillä hänen mielestään mielisairauksia ei pitäisi salailla. Kotona olemiseen pitäisi hänen mielestään panostaa enemmän kaikkien sairaiden hoidossa, sekä myös vanhusten kanssa.


Hyrsylän mutkassa voi tutustua myös hoivataloon, jossa esitellään teknologiaa, joka mahdollistaa mahdollisimman pitkään yksin kotona asumisen vanhemmalla iällä. Aira sanoo, että hän on aina rakastanut yksin olemista ja myös yksin asumista. Hänen mielestään yksin oleminen jättää tilaa omille ajatuksille.

– Monet 70-vuotiaista eivät ole koskaan eläneet päivääkään yksin. Se tilanne voi tulla hyvin yllättäen vastaan, kun puolison menettää. Mutta yksin olemista pelätään aivan turhaan.

– Ei elämässä ole muuta pelkäämistä kuin pelko itsessään. Kun olen yksin, ajatuskenttäni ovat vapaat.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt