Viihde

Piritta Hagman avoimena raskaasta vuodestaan Me Naisissa: avioero, uupumus ja läheisen kuolema – 8-vuotiaan Lila-tyttären sanat pysäyttivät

Julkaistu:

elämänmuutoksia
Piritta Hagman kertoo ensimmäisessä avioeronsa jälkeen antamassaan haastattelussa raskaasta vuodestaan.
Juontaja ja missikaunotar Piritta Hagman ja ex-jääkiekkoilija Niklas Hagman hakivat yhdessä avioeroa tänä keväänä. 12 vuotta naimisissa ollut pari jätti hakemuksen maaliskuussa Helsingin käräjäoikeuteen. Lopullista avioeroa he voivat hakea aikaisintaan syyskuun alussa.

Hagmanit menivät naimisiin vuonna 2006 ja heillä on kolme kouluikäistä lasta. Perhe asui pitkään Yhdysvalloissa, kun Niklas pelasi NHL:ssä, kunnes he palasivat Suomeen muutamia vuosia sitten. Viime vuonna Niklas lopetti kiekkouransa.

Nyt Piritta Hagman kertoo Me Naiset -lehdessä elämästään eron jälkeen. Viimeinen vuosi on ollut hänelle todella raskas, sillä avioeron lisäksi perheen rakas koira sekä lasten ukki, jääkiekkolegenda Matti Hagman kuolivat viime syksynä.

– Vuosi on ollut erityisen raskas koko perheelle. Usein sanotaan, että kaikki asiat ihmisen elämässä tapahtuvat kerralla. Näin se tuntuu olevan ainakin minun kohdallani. Joskus silti ainoa vaihtoehto on päästää irti, vaikka se sattuukin, Piritta sanoo Me Naisten haastattelussa.


Lisäksi Piritta on perustanut uuden yrityksen. Me Naisten mukaan elämänmuutosten kasautuminen on aiheuttanut stressiä ja pakottanut totuttelemaan tilanteeseen, jossa Niklas on kotona ja Piritta tekee töitä. Uusi yritys toi mukanaan pitkiä päiviä, ahdistusta ja paniikkikohtauksia. Lopulta 8-vuotiaan Lila-tyttären sanat havahduttivat Pirittan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Kun lopulta Lila totesi, että nyt äitiä ei enää halauskaan auta, pysähdyin. Meillä on opetettu, että halaus auttaa kaikkeen. Jouduin miettimään, pystynkö tekemään työtä tavalla, jolla perheelle ei jää juurikaan aikaa.

Me Naisten mukaan Niklaksen ja Pirittan ero on nyt harkinta-ajalla ja ex-pari asuu yhä yhdessä.

– Olemme Niken kanssa molemmat eroperheen lapsia, eikä tällainen päätös tietenkään syntynyt hetkessä. Kävi miten kävi, uskon, että tulemme olemaan aina läsnä toistemme elämässä. Haluamme toisillemme pelkkää hyvää.


Äitiysfysioterapeutiksi ja doulaksi kouluttautunut Hagman kertoi IS:lle viime vuonna uudesta urastaan. Hän perusti yhtiökumppaninsa kanssa naisten terveystalo FemiHealthin Helsingin Katajanokalle. Hagman tarjoaa yrityksen avulla naisille erilaisia hyvinvointipalveluja.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hagman myönsi IS:lle, että vaikka hän nautti suuresti siitä, mitä teki, aiheutti yritys myös stressiä ja uupumusta.

– Rakastan kaikkea, mitä teen. Ongelma on se, että vuorokauden tunnit eivät riitä, Piritta sanoi IS:lle viime keväänä.

– Tällä hetkellä on tiukkaa, suoraan sanottuna nyt ollaan äärirajoilla. Niin paljon kuin näistä asioista nautin, jossain kohti tulee raja vastaan.

Lue lisää: ”Jääkiekkomiehensä takia uransa sivuun sysännyt Piritta Hagman toteuttaa vihdoin unelmaansa – ”Suoraan sanottuna nyt ollaan äärirajoilla””

Viime vuonna Niklas puolestaan totutteli arkeen koti-isänä ja ilman jääkiekkoa. Piritta kertoi, että pari pohti yhdessä, mikä Niklaksen seuraava siirto elämässä olisi.

– Olen kuitenkin sanonut Nikelle, että alkaa rauhassa miettimään, mikä hänen seuraava juttunsa on. Tiedän, ettei hänen päänsä kestä pelkästään kotona oloa, Piritta sanoi.


Tänä keväänä Niklas osallistui Selviytyjät Suomi -sarjaan, jota kuvattiin reilun kuukauden ajan Filippiineillä. Sarja nähdään myöhemmin Nelosella.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt