Gorillaz-yhtyeen jäsen putosi lavalta Tanskassa – räp-artisti vietiin sairaalaan: keikka loppui kuin seinään - Viihde - Ilta-Sanomat

Gorillaz-yhtyeen jäsen putosi lavalta Tanskassa – räp-artisti vietiin sairaalaan: keikka loppui kuin seinään

Brittiläisen Gorillaz-yhtyeen keikka sai erikoisen lopun.

Del the Funky Homosapien (vas) kuvattuna vian muutamaa sekuntia ennen putoamista.­

8.7.2018 10:14

Brittiläisen Gorillaz-yhtyeen keikka loppui yllättäen Tanskan Roskilde-festivaaleilla. Musiikkitapahtuma on yksi Euroopan suurimmista.

Gorillaz on sarjakuvahahmoista koostuva virtuaaliyhtye, jota luotsaa Blur-bändistä tuttu Damon Albarn. Bändi oli soittamassa viimeistä kappalettaan, menestyshittiä Clint Eastwood, kun räppäri Del the Funky Homosapien putosi yhtäkkiä lavalta. Aftonbladet kertoo putouksen olleen jopa useamman metrin korkuinen.

Jos Twitter-julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.

Tanskalainen yleisradioyhtiö Danmarks Radio uutisoi, että tapahtuma sattui yöllä noin kello 00.30 paikallista aikaa sunnuntaina.

Keikka loppui tapauksen jälkeen välittömästi ja Albarn hyvästeli yleisön sanoen: ”Kiitos kauniista illasta.”

Laulaja Damon Albarn (kesk.) jäi hämmentyneenä tuijottamaan lavan läpi pudonneen bändikaverinsa perään.­

Roskilden järjestäjäporukka tiedotti asiasta pian tapahtuneen jälkeen festivaalien virallisella Facebook-tilillä.

Räppäri, oikealta nimeltään Teren Delvon Jones, vietiin tapahtuneen jälkeen sairaalaan hoidettavaksi.

– Yksi Gorillaz-yhtyeen artisteista on valitettavasti pudonnut lavalta konsertin viimeisen numeron aikana. Artisti tapasi lääkärin paikan päällä, minkä jälkeen hänet vietiin sairaalaan tarkempiin tutkimuksiin. Hän on tajuissaan ja on puhunut yhtyeen muiden jäsenten kanssa. Toivomme hänelle pikaista paranemista, julkaisussa kirjoitetaan.

Jos Facebook-upotus ei näy, voit käydä katsomassa julkaisun täältä.

Roskilden festivaalit ovat jatkuneet koko viikon ja Gorillazin keikka oli yksi musiikkitapahtuman viimeisistä ohjelmanumeroista.

Gorillaz-yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa Feel Good Inc., Clint Eastwood, Dirty Harry, Stylo ja Dare.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?