Johnny Deppin ja Vanessa Paradisin pojalla on vakavia terveysvaikeuksia – tällainen on 16-vuotias Jack Depp, joka karttaa julkisuutta - Viihde - Ilta-Sanomat

Johnny Deppin ja Vanessa Paradisin pojalla on vakavia terveysvaikeuksia – tällainen on 16-vuotias Jack Depp, joka karttaa julkisuutta

Johnny Deppin ja Vanessa Paradisin poika ei ole koskaan viihtynyt julkisuudessa, toisin kuin vanhempansa ja isosiskonsa.

28.6.2018 19:36

Johnny Deppin ja Vanessa Paradisin 16-vuotiaan pojan Jackin kerrotaan kärsivän vakavista terveysongelmista. Aiheesta ovat kirjoittaneet useat kansainväliset julkaisut.

Paradis ei osallistunut tähdittämänsä A Knife in the Heart -elokuvan Pariisin-ensi-iltaan tiistaina, koska halusi viettää aikaa sairastuneen poikansa kanssa. People-lehden mukaan Paradisin poissaolon syyn vahvisti elokuvan ohjaaja Yann Gonzalez.

Depp ja Paradis eivät ole kommentoineet poikansa tilaa julkisuudessa millään lailla. Toistaiseksi ei ole selvillä, millaisia terveysvaikeuksia pojalla on.

Kuvassa Jack Depp vuonna 2016. Tuolloin poika oli vasta 14-vuotias.­

Depp ja Paradis olivat yhdessä vuodesta 1998 vuoteen 2012. Tuona aikana he saivat kaksi lasta, nykyään 19-vuotiaan Lily-Rose Deppin ja Jackin.

Tytär on luonut uraansa vanhempiensa jalanjäljissä mallimaailmassa ja näyttelijänä. Lily-Rose on ollut viime vuosina tuttu näky Hollywoodin ja muotimaailman seurapiiritapahtumissa.

Sen sijaan pikkuveli Jack, joka on oikealta nimeltään John Christopher samoin kuten isänsä, on pysynyt tiukasti poissa parrasvaloista.

Paparazzit eivät ole onnistuneet kuvaamaan ujoksi kuvailtua nuorta miestä juuri lainkaan viime vuosina. Jackilla ei myöskään ole varmistettua julkista sosiaalisen median tiliä, selventää Hollywood Life -sivusto.

Isä Depp on kertonut haastatteluissa vuosien varrella, että hänen hiljainen poikansa rakastaa musiikkia ja on myös hyvin taitava piirtäjä. Jack soittaa hyvin pianoa, ja on esiintynyt koulun näytöksissä. Isän mukaan hän ei ole kiinnostunut näyttelijän työstä.

Omaisuus tuhlattu viimeiseen senttiin

Vastikään Helsingissä, Kaisaniemessä yhtyeensä kanssa konsertoinut Johnny Depp on ollut viimeisen parin vuoden aikana paljon otsikoissa, mutta ei yksinomaan näyttelijän- tai muusikontyönsä takia.

Johnny Depp esiintymässä Kaisaniemen puistossa 10. kesäkuuta.­

Tähti erosi hyvin riitaisasti ex-vaimonsa Amber Heardin kanssa vuonna 2016. Lähteiden mukaan Deppin molemmat lapset inhosivat Heardia.

Sen jälkeen Deppin on kerrottu tuhlanneen satojen miljoonien eurojen suuruisen jättiomaisuutensa lähes kokonaan ylelliseen elämäntyyliinsä. Depp syyttää tilanteestaan entisiä managereitaan. Hän väittää oikeudessa, että Joel ja Robert Mandel ottivat hänen nimissään lainoja kertomatta asiasta hänelle ja käyttivät hänen varojaan muutoinkin huolimattomasti. Managerien mukaan Deppin rahat kuluivat tämän järjettömän kalliiseen elämäntyyliin.

Lue lisää: Johnny Depp ajautui karmeaan syöksykierteeseen – ex-managerit puhuivat suunsa puhtaaksi: Paljastui, että rahat on törsätty ja ”vippejä” otettu

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?