Suosikkilaulaja täräytti suorat sanat äitiydestä: ”Se on helvettiä” - Viihde - Ilta-Sanomat

Suosikkilaulaja täräytti suorat sanat äitiydestä: ”Se on helvettiä”

Kuvituskuva
Julkaistu: 15.6.2018 18:09

Vaikka lastaan rakastaisi kuinka, ei äitiys ole aina helppoa, sanoo laulaja Paloma Faith.

Suorapuheisena tunnettu laulaja Paloma Faith, 36, ei epäröi puhua myös vaikeista asioista. I Newsin haastattelussa yhden lapsen äiti kertoo avoimesti, ettei vanhemmuus ole aina helppoa.

– Älä käsitä minua väärin, rakastan lastani, mutta se on helvettiä, Faith sanoo.

– Ei ole väliä, kuinka paljon saat apua, kukaan ei voi selittää, kuinka yksinäiseltä tuntuu herätä yöllä imettämään ja vietät tunteja täysin hereillä yksiksesi.

– Menetät elämänhalun, tavallaan, koska hormonit ovat sekaisin ja miehesi kuorsaa yleensä vieressäsi. On niin paljon katkeruutta.

Paloma Faith ei epäröi myöntää, ettei vanhemmuus ole pelkästään ruusuilla tanssimista.

Paloma Faith ei epäröi myöntää, ettei vanhemmuus ole pelkästään ruusuilla tanssimista.

Faith sai esikoisensa joulukuussa 2016. Hän on myös aikaisemmissa haastatteluissa kertonut äitiydestä ja etenkin siitä, kuinka rankkaa pienen vauvan vanhemmilla voi olla.

Maaliskuussa The Guardian -lehden haastattelussa Faith kuvaili äitiyden olevan paras ja kauhein asia, jonka hän tulee tekemään. Etenkin alkua laulaja kuvaili vaikeaksi.

– Kuuden kuukauden jälkeen se on upeinta. Minulla on tosin ongelma imettämisen kanssa. Lapsi ei edes katsoa sinua. Se on niin epäkohteliasta. He eivät katsoa sinua ihaillen. He ovat vain: ”Pää kiinni, anna tissi.”

Kuvituskuva

Faith herätti kohua aikoinaan, kun kertoi palkintogaalan punaisella matolla antamassaan haastattelussa kasvattavansa lapsensa sukupuolineutraalisti. Laulajan mukaan moni kuitenkin tulkitsi kommentin väärin: hän tarkoitti, ettei ostaisi lapselleen sukupuolen mukaan leluja tai pukisi häntä tiettyihin väreihin pelkästään sukupuolen perusteella.

– Mielestäni ihmisillä on täysi oikeus elää, kuten he valitsevat, mutta en puhunut siitä. Puhuin siitä, että annan lapselleni kaikki mahdollisuudet. Koska niin minut kasvatettiin. Minua kutsuttiin tytöksi, mutta minulla oli Legoja ja Meccano-rakentelusarjaa ja nukkeja, mutta niistä en pitänyt. Eli minulla oli vaihtoehtoja.

Lontoolainen Paloma Faith nousi kuuluisuuteen vuonna 2009 ilmestyneellä esikoisalbumillaan. Hän on sittemmin julkaissut vielä kolme levyä, joista tuorein ilmestyi viime vuonna.

Faith on seurustellut useita vuosia Ranskasta kotoisin olevan taiteilijan Leyman Lahcinen kanssa. Parilla on yksi lapsi.

Tuoreimmat osastosta