Viihde

Kaksoisrooli, kaksospojat, mies ulkomailla... Salkkarit-tähti Nora Rinne pyörittää yksin kiireistä arkea: ”Kyllä mä oon välillä helisemässä”

Julkaistu:

aikatauluja
Näyttelijä Nora Rinteen arki on melkoista suorittamista: tuplarooli Salkkareissa, kaksospojat kotona ja mies ulkomailla töissä.
Kuten joka vuosi, myös keskiviikkoiltana nähdyssä Salatut elämät -jaksossa sarja jäi kesätauolle jännittävissä tunnelmissa. Nora Rinteen näyttelemä Camilla Mustavaara kohtasi yhtäkkiä silmästä silmään kaksoisolentonsa ja tilanne löi ällikällä sekä Camillan itsensä että paikalla olleen Aki Nikkisen (Sami Uotila). Tulevissa syksyn jaksoissa pääsee siis näkemään, kuinka tilanne etenee ja mistä oikein on kyse.


Näyttelijä Nora Rinne, 44, on ollut mukana Salkkareissa vuosina 2001–2004 ja uudestaan vuodesta 2016 eteenpäin. Hän myös teki lyhyet piipahdukset Pihlajakadulla vuosina 2014 ja 2015. Rinteen roolihahmo Camilla on totuttu näkemään tv-ruuduissa kylmäkiskoisena, juonittelevana ja tuimailmeisenä kaunottarena, joka on vuosien varrella ollut monessa mukana. Kaksoisroolissa häntä ei kuitenkaan ole aiemmin nähty.

– Sitä on ollut tosi nastaa tehdä. Toisaalta teknisyyden vuoksi, että miten kaikki tapahtuu, ja toisaalta, koska näyttelen välillä itseni kanssa ja mua vastassa on vaan bodydouble. Siinä tulee paniikki, kun näytteleminen on niin paljon reagointia ja siellä ei olekaan ketään vastassa, ja se on aika hurjan tuntuista, mutta myös kivaa, Rinne kertoo.


Kaksoisroolissa on ollut välillä myös pieniä haasteita sen suhteen, että hahmot saa erotettua toisistaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Mitä isompi ero hahmoissa on, niin sitä helpompaa tuplaroolin tekeminen on, Rinne selittää.

– Siinä on omat haasteessa. Mä oon tehnyt Camillaa jo niin kauan, että siinä alkaa olla jo niin monia puolia, ja nyt pitää tehdä ”toinen Camilla”, joka on erilainen ja näyttää tismalleen samalta. Repertuaarista pitää kaivaa paljon.

– Pari kertaa on tullut vastaan tilanteita, että toista hahmoa näytellessä on tullut tehtyä toiseen liittyviä eleitä tai muuta sellaista. Olen pyytänyt, että myös muut huomauttavat, jos hahmot alkavat muistuttaa liikaa toisiaan.


Vastoin ennakkoluuloja, kaksoisroolin tekeminen ei ole vaatinut kaksinkertaista työmäärää.

– Välillä kyllä tuntui, että alkaa paukkumaan tunnit yli. Mutta kyllä se on saatu sovitettua tosi hyvin, Rinne kertoo.

Tuplattu työmäärä olisikin ollut melkoinen haaste ja aikatauluttajan painajainen, sillä Rinne tekee Salkkareiden lisäksi paljon muitakin töitä. Hän on mukana Radio Suomen poliittisessa satiirissa Tohtori Raimo – valtakunnan terapeutti ja Aallonmurtaja-sarjan kakkoskaudella. Lisäksi hän opettaa Teatterikorkeakoulussa tuntiopettajana dramaturgiaa ja tekee myös omaa taidetta.

Tämän kaiken hän yhdistää yksityiselämäänsä, johon kuuluu 8-vuotiaat kaksospojat ja ulkomailla työskentelevä aviomies.

– Sihteeri olisi välillä kiva, Rinne myöntää, kun häneltä kysyy, että kuinka hänellä riittää aika kaikkeen.

Hän kertoo, että vaikeinta on saada kaikkien kaikki aikataulut sopimaan toisiinsa.

– Kaiken muun lisäksi pitää pitää huoli, että pojat ovat oikeaan aikaan lätkätreeneissä ja futistreeneissä, koska he tietysti harrastavat molempia. Heillä on viidet treenit viikossa plus pelit, joten kaikkea on paljon, Rinne kertoo nauraen.


Lisähaastetta aikataulutukseen ja arkeen tuo se, että Rinteen aviomies työskentelee tällä hetkellä ulkomailla.

– Hän on vuoden sopimuksella tutkijana Kaliningradin yliopistossa, Rinne kertoo.

– Se aiheuttaa lisähaasteita varsinkin, kun mies on se, joka hoitaa yleensä meidän ruokatalouden, niin jouduin opettelemaan, että pojat ei voi joka päivä syödä pinaattilettuja tai nakkeja.

– Ei se aina mitään ihanaa ole ja kyllä mä oon välillä ollut vähän helisemässä, nainen myöntää.

– Hatun nosto kaikille yksinhuoltajille, koska kyllä se helpottaa, kun siinä on kaksi aikuista ja aika paljon tiukempaa sitä on yksin pyörittää.


Tulevana kesänä Rinteellä riittää töitä, eikä hänellä ole lomaa varsinaisesti kuin Salkkareista. Kiire on siis kova, mutta on vain yksi asia, mistä Rinne edes lomaa kaipaa.

– Aikataulut on se, mistä kaipaan lomaa, ei työt, koska nautin niistä suunnattomasti.

– Paras loma olisi, että saisin olla poikien kanssa, ja jos vaikka sen miehenkin saisi maailmalta kotiin. Ei olisi mitään aikatauluja ja saisi olla mökillä, Rinne listaa.

Kaipuu Mäntyharjulla sijaitsevalle mökille on suuri sekä oman ajan vuoksi että pelkästään kuivan keväänkin takia.

– Laitan mökille joka vuosi enemmän ja enemmän kasvimaata. Nyt mä oon huolissani, että salaatit ja tillit ja persiljat ovat menetettyjä tapauksia – peruna ehkä selviää. Niistä mä haaveilen, että pääsen niitä kuopsuttamaan, nainen paljastaa.

– Kun saa pidemmän pätkän olla mökillä, niin sitä alkaa rentoutua ja pulssi laskea, Rinne kuvailee.


Mökkeilyn lisäksi Rinteellä on kesällä luvassa myös muutakin kivaa ohjelmaa. Edessä on erityinen kahdenkeskinen loma rakkaan kanssa, sillä Rinteellä ja hänen miehellään on edessään merkkipäivä.

– Olemme olleet yhdessä noin 13 vuoden ajan, mutta kesällä koittaa 10-vuotishääpäivämme. Lähdemme pienelle reissulle ihan kahdestaan – siis jos vielä tunnistamme toisemme, Rinne nauraa.

Salattujen elämien jäätyä kesätauolle tv-ruuduista voi seurata ohjelman spin off -sarjaa Pihlajasatu, joka starttaa MTV3:lla torstaina klo 19.30.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt