Viihde

Aku Hirviniemi julkaisi romanttisen treffikuvan – Sonja-rakas hymyilee onnellisena taustalla

Julkaistu:

romanttiset treffit
Uuden naisystävänsä hiljattain esitellyt Aku Hirviniemi julkaisi kuvan parin treffeistä Linnanmäellä.
Näyttelijä Aku Hirviniemi, 34, kertoi IS:lle toukokuun alussa seurustelleensa jo tovin Efter nio -ohjelmasta tutun Sonja Kailassaaren, 38, kanssa. Onnellinen pariskunta saapui tuolloin yhdessä teatteriin.

– Tovi on kuljettu yhdessä, pari myönsi IS:lle.

Keskiviikkona Hirviniemi julkaisi Instagram-tilillään kuvan Sonja-rakkaansa kanssa Linnanmäeltä. Kuvassa Sonja ratsastaa kirahvilla huvipuiston ikonisessa karusellissa. Etualalla poseeraa aurinkolaseihin sonnustautunut Hirviniemi.

– Treffeillä, näyttelijä kertoo kuvatekstissä.
Hirviniemi on kuvannut viime aikoina Kummelien kanssa toteutettu Gaala-sarjaa ja hänet on nähty televisiossa somen maailmaan sukeltavassa Kupla-viihdeohjelmassa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hirviniemi on kertonut julkisuudessa aiemmin avoimesti uupumuksestaan, jonka vuoksi hän vietti pitkään hiljaiseloa. Viime syksynä tähti kuitenkin palasi näyttelijän työhön ja sen myötä myös televisioon, ja hänet nähtiin Tuntematon sotilas -elokuvassa.


Hirviniemi kertoi toukokuussa IS:lle, että vilkkaasta työtahdista huolimatta, hän aikoo tänä kesänä myös lomailla ja viettää laatuaikaa yhdessä Sonjan kanssa.

– Kesällä aiomme viettää vapaata mökillä, uimiseen hurahtanut Hirviniemi kertoi tuolloin.

Aku Hirviniemi erosi ex-puolisostaan, Niina Lahtisesta pari vuotta sitten. Entinen pariskunta paljasti eronsa viime kesäkuussa sosiaalisessa mediassa.. Hirviniemi ja Lahtinen ehtivät olla yhdessä 16 vuotta ja heillä on kaksi kouluikäistä tytärtä.

Hirviniemi kertoi viime syksynä IS:lle, että hän ja Lahtinen erosivat ystävinä ja ovat edelleen runsaasti tekemisissä keskenään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt