Siskoni on noita -sarjan tähteä uhkaa jopa 10 vuoden vankeustuomio – väittää joutuneensa salaliiton uhriksi

Julkaistu:

syyte
Rose McGowan on saanut syytteen kokaiinin hallussapidosta. Hän kuitenkin kiistää syytteet ja väittää joutuneensa salaliiton uhriksi.
Näyttelijä Rose McGowan, 44, on ollut viime aikoina julkisuudessa Harvey Weinsteiniin liittyvien raiskaussyytösten vuoksi.

McGowan kertoi asiasta viime syksynä Twitterissä käyttäen nimikirjaimia ”HW”. Hän vahvisti myöhemmin Hollywood Reporterille tarkoittaneensa Weinsteinia, jota vaaditaan tilille naisnäyttelijöiden ahdistelusta kymmenien vuosien ajalta.

Asiasta on käynyt oikeustaistelua jo syksystä lähtien, mutta nyt McGowanilla on edessään myös toinen oikeustaisto.

Tammikuussa 2017 Siskoni on noita -sarjastakin tuttu McGowan jäi saapui Washingtonissa sijaitsevalla lentokentälle ja jätti jälkeensä henkilökohtaisen esineen, josta työntekijät ilmoittivat poliisille. Tutkimuksissa selvisi, että esineestä löytyi jälkiä huumausaineista.

McGowan ilmoittautui poliisille, kun kuuli pidätysmääräyksestä ja hänet vapautettiin 5 000 dollarin (4 200 euron) takuita vastaan.


New York Daily Newsin mukaan asiassa tapahtui käänne maanantaina, kun häntä vastaan nostettiin syyte kokaiinin hallussapidosta. Jos hänet tuomitaan teosta, niin hän voi joutua jopa kymmeneksi vuodeksi vankilaan. Oikeudenkäynti päivää ei ole vielä asetettu.

McGowan väittää itse, etteivät huumeet olleet hänet ja että hänet on lavastettu syylliseksi.

Hän uskoo, että hänen lompakkonsa oli varastettu lennolla hänen repustaan, jonka jälkeen siihen oli laitettu huumeita ja lopulta se oli jätetty virkavallan löydettäväksi.

– Lompakkoni oli reppuni sivutaskussa ja jätin sen penkilleni, kun kävin vessassa, hän kertoi New Yorkerin mukaan.

Nainen oli lisännyt, että kokaiini ei ole millään tavalla hänen huumevalintansa ja lisäsi, että omistaa osakkeita marihuanayhtiöstä.

Jo viime vuonna hän väitti sosiaalisessa mediassa, että lavastus on osa salaliittoa, jonka tarkoitus on hiljentää hänet Weinsteinin tapauksesta.

– Yrittävätkö he saada minut hiljaiseksi? Minusta on pidätysmääräys Virginiassa. Täyttä hevonp***a, näyttelijä jyrähti Twitterissä viime syksynä.