Kumarruksia nähtiin konsertissa muutenkin: Johnny Depp kumarsi Michael Monroen edessä.
Depp, 55, on yksi maailman tunnetuimmista ja arvostetummista näyttelijöistä, mutta sankarit ne on supertähdilläkin. Depp on rokkifani. Ja usein on mainittu, kuinka kova maine Monroen Hanoi Rocksilla oli 1980-luvun Yhdysvalloissa.
Depp tuntee historian – ja Helsingissä nähtiin ja kuultiin, että hän jatkaa sen ylläpitämistä soittaen ja laulaen ihan kunniakkaasti.
Johnny Depp talutti Michael Monroen kanssaan lavalle.
Rocklegendat yhdessä lavalla.
Kitara polvissa roikkuen hän soitti yhdessä lapsuudensankariensa, Alice Cooperin ja Aerosmith-kitaristi Joe Perryn kanssa. Hänen ei tosiaankaan tarvinnut hävetä osuuttaan tribuuttibändissä, joka muistuttaa Hollywood Vampiresin, tuon ryyppykerhon jäsenten kunniakkaasta soittotaipaleesta. Monet muut kuin Alice Cooper ovat jo kuolleet.
Michael Monroe lauloi yhdessä maailmantähtien kanssa.
Yksi illan kohokohdista oli Deppin laulama Heroes. Se kunnioitti kaksi vuotta sitten kuollutta David Bowieta, vaikka tämä ei tiettävästi vampyyrikerhoon kuulunutkaan toisin kuin muun muassa Jimi Hendrix ja Jim Morrison.
Depp lauloi Bowie-klassikon vaikuttavasti. Voi kuvitella, että leveästi hymyilevä näyttelijä sai hyväksyvän silmäniskun myös sieltä jostain, itse Bowielta.
Johnny Depp otti kontaktia yleisöön konsertin aikana.
Depp piti kitaraansa alhaalla soittaessaan.
Alice Cooper toimii Hollywood Vampiresin solistina.