Stella-yhtyeen laulaja Marja Tahvanainen, 38, on kuollut – menehtyi sairauskohtaukseen - Viihde - Ilta-Sanomat

Stella-yhtyeen laulaja Marja Tahvanainen, 38, on kuollut – menehtyi sairauskohtaukseen

Marja Tahvanainen on menehtynyt. Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

30.5.2018 9:58

Joensuulaisen Stella-yhtyeen laulaja Marja Tahvanainen on kuollut, laulajan lähipiiristä vahvistetaan Ilta-Sanomille.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Tahvanainen oli kuollessaan 38-vuotias. Hänen aviomiehensä vahvistaa Ilta-Sanomille, että Tahvanainen menehtyi tiistaina äkilliseen sairauskohtaukseen.

Stellan syntytarina alkoi vuodesta 2002, jolloin jäsenet laittoivat kimpsunsa yhteen. Kaikilla paitsi laulaja Tahvanaisella oli aikaisempaa kokemusta bändissä olemisesta. Muut jäsenet olivat soittaneet monissa eri yhtyeissä yhdessä ja erikseen, mutta jotenkin kävi aina niin, että bändit hajosivat.

Stellan Piste-kappale sai paljon näkyvyyttä, kun Katri Ylander lauloi sen menestyksekkäästi Idolsin semifinaalissa.

Stellan toinen albumi Pelkääjän paikalla nousi heti ilmestyttyään Suomen albumilistan viidenneksi.

Yhtyeen kolmas levy Löytäjä saa pitää nousi ilmestymisviikollaan puolestaan Suomen virallisen listan toiselle sijalle.

Yhtye ilmoitti 14. helmikuuta 2013 lopettavansa toimintansa. Stella soitti viimeisen keikkansa samana vuonna Joensuun Kerubi-ravintolassa.

Edit 11:07: Lisätty aviomiehen vahvistus kuolinsyystä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?